Illallinen yhdelle ja muita makupaloja tarjoilee kolme ruokalajia, mehukkaita musiikkinumeroita sekä kuplivia sketsejä
Joka vuosi sama proseduuri? Vuodesta toiseen vilisevät ohitsemme erilaiset juhlapyhät ja pirskeet perinteineen sekä etikettisääntöineen. Illallinen yhdelle ja muita makupaloja -esitys paketoi musiikin ja huumorin avulla ajatuksia perinteistä ja huvittavasta juhlakulttuuristamme. Esitykset tarjoillaan Turun kaupunginteatterin Viidennellä näyttämöllä 23.10.–16.1.
Esitys kaikille niille, jotka ovat joskus istuneet juhlapöydässä ja noudattaneet perinnettä vain siksi, että niin on aina tehty. Juhlaperinteisiin liittyy valtavasti kirjoittamattomia sääntöjä, joiden noudattamista meiltä usein odotetaan niitä sen kummemmin kertaamatta. Kun kulisseja hieman raottaa, niiden alta löytyy myös suomalaiselle kulttuurille tuttua suorittamista, kaipuuta yhteisöllisyyteen ja tarvetta tehdä asiat ”niin kuin ennenkin”.
– Meitä huvittaa erityisesti se, kuinka vakavasti ihminen voi suhtautua täysin mielivaltaiseen sääntöön ja kuinka nopeasti juhlatilanne voi lähteä käsistä, kun joku ei toimikaan odotetulla tavalla, nauraa ohjaaja Heini Vahtera tiedotteessa.
Illan päätteeksi pöytään katetaan todellinen klassikko Illallinen yhdelle, jonka moni suomalainen tuntee television uudenvuodenaaton perinteestä. Neiti Sophie juhlii syntymäpäiväänsä illallisella, vaikka kaikki kutsuvieraat ovat jo edesmenneet.
Hovimestari Jamesin tehtäväksi jää huolehtia siitä, että juhlat sujuvat skoolista toiseen, aivan kuten ennenkin! Illallinen yhdelle -klassikkosketsin käsikirjoittaja on Freddie Frinton ja alkuperäisteos on Lauri Wylien.
Komediataiturit Nuppu Ervasti ja Hannu Rantala vastaavat illan käsikirjoituksesta.
Musiikin sävellyksestä ja sovituksesta vastaa virtuoosi Antti Ainola, sillä eiväthän kunnon juhlat ole mitään ilman musiikkia. Esityksen ohjaa Heini Vahtera, joka on tunnettu erityisesti mustan komedian sävyttämistä teoksista. Lavalla juhlatunnelman luovat Ainola, Ervasti ja Rantala.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)















