Katja Kalliolla on toinen jalka elokuvassa ja toinen kirjallisuudessa

Katja Kalliolle on ollut luontevaa, että toinen jalka on kirjallisuudessa ja toinen elokuvassa. – Jos olisi ihan pakko valita, olisin romaanikirjailija. Ilman sitä en tulisi toimeen, mutta olisi hirveää joutua luopumaan elokuvakirjoittamisesta, hän sanoo. Katja Kalliolle on ollut luontevaa, että toinen jalka on kirjallisuudessa ja toinen elokuvassa. – Jos olisi ihan pakko valita, olisin romaanikirjailija. Ilman sitä en tulisi toimeen, mutta olisi hirveää joutua luopumaan elokuvakirjoittamisesta, hän sanoo. Kuva: Elsa Kallonen

KirjailijaKatja Kalliolta on toistaiseksi ilmestynyt seitsemän romaania ja kolmesta niistä on tehty elokuva, viimeisimpänä Seiliin 1800-luvulle sijoittuva Kerro kaikille, joka perustuu 2017 ilmestyneeseen Yön kantaja -kirjaan. Lisäksi Kallio on ollut käsikirjoittamassa kaikkien elokuvaversiota, mikä on sekin harvinaista.

Poikkeuksellisesta tilastosta huolimatta Kallio ei koskaan kirjaa kirjoittaessaan mieti, että kirjasta tehtäisiin elokuva.

– Romaanin kieli ja elokuvan kieli ovat kuitenkin niin erilaisia. Kun kirjoitan romaania, en voi ajatella elokuvallisesti lainkaan, hän sanoo.

Se ei ole ihme, että kirjallisuus ja elokuvat ovat linkittyneet Kallion työssä vahvasti. Turussa syntyneen Kallion elämässä kirjallisuus ja elokuvat ovat kulkeneet rinta rinnan lapsuudesta lähtien.

– Ensimmäinen elokuva minkä muistan nähneeni, oli Kaunotar ja Kulkuri, olin noin neljävuotias. Opin lukemaan neljävuotiaana ja sain silloin ensimmäisen kirjastokorttini. On hirveän luonnollista, että molemmista tuli minulle ammatti, Kallio kertoo.

Ajatus siitä, että Yön kantaja -kirjasta voisi tehdä elokuvan, on Kallion oma. Se tuli hänelle vasta reilut kaksi vuotta romaanin ilmestymisen jälkeen.

– Sen aikaa kesti irrottautua kaunokirjallisesta prosessista, jotta pystyin ajattelemaan kirjaa elokuvan kannalta. Elokuvalla pitää olla romaanista irrallinen elokuvallinen olemassaolon syy. Jos elokuva on vain kirjan kuvittamista, silloin se ei ole syvällisessä mielessä elokuva, Kallio sanoo.

Kun ajatus elokuvasta syntyi, Kalliolla oli mielessään tasan yksi ohjaajaehdokas.

– Alli oli ainoa vaihtoehto. Minulla ei ollut mitään b-suunnitelmaa, jos hän olisi kieltäytynyt.

Kun Kallio ja Haapasalo tapasivat, tilanne oli niin jännittävä, että Kallio sai rytmihäiriön.

– Minulla on sellainen tapa, että kehoni reagoi tuollaisiin tilanteisiin tuolla tavalla.

– Olin seurannut Allin uraa ja nähnyt muun muassa Syysprinssi-elokuvan. Se teki minuun suuren vaikutuksen valtavalla aistikkuudellaan, Kallio kertoo.

Toistaiseksi Kallio on siis kirjoittanut ensin kirjan ja sitten elokuvasovituksen. Nyt suunta kääntyy, ainakin yhden teoksen ajaksi. Kallio on käsikirjoittanut yhdessä Aleksi Bardyn kanssa ensi helmikuussa ensi-iltansa saavan Pamela Tolan elokuvan Hyviä vuosia. Tuosta elokuvasta sovitettu Kallion kirjoittama pienoisromaani ilmestyy kuitenkin jo marraskuun lopussa.

– Oli mielettömän kiinnostavaa kirjoittaa näin päin. Kun olen tottunut kysymään, että mikä on tämän elokuvan elokuvallinen olemassaolon syy, nyt se kysymys piti kääntää niin päin, että mikä on romaanin kaunokirjallinen olemassaolon syy, jotta se ei ole elokuvan sanoittamista.

Ilkka Lappi

Turun uskontojen rauhankävely kokoaa yhteen uskonnolliset yhteisöt ja kaupungin päättäjät

Jukka Seppälä (vas.) ja Murat Sarigül kantoivat banderollia eri uskontokuntien yhteisellä rauhankävelyllä Turun keskustassa vuonna 2023.

Uskontojen rauhankävely kokoaa eri uskontojen edustajia Turkuun keskiviikkona 28. lokakuuta kello 17. Kävely alkaa Turun tuomiokirkolta ja päättyy Turun ortodoksisen seurakunnan kirkolle. Matkan varrella pysähdytään muun muassa Turun islamilaisen yhdyskunnan moskeijalla.

Tavoittavatko sosiaali- ja terveyspalvelut asunnottomuutta kokevat ihmiset?

Y-Säätiön ja Turun yliopiston RADAR-tutkimushankkeen tuoreet tulokset herättävät kysymyksiä siitä, kuinka hyvin sosiaali- ja terveyspalvelut tavoittavat asunnottomuutta kokevat ihmiset. Tutkimuksen mukaan, vaikka suuri osa asunnottomuutta kokevista on sosiaalihuollon asiakkaita, yli puolella Turun asunnottomista asiakkaista julkisia perustason sosiaali- ja terveyspalveluja toteutui vain vähän tai ei lainkaan vuosina 2021–25.

Valokuvakeskus Perin uudet näyttelyt avautuvat Kilta Galleriassa

Milja-Liina Moilasen Pidä ittes miehenä on esillä 23.10.–20.12.

Entistä kalliimpi muovikassi muutti ostokäyttäytymistä – myynti väheni lähes 17 prosenttia

Muovikassin ostamisesta on tullut yhä harvinaisempi osa kauppareissua. K-ruokakauppojen tuoreen myyntidatan mukaan muovikassien myynti väheni kesä–syyskuussa 17 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, ja jo 84 prosenttia asiointikerroista tehtiin ilman muovikassiostosta. Taustalla on toukokuussa tehty hinnankorotus. K-ryhmässä omaa muovikassien kulutustaan voi seurata myös K-Ruoka-sovelluksessa. Kehitys viittaa siihen, että muutos asiakkaiden arjessa on pysyvä.

Pekka Vartiainen kirjailijavieraana Naantalin kirjastossa

Pekka Vartiaisen esikoisromaani Murhakertomuksen anatomia kertoo 1920-luvun Berliinissä tapahtuneesta myrkytysmurhasta ja tapauksesta kiinnostuvasta kirjailijasta.

Naantalilainen kirjailija Pekka Vartiainen saapuu Naantalin pääkirjaston kirjailijavieraaksi 22. lokakuuta kello 17.30.

Eurojackpotin potti kohoaa noin 18 miljoonaan euroon

Eurojackpotin perjantain arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa. Tiistaina Eurojackpotin potissa on noin 18 miljoonaa euroa.

Mamuna vuonna 1977

Gävle , Ruotsi, Skuttskärin kaupunginosa kesällä 1977. Olin parhaan ystäväni Matin kanssa Skuttskärin kauppakeskuksessa viettämässä aikaa ruotsalaisessa kansankodissa ja siirtolaislapsena. Minulla oli syntynyt jo kontakteja paikallisiin lapsiin.

Kissa pelastettiin puusta Nousiaisissa

Kissa ehti olla puussa useamman päivän Nousiaisissa Kukartintiellä. Pelastuslaitos avusti kissan alas puusta perjantaina ilalla.

TPS pelaa erikoispaidoissa Porin prikaatin 400-vuotisteemaillassa

TPS nähdään Porissa erikoispaidoissa.

TPS kohtaa Porin Ässät lauantaina kello 17 alkavassa vierasottelussa. Ottelutapahtumassa vietetään Porin prikaatin 400-vuotisteemailtaa, jossa juhlistetaan prikaatin pitkää historiaa ja suomalaista maanpuolustustyötä. Illan ohjelmassa on muun muassa Puolustusvoimien kalustoesittelyä, musiikkiesityksiä sekä muuta juhlavuoteen liittyvää ohjelmaa.

Yrttiaho: Käännytyslaki vaarantaa demokraattisen oikeusvaltion

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) jätti eriävän mielipiteen perustuslakivaliokunnan lausuntoon käännytyslaista. Eriävän mielipiteen allekirjoitti myös valiokunnan jäsen Krista Mikkonen (vihr.).

Osa maitoallergisista lapsista saattaa sietää voimakkaasti kuumennettua maitoa

Maitoallergia on lasten yleisin ruoka-allergia, ja tutkijoiden mukaan se näyttää yleistyvän.

Helsingin yliopiston tutkimuksessa selvitettiin millä vasta-ainetasoilla lapset todennäköisesti sietävät voimakkaasti kuumennettua maitoa. Verikoe osoittautui parhaaksi keinoksi tunnistaa maitoallergia ilman maitoaltistusta.

Osa Kelan kirjeistä viivästyy tulostushäiriön vuoksi

Kelan kirjeiden ja päätösten tulostuksessa on häiriö, joka viivästyttää Kelasta lähtevää kirjepostia. Häiriö ei vaikuta maksujen siirtymiseen asiakkaiden tileille, ja etuudet maksetaan asiakkaille ajallaan. Asiakkaat saavat tiedon etuuspäätöksistään aina myös OmaKelasta.

Netta Skog ja maaginen digiharmonikka Martinsalissa

Netta Skog.

Netta Skog esiintyy Raision Kirjastotalon auditorio Martinsalissa torstaina 22. lokakuuta kello 18 alkaen. Konsertissa kuullaan musiikkia laidasta laitaan, aina klassisesta metallin kautta poppiin ja jopa elokuvamusiikkiin.

Tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymät mahdollistava lakimuutos lausunnoille

Maa- ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esityksestä, jolla mahdollistettaisiin tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymien hyväksyminen Suomessa. Muutoksen tavoitteena on vahvistaa maataloustuottajien markkina- ja neuvotteluasemaa elintarvikeketjussa.

Stina Siikonen Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja

Stina Siikonen.

Suomen Yrittäjien liittokokous valitsi perjantaina varsinaissuomalaisen Stina Siikosen Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi. Siikosen puheenjohtajuuskausi alkaa heti. Hän on Suomen Yrittäjien historian ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja.

KOVA: Asunnottomuus poistettava vuoteen 2035 mennessä

Suomessa oli viime vuonna 4 579 yksin elävää asunnotonta ihmistä, ja asunnottomuus kasvoi jo toista vuotta peräkkäin. Lauantaina 17. lokakuuta vietetään vuosittaista ja valtakunnallista Asunnottomien yötä. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry vaatii asunnottomuuden poistamista vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan valtakunnallinen asunnottomuusohjelma, josta olisi päätettävä kevään 2027 hallitusohjelmaneuvotteluissa.

Tunnelin kohdan kiertotien rakennustyöt etenevät Raisiontien risteysalueella

Rakennustyöt vaikuttavat liikennejärjestelyihin Raisiontien risteysalueella vuoden loppuun saakka.

Tunnelin kohdan kiertotien rakennustyöt etenevät Raisiontien risteysalueella Raision keskustassa. Työt vaikuttavat alueen kaistajärjestelyihin koko loppuvuoden.

Majoituspalveluiden nimissä lähetetyissä huijausviesteissä käytetään oikeita varaustietoja

Traficomin Kyberturvallisuuskeskus on saanut tällä viikolla useita ilmoituksia huijausviesteistä, joissa käytetään asiakkaiden oikeita varaustietoja.

Näköislehti

Urheilu

TPS pelaa erikoispaidoissa Porin prikaatin 400-vuotisteemaillassa

TPS nähdään Porissa erikoispaidoissa.

TPS kohtaa Porin Ässät lauantaina kello 17 alkavassa vierasottelussa. Ottelutapahtumassa vietetään Porin prikaatin 400-vuotisteemailtaa, jossa juhlistetaan prikaatin pitkää historiaa ja suomalaista maanpuolustustyötä. Illan ohjelmassa on muun muassa Puolustusvoimien kalustoesittelyä, musiikkiesityksiä sekä muuta juhlavuoteen liittyvää ohjelmaa.

Turun yössä suunnistetaan kahdeksan tuntia

Rogainingissa joukkueet suunnittelevat itse reittinsä ja keräävät rasteilta pisteitä kahdeksan tunnin aikana.

Turussa järjestetään 16.–17. lokakuuta YÖ-Rogaining, kahdeksan tunnin yösuunnistustapahtuma, jossa osallistujat etsivät rasteja pimeässä syysyössä jalan tai polkupyörällä.

Åboraakkeli: Kiekkoyllätyksiä hurjalla tahdilla

Valtteri Karnaranta.

Jääkiekon ”superkausi” on jo aiheuttanut ison nipun outoja tapahtumia, joita ilman putoamispeikkoa tuskin olisi nähty. Näihin kuuluu muun muassa Aurajoen rannalla lenkkeilyyn viime aikoina keskittyneen Kai Suikkasen paluu Liiga-valmentajaksi. Suikkasen pestaaminen KooKoon peräsimeen oli vähintään keskisuuri yllätys.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen rannikkosoudun maailmanmestareiksi

Eeva Karppinen ja Joel Naukkarinen.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat rannikkosoudun sekakaksikon maailmanmestaruuden Qingdaossa Kiinassa tiistaina 13. lokakuuta. Molemmat saavuttivat MM-pronssia omissa yksikköveneissään.

Benjamin Sylvestersson hopealle ADAC GT4 -sarjassa Hockenheimissa

Benjamin Sylvestersson.

Paraislainen Benjamin Sylvestersson lähti rata-autoilun ADAC GT4 -sarjakauteen mestaruus tavoitteena. Ajoparinsa Gabriele Pianan kanssa Sylvestersson oli mestaruustaistelussa aina sarjan viimeiseen kilpailuviikonloppuun asti. Hockenheimissa ajetut sijoitukset 1., 3. ja 4., eivät kuitenkaan riittäneet, vaan ajopari Piana/Sylvestersson saivat sarjan hopeaa neljän pisteen erolla mestareille hävinneinä.

Juhlakauteen lähtevä Loimu tavoittelee keskikastia Mestaruusliigassa

Tällä hetkellä loukkaantuneena olevasta Hugo Kadista odotetaan yhtä keskeistä pelaajaa Loimun avausseitsikkoon.

Tuto Volleyn sarjapaikasta luopuminen vaikuttaa koko lentopallon Mestaruusliigaan. Raisiossa Loimu aloittaa juhlakauden. Kyseessä on Loimun 50. peräkkäinen pääsarjatasolla. Loimun päävalmentaja Teemu Mäkikyrö epäilee, että kahdeksan joukkueen sarjassa juhlakauden minimitavoite täyttyi jo ennen kauden alkua.