Suomen merkittävin nuorten yrittäjyyskilpailu Raisiossa
Voittoa tavoittelemattoman Nuori Yrittäjyys ry:n valtakunnallinen Uskalla Yrittää -yrittäjyyskilpailu saapuu Raisioon torstaina 5. maaliskuuta kello 12–16. Varsinais-Suomen semifinaalissa nuorten yritykset tavoittelevat edustuspaikkoja huhtikuiseen SM-finaaliin.
Uskalla Yrittää -kilpailussa on tänä vuonna mukana noin 600 uutta yritystä, joita nuoret ovat perustaneet tänä lukuvuonna kouluissaan Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa. Ympäri Suomea järjestetään talven aikana 14 semifinaalia.
Peruskoulun ysiluokkalaiset ja toisen asteen opiskelijat esittelevät ja myyvät tuotteitaan ja palveluitaan Raision semifinaalissa.
Esimerkiksi rasekolaisten FabCustom NY tuottaa ekologisia puisia koristeita ja nimikylttejä. Vaisaaren koululaisten Birdiet NY myy ekologista linnunruokaa.
Yrittäjistä ja liike-elämän ammattilaisista koostuva tuomaristo valitsee ja palkitsee tapahtuman päätteeksi parhaat yritykset, jotka etenevät toukokuussa Helsingissä järjestettävään finaaliin. Viime vuonna oululainen Belle Maison NY voitti alueensa semifinaalin ja eteni finaalin, josta sai Suomen edustuspaikan EM-kisoihin Ranskaan.
Suomen parhaat Vuosi yrittäjänä -ohjelman yritykset kokoontuvat jälleen ensi keväänä Uskalla Yrittää -finaaliin Helsinkiin 22.–23. huhtikuuta. Finaali on ohjelmien Suomen mestaruuskilpailu. Valtakunnan paras toisen asteen nuorten yritys edustaa Suomea Nuori Yrittäjyys -yritysten EM-kilpailuissa Portugalissa Cascaisissa heinäkuussa.
Voittoa tavoittelematon Nuori Yrittäjyys ry (NY) vaikuttaa toiminnallaan 7–29-vuotiaiden lasten ja nuorten yrittäjyys-, työelämä- ja talouslukutaitoihin. Yhdistyksen toiminta tavoitti viime lukukaudella yli 70 000 lasta ja nuorta.
NY on osa kansainvälistä Junior Achievement (JA) -verkostoa. JA on maailman laajin ja vanhin yrittäjyys- ja kuluttajakasvatusta nuorille tarjoava organisaatio. 101-vuotias verkosto tavoittaa vuosittain yli kymmenen miljoonaa oppilasta yli sadassa maassa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)