Puukauppa väheni 12 prosenttia viime vuonna, koivukuitupuun hinta nousi eniten

Kaikkien yksityismetsistä ostettujen tukki- ja kuitupuulajien nimelliset keskihinnat kohosivat selvästi vuonna 2022 Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan. Poikkeuksellisen korkean inflaation vuoksi teollisuuspuun reaaliset hinnat nousivat pystykaupoissa kuitenkin keskimäärin vain prosentin ja hankintakaupoissa kaksi prosenttia edellisvuodesta. Energiapuun kaupassa rangan keskihinta kohosi pystykaupoissa 30 prosenttia ja hankintakaupoissa yhdeksän prosenttia. Aivan vuoden loppua leimasi karsitun rangan hinnan voimakas nousu.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan, inflaation kiihtyminen, korkojen nopea nousu ja taantuman uhka vaikuttivat metsäteollisuustuotteiden kysyntään ja tuotantoon. Vaikutukset vaihtelivat toimialoittain. Sahatavaran jo notkahtaneet vientihinnat nousivat vuoden alkupuoliskolla uudelleen, kunnes kääntyivät kesällä jälleen laskuun. Massa- ja paperiteollisuuden tärkeimpien tuoteryhmien markkinatilanne oli tuottajien näkökulmasta hyvä, ja esimerkiksi sellun, aikakauslehtipaperin, hienopaperin ja kartongin vientihinnat kohosivat tai säilyivät hyvällä tasolla. Markkinoiden tilanne välittyi kotimaan puukauppaan ja hakkuumääriin.

Yksityismetsistä ostetusta kuusitukista maksettiin pystykaupoissa keskimäärin 71,3 euroa ja mäntytukista 67,0 euroa kuutiometriltä. Vuositasolla keskihinnat jäivät reaalisesti prosentin edellistä vuotta korkeammalle, vaikka havutukin alkuvuoden nopea hinnan nousu kääntyi kesällä laskuun.

Kuusikuitupuusta maksettiin pystykaupoissa keskimäärin 21,9 euroa, mänty- ja koivukuitupuusta kummastakin 19,8 euroa kuutiometriltä. Kuitupuun keskimääräinen hintataso nousi edellisvuodesta prosentin.

– Raakapuun tuonti Venäjältä loppui keväällä 2022 ja tämä nosti etenkin koivukuitupuun hintaa. Koivukuidun keskimääräinen pystykauppahinta nousi viime vuonna reaalisesti neljä prosenttia, kun kuusella ja männyllä hinnat pysyivät kutakuinkin edellisen vuoden tasolla, kertoo yliaktuaari Jukka Torvelainen.

Hankintakaupoissa kuitupuun reaaliset keskihinnat nousivat vuositasolla neljästä viiteen prosenttia ja päätyivät puulajeittain vaihdelleen 35,6 ja 36,7 euron välille.

Puun hinnat tilastoidaan Luken tilastotietokantaan kunkin ajankohdan rahassa sen hetken nimellisinä eli käypinä hintoina. Teksteissä ja graafeissa hintamuutoksia tarkastellaan kuitenkin reaalisina. Menneiden ajankohtien nimellishinnat muunnetaan reaalisiksi elinkustannusindeksin avulla. Nykyhetken rahanarvoon muunnetut hinnat ovat tämän jälkeen keskenään vertailukelpoisia ja inflaation verran nimellishintoja korkeampia.

Pysty- ja hankintakaupoissa kaikkien puutavaralajien keskihinnat olivat edellisen vuoden nimellisiä hintoja korkeampia. Hintojen reaaliset nousut jäivät kuitenkin selvästi nimellisiä muutoksia pienemmiksi.

– Ennen vuotta 2022 inflaatio pysyi pitkään matalana, jolloin nimellisten ja reaalisten hintamuutosten ero oli vuositasolla melko pieni. Viime vuonna inflaatio kohosi kuitenkin vuositasolla peräti seitsemään prosenttiin ja rahan ostovoima pieneni tavallista nopeammin. Esimerkiksi havutukkien pystykaupoissa viiden euron, eli kahdeksan prosentin nimellishintojen nousu oli reaalisesti prosentin suuruinen, kertoo Torvelainen.

Luken puukauppatilastoon kirjautui viime vuonna kaikkiaan 42 miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä ostettua teollisuuspuuta. Määrä pieneni edellisvuodesta 12 prosenttia ja jäi kolme prosenttia edellisen viiden vuoden keskiarvosta. Tukkipuun kauppa laski vuositasolla 17 prosenttia, ja kuitupuun kauppa seitsemän prosenttia.

Puutavaralajeista ostettiin eniten kuusitukkia, neljäsosa puukaupan kokonaismäärästä. Mäntykuitupuuta oli vajaa neljäsosa ja mäntytukkia viidesosa. Tukkipuun kauppa väheni huomattavasti edellisen vuoden poikkeuksellisen korkealta tasolta. Tukin ja pikkutukin yhteenlaskettu määrä säilyi kuitenkin vielä hieman kuitupuuta suurempana.

Lämmin alkuvuosi pienensi kotimaisen energiapuun kysyntää, mutta esimerkiksi muun energian ja päästöoikeuksien hintojen kallistuminen sekä venäläisen puun tuonnin loppuminen lisäsivät sitä.

Energiapuun tilastoitu kauppa jatkui vilkkaana, vaikka supistuikin kolme prosenttia edellisvuoden ennätyslukemista. Tärkeimmissä energiapuulajeissa latvusmassan määrä nousi 16 prosenttia ja karsitun rangan väheni 19 prosenttia. Tarkastelussa on hyvä muistaa, että energiapuun kauppa, hakkuut ja käyttö olivat edellisenä vuonna ennätyksellisen korkealla.

Kaikesta suoraan metsästä ostetusta energiapuusta oli latvusmassaa vähän yli puolet. Latvusmassan keskihinta oli pystykaupoissa 4,8 euroa ja hankintakaupoissa 19,3 euroa. Hinta laski pystykaupoissa edellisvuodesta reaalisesti seitsemän prosenttia ja nousi hankintakaupoissa neljä prosenttia.

Karsitun rangan osuus energiapuun kaupasta pieneni hieman kahteen viidesosaan. Sen keskihinta kohosi pystykaupoissa 7,1 euroon ja hankintakaupoissa 32,0 euroon kuutiometriltä. Vuositasolla nousua tuli vastaavasti 30 prosenttia ja yhdeksän prosenttia.

– Karsitun rangan hinnat kohosivat vuoden 2022 viimeisellä vuosineljänneksellä poikkeuksellisen nopeasti ja korkealle. Pystykaupoissa hinta päätyi koko edellisen vuoden keskihintaan verrattuna reaalisesti 2,4 kertaiseksi eli 13,7 euroon. Hankintakaupoissa hinta nousi 1,2 kertaiseksi 36,7 euroon, kertoo Torvelainen.

Tilastoidut hinnat perustuvat puun ostajien ja myyjien välisiin puunkauppasopimuksiin kirjattuihin hintoihin. Mahdolliset muut puukauppaan liittyvät lisät ja palvelut eivät sisälly tilastoon.

Tilastoon ilmoittavat puukauppatietoja suurimmat puun ostajat ja metsänhoitoyhdistykset. Tietoja ei laajenneta vastaamaan kaikkea yksityismetsien puukauppaa, joten julkaistut puumäärät edustavat noin 90 prosenttia metsäteollisuuden yksityismetsistä ostamasta puusta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Mopojen virittely yhä riesana

Liikenneturvan kyselyn mukaan lähes joka neljäs nuori on ajanut sallittua nopeammaksi viritetyllä mopolla. Mopoilijan vanhempi on vastuussa nuorensa kulkupelistä. Myös liikenteessä liikkumisen pelisääntöjä on syytä käydä läpi yhdessä nuoren kanssa.

Sotkuinen sekajäte nielee rahaa

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ympäristökouluttajat jalkautuvat kesällä toreille teemalla Pelasta sekajätteestä.

Lasten uimataito heikentynyt

Lasten uimataito on heikentynyt huolestuttavaa vauhtia. Yhä harvempi suomalaislapsi täyttää uimataidon perusvaatimukset. Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton mukaan vuonna 2022 vain 55 prosenttia kuudesluokkalaisista osasi uida pohjoismaisen määritelmän mukaan. Vuonna 2016 uimataitoisia kuudesluokkaisia oli 78 prosenttia.

Aurajoesta nostettiin kuollut keski-ikäinen mies

Poliisi sai ilmoituksen elottomasta henkilöstä kello yhdentoista jälkeen perjantai-iltana Aurajoessa. Ilmoituksen tehneet olivat havainneet vedessä ihmisen Itäinen Rantakatu 66:n kohdalla. Keski-ikäinen mies, joka löydettiin elottomana joesta, oli nähty muutamaa tuntia aikaisemmin jokirannassa vahvassa humalassa. Mies todettiin kuolleeksi paikan päällä ennen puolta yötä.

Vasemmistoliiton mepit ehdottavat taiteilijoiden perustuloa

Vasemmistoliiton europarlamentaarikot tekivät EU:n kulttuuripääkaupungissa Oulussa 12. kesäkuuta pidetyssä kesäkokouksessa avauksen taiteilijoiden perustulokokeilusta Suomessa. Mepit ehdottavat, että Suomen seuraavaan hallitusohjelmaan kirjataan kaksi vuotta kestävä taiteilijoiden ja kulttuurialan ammattilaisten perustulokokeilu, jolla parannetaan näillä aloilla työskentelevien työmarkkina-asemaa, ehkäistään sosiaaliturvassa väliinputoamista sekä tuetaan pitkäjänteisen työskentelyn perusedellytyksiä.

Lonkkamurtumat vähentyneet Varsinais-Suomessa

Lonkkamurtumien vähentämiseksi on tehty Varsinais-Suomessa järjestelmällistä työtä. Murtumien määrä lähti hyvinvointialueella laskuun. Lonkkamurtumat ovat yhteiskunnalle kalliita hoitaa ja pahimmillaan ne heikentävät ikääntyneen toimintakykyä pysyvästi.

Kauppakeskus Skanssin alkuvuosi sujunut valoisasti

Kauppakeskus Skanssin alkuvuosi on ollut menestyksekäs. Skanssin alkuvuosi on ylittänyt Suomen kaikkien kauppakeskusten keskiarvoluvut.

Lintujen kevätmuutto päättynyt – Suomelle uusi pesimälaji

Viimeisenä vakituisen pesimälajiston kevätmuuttajana Suomeen saapui lapinuunilintu viime viikon torstaina. Mattimyöhäisiä viitakerttusia, pajulintuja tai muita hyönteissyöjiä saattaa vielä ilmestyä uusille reviireille, mutta kokonaisuutena kevätmuuton voidaan todeta päättyneen.

Saneeraustöitä Jäkärlässä pitkälle syksyyn

Kadunrakennustyöt ja Jäkärlän urheilupuiston saneeraustyöt sulkevat Rautakaudenpolun, Merovinkikadun ja Riipuspolun kaikelta liikenteeltä. Kiertotie opastettu Asematien, Paimalantien ja Arkeologinkadun kautta. Työt alkavat ensi viikolla ja jatkuvat 7. elokuuta saakka. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Raision Martinkadulla tietyö heinäkuun loppuun saakka

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Raisiossa Martinkatu 6:n kohdalla. Työt alkavat 15. kesäkuuta ja kestävät heinäkuun loppuun saakka. Paikalla on yksi ajokaista pois käytöstä. Ajo Martinkadulta Nesteentielle estetty.

Varhan sovellukseen uusia asiointia helpottavia toimintoja

Varha on ottanut käyttöön uusia palveluja, jotka helpottavat asiointia terveysasemien ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Uudistukset sujuvoittavat kiireettömien asioiden hoitamista ja tarjoavat uusia tapoja saada apua ja neuvontaa. Varha-sovellus tarjoaa nyt entistä sujuvamman tavan hoitaa kiireettömiä asioita oman terveysaseman kanssa. Sovelluksen Viestit-osiossa asiakas voi lähettää viestin omalle hoitavalle tiimilleen.

Juhannussalko luo Hansatorille ahvenanmaalaista tunnelmaa

Hansatorille on pystytetty ahvenanmaalainen juhannussalko, jonka ovat rakentaneet Fixtjänstin työpajatoiminnassa mukana olevat erityistä tukea tarvitsevat henkilöt. Ahvenanmaan matkailua edistävä Visit Åland halusi tänä vuonna muistaa turkulaisia tällä erityisellä kesätervehdyksellä.

Viemärityö hidastaa liikennettä Tervahovinkadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee tien moottoriajoneuvoliikenteeltä Tervahovinkadulla Stålarminkadun risteyksen kohdalta 12.–26. kesäkuuta välisen ajan. Kiertotie on opastettu Mestarinkadun ja Tiilentekijänkadun kautta.Kävelijät pääsevät kulkemaan työmaan ohi opastettua reittiä pitkin. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Jukka Nylund on kausittaisesti turkulainen

Jukka Nylund löytää Turusta edelleen säännöllisesti uutta, vaikka on jo pitkään kausittaisesti kaupungissa vaikuttanutkin.

– Muistaakseni olin Turussa ensimmäistä kertaa töissä kesällä 2010. Siitä lähtien Café Art on ollut vakkarikahvilani, jonka terassilla tulee kesäaikaan istuttua mielellään. Aika usein vapaapäivinä tänne huomaan hakeutuvani kahville ja lohivoileivälle, kertoo Samppalinnan kesäteatterin taiteellinen johtaja Jukka Nylund .

Monet kotimaiset kasvilajit kertovat ihmisen historiasta

Suomen luonnossa on runsaasti kasvilajeja, jotka ovat kulkeutuneet tänne ihmisen mukana esihistoriallisella ajalla tai keskiajalla. Uutuusteos esittelee kulttuurihistoriallisesti merkittävät suomalaiset kasvilajit.

Titanikissa avautuu juhannusviikolla tyhjiöitä ja poissaoloa tutkiva keramiikkanäyttely

Risako Yamanoin ja Özgü Gündeşlioğlun näyttely The void swallows the names we gave it avautuu yleisölle Titanik-galleriassa aivan juhannuksen kynnyksellä 18. kesäkuuta.

Kyvykkäät toimitusjohtajat viestivät ilmastoriskeistä johdonmukaisemmin

Johtamistaidoiltaan kyvykkäiden toimitusjohtajien yritykset käyttävät yhdenmukaisempaa kieltä viestiessään ilmastoriskeistä, osoittaa Turun yliopiston tutkimus.

Sataman uudistukset edistävät vihreän merikäytävän toteutumista

Kun punainen laiva saapuu Turun Satamaan, edessä on hektinen tunti ennen suuntaamista takaisin merelle. Käynnissä olevat yli 200 miljoonan euron satamauudistukset, mukaan lukien Fregatti-yhteisterminaalin rakentaminen, tehostavat sataman toimintaa. Yhdessä Viking Linen omien mittavien vastuullisuustoimien kanssa uudistukset myös edistävät vihreän merikäytävän toteutumista Turun ja Tukholman välillä.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Hylätty maali jäi kaivelemaan Inter-leiriä kärkikamppailussa

Clinton Jephta (oik.) valittiin toukokuun pelaajaksi Veikkausliigassa.

Inter pelasi jo kuudennen tappiottoman pelin peräkkäin jalkapalloilun Veikkausliigassa, mutta se oli laiha lohtu, sillä joukkue olisi halunnut kolme pistettä kärkikamppailusta, jossa Kupittaalla vastassa oli sarjan kakkonen AC Oulu. Ottamatta jäi, sillä peli päättyi 0–0. Hylätty maali jäi erityisesti kismittämään Inter-leiriä.

Sihvonen ja Rekomaa jatkavat Loimussa

Raision Loimun joukkueen kokoaminen syksyllä alkavaan uuteen Mestaruusliiga-kauteen on jatkunut kevään ja alkukesän ajan. Aiemmin julkaistun neljän sopimuspelaajan rinnalle on nyt aika julkaista kaksi vuoden mittaista jatkosopimusta, sillä oranssimustissa paidoissa jatkavat ensi kaudella viime kausina joukkueen kapteenina toiminut libero Ville Sihvonen sekä keskipelaaja Rami Rekomaa . Kaksikko tuo kokemusta joukkueeseen ja on aikaisempina kausina osoittanut kuuluvansa pelipaikoillaan parhaimmillaan liigan eliittipelaajien joukkoon.

Tuton Juha Helppi Mestiksen hallitukseen

Mestis-seuroja edustavan Jääkiekon Sarjaseurat ry:n vuosikokous järjestettiin tiistaina 9. kesäkuuta. Kokouksessa päätettiin hallituksen jäsenten määräksi kymmenen jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin jokaisesta seurasta puheenjohtaja ja lisäksi yksi asiantuntijajäsen.

Puukkokatsomo: Kovia tuloksia Paavolla

Paavo Nurmi Games järjestettiin tänä vuonna hieman aiempaa aiemmin. Suomalaisen yleisurheilukauden kesän avaus onnistui kuitenkin aavistuksen haastavista lähtökohdista varsin hyvin. Yleisöä oli jälleen tuvan täydeltä ja myös tulostaso oli kova. Yksi huippuhetki koettiin miesten seipääässä, kun Kreikan Emmanouíl Karalís vastasi odotuksiin ja ylitti kuusi metriä.

TPS:n jalkapallonaisille uusia juniorisopimuksia

Turun Palloseuran naisten edustusjoukkue on solminut juniorisopimukset neljän nuoren pelaajan kanssa. Sopimuspelaajiin kuuluvat hyökkääjä ja laitapelaaja Dina Päkkilä , puolustaja Viivi Helle , keskikenttäpelaaja Emilia Jämsén sekä maalivahti Siiri Sorsakivi . Heistä Päkkilä ja Helle ovat syntyneet vuonna 2009. Jämsén ja Sorsakivi ovat syntyneet vuonna 2010.

Daniel Forsberg kohtaa Magan taas

Daniel Forsberg.

Kuten Ice Cage 7:n jälkeisten tapahtumien jälkeen saattoi arvata, Turkuhallissa 19. syyskuuta Ice Cage 8:ssa nähdään Daniel Forsbergin ja Magamed Gadievin kohtaaminen thainyrkkeilyssä. Kaksikko otti yhteen jo vuosi sitten toukokuussa Ice Cage 4 -tapahtumassa Helsingissä. Tuolloin turkulainen Forsberg vei ottelun nimiinsä kokemuksensa turvin kaikin tuomariäänin. Pysyvätkö asetelmat ennallaan Forsbergin kotiyleisön edessä?