Niklas Österlund Turun Osuuskaupan uudeksi toimitusjohtajaksi
Turun Osuuskaupan hallitus on valinnut 5. heinäkuuta uudeksi toimitusjohtajaksi KTM Niklas Österlundin. Österlund toimii tällä hetkellä OP Turun Seudun yritysasiakaspalveluista vastaavana liiketoimintajohtajana. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa HC TPS:n ja FC TPS:n toimitusjohtajana. Österlund aloittaa Turun Osuuskaupan toimitusjohtajana 1. syyskuuta.
– Turun Osuuskauppa on vastuullinen varsinaissuomalainen asiakkaidensa omistama monitoimialayritys, joka työllistää yli 2600 palvelualan ammattilaista. Varsinais-Suomi on kiinnostava ja kehittyvä kasvualue, mikä näkyi myös hakuprosessissa. Saimme tehtävään 39 hakemusta, joista valtaosa oli maakunnan ulkopuolelta. Olemme iloisia saadessamme Niklas Österlundin johtamaan Turun Osuuskauppaa. Hänellä on erinomaiset edellytykset varmistaa yhdessä henkilökunnan kanssa liiketoimintamme kannattava kasvu sekä edelleen vahvistaa henkilöstö- ja asiakastyytyväisyyttä, iloitsee TOK:n hallituksen puheenjohtaja Tapio Peltomäki yhtiön tiedotteessa.
Österlund seuraa tehtävässä vajaat viisi vuotta osuuskauppaa luotsannutta Antti Heikkistä, joka siirtyy syksyllä kaupparyhmän sisällä uuteen tehtävään Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtajaksi.
– Huolimatta toimintaympäristön muutoksista Turun Osuuskaupan toiminnalle asetetut tavoitteet ovat Antti Heikkisen johdolla toteutuneet strategian mukaisesti. Koronavuosien aikana tappiollisiksi painuneita toimialoja on käännetty kannattavaksi ja uusien asiakasomistajien määrä on kasvanut yli 173 000:een. TOK on investoinut kauppojen, hotellien, ravintoloiden ja muiden kauppapaikkojen uudistamiseen ja perustamiseen. Myös henkilöstön työtyytyväisyys on viime vuosina ottanut hienon kehitysloikan, summaa Peltomäki.
– Kiitän Turun Osuuskaupan hallitusta luottamuksesta ja olen iloinen päästessäni johtamaan yli 120-vuotiasta vahvaa kasvustrategiaa toteuttavaa yritystä, joka on modernilla otteella kiinni varsinaissuomalaisten arjessa, kertoo Österlund.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)