Käyttökelpoisen tavaran vastaanotto mukana osassa Siiran pysähdyksiä

Kesällä lanseerataan Rannikon Siira, johon voi tulla vaikka veneellä. Kesällä lanseerataan Rannikon Siira, johon voi tulla vaikka veneellä. Kuva: LSJH

Osalle liikkuvan lajitteluaseman Siiran pysähdyksistä voi kuluvan vuoden aikana tuoda myös käyttökelpoista tavaraa. Kesällä lanseerataan Rannikon Siira, johon voi tulla vaikka veneellä.

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Turun Ekotorin Ohituskaista uudelleenkäyttöön -vastaanotto on tänä vuonna mukana osassa LSJH:n liikkuvan lajitteluaseman Siiran pysähdyksiä.

– Ohituskaistalle voi tuoda uudelleenkäyttökelpoista tavaraa samalla, kun tuo jätteitä Siiraan. Turun Ekotorin työntekijät arvioivat, mitkä tavaroista voidaan vastaanottaa Ohituskaistalle, kertoo LSJH:n projektisuunnittelija Kaisa Jussila tiedotteessa.

Ohituskaista on mukana Siiran Mynämäen pysähdyksillä 9. huhtikuuta, 4. kesäkuuta ja 8. lokakuuta. Röölän pysähdyksillä 11. kesäkuuta ja 16. heinäkuuta, Velkuan pysähdyksillä 23. heinäkuuta ja 13. elokuuta ja Hirvensalon pysähdyksellä 5. marraskuuta.

Siiran Ohituskaistalle voi tuoda esimerkiksi vielä hyväkuntoisia kalusteita, pyöriä ja pientavaraa. Hyväkuntoiset tavarat jatkavat matkaansa Turun Ekotorin myymälöihin, mistä ne päätyvät uudelleenkäyttöön uusille omistajille.

– On tärkeää, että vielä ehjä tuote tai materiaali jatkaa elämäänsä, eikä joudu jätteeksi ennen aikojaan, toteaa Jussila.

Kuluvana vuonna LSJH:n palveluvalikoimaan lisätty Rannikon Siira on luotu palvelemaan saaristossa asuvia ja oleskelevia.

– Rannikon Siira pysähtyy nimensä mukaisesti merenrannalla, joten sinne on mahdollista tuoda jätteitä myös veneellä, kertoo LSJH:n palveluasiantuntija Janne Penttinen.

Kuten liikkuva lajitteluasema Siira, myös Rannikon Siira ottaa vastaan samoja jätteitä kuin LSJH:n kiinteät lajitteluasemat. Siiraan voi tuoda maksutta esimerkiksi kodinkoneita, metalliromua, kotitalouksien vaarallisia jätteitä, puujätettä, pakkausjätteitä sekä poistotekstiiliä. Maksua vastaan Siiraan voi tuoda kaikenlaista siivous- ja rakennusjätettä sekä pehmustettuja huonekaluja.

Siira ei ota vastaan turvallisuussyistä maatalouden vaarallisia jätteitä, nestekaasupulloja tai asbestia sisältävää jätettä. Ne on vietävä jollekin LSJH:n kiinteistä lajitteluasemista.

Rannikon Siira pysähtyy LSJH:n alueella Iniön Norrbyn vierasvenesatamassa 28. toukokuuta, 6. elokuuta ja 3. syyskuuta, Rymättylän Röölän sataman Rinki-ekopisteellä 11. kesäkuuta ja 16. heinäkuuta sekä täysin uusilla pysähdyspaikoilla Uudenkaupungin Lepäisissä 9. heinäkuuta ja Pitkäluodon kalasatamassa 20. elokuuta.

Liikkuva lajitteluasema Siira palvelee asukkaita tänä vuonna tuttuun tapaan Mynämäen keskustassa, Velkuan Teersalossa, Nauvon Vikomissa, Turun Hirvensalossa ja Pyhämaassa sekä Lokalahdella.

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Hanketta rahoittavat lisäksi sen toteuttajat.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Axxell ja Pargas svenska gymnasium aloittavat yhteistyön – mahdollistaa kaksoistutkinnon

Axxellin opiskelijoilla on syksystä 2027 alkaen mahdollisuus suorittaa kaksoistutkinto (yhdistelmätutkinto) Paraisilla, kun Axxell ja Pargas svenska gymnasium aloittavat yhteistyön.

Uusi työllistymisseteli avaa nuorille väylän työelämään ja ansioturvaan

Uusi työllistymisseteli helpottaa alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä.

Heinäkuussa käyttöön laajennettu uusi työllistymisseteli helpottaa alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä. Avoin työttömyyskassa muistuttaa, että työllistymissetelillä tehty työ kerryttää ansiopäivärahaan vaadittavaa työssäoloehtoa samalla tavalla kuin muukin palkkatyö. Työssäoloehtoa kertyy kuitenkin vain työttömyyskassan jäsenyyden aikana.

Vanhempien alhainen tulotaso ja koulutus voivat vaikuttaa lasten vakavien bakteeri-infektioiden riskiin

Lasten riski sairastua vakavaan bakteeri-infektioon on hieman suurempi perheissä, joissa vanhempien tulotaso ja erityisesti äidin koulutus on matalampi. Tulos perustuu ensimmäiseen koko väestön kattavaan suomalaiseen rekisteritutkimukseen , jossa yhdistettiin laajat kansalliset tartuntatauti- ja sosioekonomiset aineistot.

Suomen Tieyhdistys: Tiestön korjausvelka uhkaa karata käsistä

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus leikkaa rajusti perustienpidon rahoitusta.

Valtiovarainministeriö julkaisi 6. elokuuta ehdotuksensa valtion talousarvioksi vuodelle 2027. Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) esitti samana päivänä hallinnonalansa talousarvioehdotuksensa vuodelle 2027. Suomen Tieyhdistys pitää valtiovarainministeriön ehdotusta kaksijakoisena. Maanteiden osalta kehitys on erittäin huolestuttava, yksityisteiden valtionavustusten osalta jokainen lisäeuro on tarpeen.

Afrikkalaisen sikaruton tautitapaukset varmistuivat

EU:n afrikkalaisen sikaruton vertailulaboratorio (Centro de Investigación en Sanidad Animal, CISA-INIA/CSIC, Espanja) on vahvistanut Ruokavirastossa todetut maan ensimmäiset afrikkalaisen sikaruton tautitapaukset.

Väitös: Satelliittikuvat ja paikkatieto parantavat soiden ennallistamisen seurantaa

Avosuo.

Monilähteinen paikkatieto ja kaukokartoitus tarjoavat uusia mahdollisuuksia seurata soiden tilaa, uhanalaisia kasvilajeja, kasvihuonekaasujen vaihtoa ja vedenpinnan vaihtelua. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijan, FM Priscillia Christianin väitöstutkimus osoittaa, että ympäristötietojen ja satelliittiaineistojen yhdistäminen tuottaa aiempaa luotettavamman kokonaiskuvan soiden tilasta ja ennallistamisen vaikutuksista.

Tutkijat kehittivät fotosynteettisen järjestelmän uusiutuvien kemikaalien pitkäkestoiseen tuotantoon

Turun yliopiston tutkijat ovat kehittäneet pitkäkestoista uusiutuvien kemikaalien ja polttoaineiden tuotantoa yhteyttävien mikro-organismien avulla. Syanobakteereja hyödyntämällä he onnistuivat luomaan jatkuvan etyleenintuotannon, joka oli lähes kaksinkertainen verrattuna vastaaviin suspensiokasvatuksiin. Etyleeni on yleinen kemianteollisuuden raaka-aine, josta valmistetaan esimerkiksi muoveja.

Yli puolet suomalaisista aikoo ostaa käytettyjä vaatteita työ- ja kouluarkeen paluuta varten

Kaikkein innokkaimmin käytettyä muotia ostavat nuoret aikuiset.

Työ- ja kouluarkeen paluu kasvattaa käytetyn muodin kysyntää Suomessa. Kyselyn perusteella jopa 54 prosenttia suomalaisista aikoo ostaa käytettyjä vaatteita tai kenkiä itselleen, lapsilleen tai molemmille arkeen paluuta varten.

Presidentti Stubb vierailee Paraisilla

Tasavallan presidentti Alexander Stubb vierailee Paraisilla tiistaina 18. elokuuta. Stubbin ohjelma käynnistyy pyöreän pöydän lounaskeskustelulla Saaristomeren luonnosta. Lounaalle osallistuvat Baltic Sea Action Groupin puheenjohtaja Ilkka Herlin ja hallituksen jäsen Saara Kankaanrinta , John Nurmisen säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt , Åbo Akademin apulaisprofessori Christoffer Boström , Saaristomeren UNESCO-biosfäärialueen koordinaattori Katja Bonnevier , Turun yliopiston dosentti, Saaristomeren tutkimuslaitoksen johtaja Jari Hänninen sekä Paraisten kaupunginjohtaja Tom Simola .

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Skanssiin

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen.

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen alkuvuodesta 2027. S-marketin uudistukset XXL:ltä vapautuvassa tilassa käynnistyvät syksyllä.

Lapsenhuoltolain uudistuksen tavoitteista moni jäi täyttymättä

Huoltoriitojen käsittelyajat eivät ole lyhentyneet, ja lapsen osallisuus prosessissa on edelleen vähäistä. Näin osoittaa Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin seurantatutkimus lapsenhuoltolain osittaisuudistuksesta.

Funikulaarin taittopyörät vaihdetaan, asennustyöt kestävät tämän viikon

Taittopyörät ovat kuluvia osia, jotka vaihdetaan laitteesta vuosittain.

Funikulaarin taittopyörät vaihdetaan normaalina vuosihuoltona elokuussa viikolla 33. Asennustyöt kestävät noin viikon. Funikulaari on tämän aikaa poissa käytöstä.

Vedyn siirtoverkon reittisuunnitelma päivitettiin

Vedyn kansallisen siirtoverkkohankkeen reittisuunnitelmaa on päivitetty. Päivitysten tavoitteena on vähentää vaikutuksia asutukseen, pohjaveteen, ympäristöön ja muihin maankäyttömuotoihin. Merkittävin peruste muutoksiin on maanomistajilta, kuntalaisilta ja muilta sidosryhmiltä saatu palaute. Hankkeen tekninen toteutettavuusselvitys on valmistunut, ja se vahvisti, että hanke on teknisesti toteutuskelpoinen ja sillä on vahvaa markkinapotentiaalia.

Jyrsintä sulkee ajokaistoja Skarppakullantiellä

Skarppakullantiellä tehdään jyrsintää Hautausmaantien ja Mustionkadun välillä 10.–14. elokuuta. Yksittäisiä ajokaistoja suljetaan ajoittain liikenteeltä.

Selvitys: Yli puolet varhaiskasvatuksen asiakkaista ei enää maksa asiakasmaksua

Yli puolet varhaiskasvatuksen asiakkaista ei enää maksa asiakasmaksua tulojensa perusteella. Kuntaliiton tuoreen selvityksen mukaan muutos on seurausta viime vuosien asiakasmaksulain muutoksista ja tulorajojen korotuksista. Samaan aikaan kuntien omat asiakasmaksukäytännöt ovat pysyneet lähes ennallaan.

S:t Olofsskolanin rakentaminen alkaa, valmista syksyllä 2028

S:t Olofsskolan saadaan käyttöön keväällä 2029.

Ruotsinkielisen yläkoulun, S:t Olofsskolanin, uudisrakennushanke Luostarinkadulla etenee. Rakennustyöt alkavat elokuussa, ja rakennushanke valmistuu syksyllä 2028. Uusi koulu saadaan käyttöön keväällä 2029. Vanha koulurakennus purettiin uuden tieltä keväällä.

Kesäkuu teollisuudelle vahva kuukausi

Teollisuuden uusien tilausten arvo, teollisuuden tuotanto ja liikevaihto kasvoivat kesäkuussa vuodentakaiseen verrattuna. Kasvua nähtiin useimmilla teollisuuden toimialoilla.

Merihanhen ja kanadanhanhen peltometsästys alkaa maanantaina – tavoitteena viljelyvahinkojen ehkäisy

Peltometsästyksellä pyritään vähentämään hanhiparvien aiheuttamia viljelyvahinkoja.

Merihanhen ja kanadanhanhen metsästys alkaa pelloilla maanantaina 10. elokuuta. Aikaistetulla peltometsästyksellä pyritään vähentämään hanhiparvien aiheuttamia viljelyvahinkoja ja hyödyntämään samalla kestävästi hyödynnettävää riistavaraa.

Näköislehti

Urheilu

Åboraakkeli: Seiskaottelun mekka

Kesän kovimpia yleisurheilu-uutisia suomalaisittain oli Saga Vannisen valmennustiimin muutos. Vannisen ja Erki Noolin tiet erosivat ja Vanninen muutti Turkuun Jarno Koivusen johtaman valmennustiimin oppiin.

Otteluanalyysi: Inter tekee urotekoja Konferenssiliigassa mutta Veikkausliigassa ei tule tulosta

Julius Tauriainen oli Interin parhaimmistoa.

Interille tarjottiin mahdollisuutta kuroa umpeen Kuopion Palloseuran etumatkaa jalkapalloilun Veikkausliigassa, sillä KuPS–TPS päättyi, kun Inter–FC Lahti alkoi. KuPS jäi tasapeliin mutta se ei menettänyt viiden pisteen etumatkaansa, sillä Interin ja FC Lahden kamppailu päättyi 0–0.

Matilda Korven huippuponit viimeistelevät Ponifestareilla Metsämäessä

Ekslätts TNT ja Matilda Korpi Mikkelissä heinäkuussa.

Poniraviurheilu on tarjonnut lohjalaiselle Matilda Korvelle , 16, kilpailuelämyksiä, ystäviä ja mahdollisuuden kasvaa monipuoliseksi harrastajaksi. Lauantaina hänen tallinsa ponit kilpailevat Turun Ponifestareilla, jotka toimivat tärkeänä etappina matkalla kohti Killerin Ponikuninkuusraveja.

Tuoko Silja Kosonen viimein mitalin myös aikuisten arvokisoista?

Silja Kosonen on asettanut tavoitteekseen EM-kullan.

Yleisurheilun EM-kisoihin Birminghamiin lähtee Suomesta iskukykyinen joukkue. Perkasimme kiinnostavimpien Turun seudun yksilöurheilijoiden näkymät 10.–16. elokuuta käytäviin kisoihin.

Enni Virjosesta seitsenottelun nuorten maailmanmestari

Enni Virjonen.

Enni Virjonen varmisti aamulla seitsenottelun alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden Eugenessa nuorten MM-kisoissa.

Otteluanalyysi: Interille niukka voitto Vaduzista ja kiinnitys jatkopaikkaan

Eetu Huuhtaselta nähtiin mallikkaita torjuntoja.

Inter otti kiinnityksen jatkopaikkaan jalkapalloilun Konferenssiliigassa lyömällä Kupittaalla liechtenstanilaisen FC Vaduzin 2–1. Dramaattisessa matsissa nähtiin kaksi lisämaaliakin, jotka kuitenkin hylättiin VAR-tarkastuksen jälkeen. Inter näytti menevän ensin 3–1-johtoon mutta maali hylättiin paitsiona. Kohta perään FC Vaduz näytti tasoittavan pelin 2–2:een mutta sekin maali hylättiin paitsiona.