Lajitteluasemilla rikottiin ennätyksiä heinäkuussa

Syksyisin asemille tuodaan paljon puusta pudonneita omenoita sekä haravointijätettä. Jätekuormissa näkyy selkeästi myös syyssiivousten alkaminen. Syksyisin asemille tuodaan paljon puusta pudonneita omenoita sekä haravointijätettä. Jätekuormissa näkyy selkeästi myös syyssiivousten alkaminen. Kuva: Eero Saarikoski

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) lajitteluasemilla kirjattiin kuluvan vuoden heinäkuussa kävijämääräennätys – kaikkiaan 41 727 asiakastapahtumaa. Aiempi ennätys oli tämän vuoden toukokuulta, jolloin kävijöitä oli 40 926, ja asemilla päästiin ensimmäistä kertaa yli 40 000 asiakkaan kuukausittaisen rajapyykin.

– Vertailun vuoksi vuoden 2023 heinäkuulle kirjattiin 38 175 asiakastapahtumaa, ja tuolloin määrä ylitti vuoden 2020 ison kävijäennätyksen, kertoo LSJH:n materiaalipäällikkö Marko Kokkonen tiedotteessa.

Suurimpia kävijämäärät olivat heinäkuussa alueen jätekeskuksissa Turun Topinojalla, Salon Korvenmäessä, Raision Isosuolla ja Paraisten Rauhalassa.

Suurinta kävijämäärien nousu oli kunnissa, joiden alueella on paljon kesämökkejä eli Korppoon, Houtskarin, Paraisten Rauhalan ja Yläneen lajitteluasemilla.

Myös Uudenkaupungin lajitteluasemalla ja Auranmaan lajitteluasemalla on ollut selvästi vilkkaampaa kuin edellisenä vuonna.

Turun Topinojan lajitteluasema ja Salon Korvenmäen lajitteluasema ovat syys–lokakuussa auki arkipäivien lisäksi lauantaisin kello 9–16.

– Asemien aukioloajat on laadittu sesongin ja kysynnän mukaan. Syksyllä ja keväällä lauantaiaukiolot ovat suosittuja, sillä pihahommat ja siivoukset ajoittuvat viikonloppuun. Kesäisin jätettä tulee paljon, mutta tasaisemmin joka päivä. Marras–maaliskuussa lajitteluasemilla on paljon hiljaisempaa, Kokkonen kertoo.

LSJH:lla on 13 lajitteluasemaa aina Utöstä Uuteenkaupunkiin. Lajitteluasemilla otetaan maksutta vastaan muun muassa kotitalouksien vaarallista jätettä (kerralla maks. 50 kiloa/litraa), kaiken kokoista sähkölaiteromua, metalliromua, pakkausjätteitä, puujätettä, haravointijätettä ja risuja sekä poistotekstiiliä. Lisäksi asemilla otetaan hinnaston mukaan vastaan kaikenlaista siivous- ja remonttijätettä.

– Syksyisin asemille tuodaan paljon puusta pudonneita omenoita sekä haravointijätettä. Jätekuormissa näkyy selkeästi myös syyssiivousten alkaminen, Kokkonen toteaa.

Topinojan jätekeskuksessa palvelee syys- ja lokakuun viimeisinä lauantaina 28. syyskuuta ja 26. lokakuuta kello 11–16 arkiaukiolojensa (maanantaista perjantaille kello 13–18) lisäksi myös Ohituskaista eli vastaanottokontti, jonne voi viedä vielä uudelleenkäyttöön kelpaavaa ehjää tavaraa. Turun Ekotorin työntekijät arvioivat tavarat, minkä jälkeen ne päätyvät uusiin koteihin Turun Ekotorin kautta.

Yleinen arvonlisäverokannan nousu vaikuttaa lajitteluasemien hinnastoon

Alueellinen jäteviranomainen Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta korotti muutamien lajitteluasemalla pienkuormina vastaanotettavien jätteiden hintaa yleisen arvonlisäverokannan noston vuoksi. Uudet hinnat ovat voimassa 1. syyskuuta alkaen.

Lajitteluasemien vastaanotossa käytössä olevat tasahinnat haluttiin säilyttää, sillä ne helpottavat jätteiden hinnoittelua ja sujuvoittavat maksutapahtumaa.

– Tästä syystä ALV-kannan korotusta ei viety sellaisenaan lajitteluasemien pienerähinnastoon, vaan osa vastaanottohinnoista pysyi samana, jolloin kyseisten jäte-erien arvonlisäveroton vastaanottohinta laski, osan vastaanottohinta taas nousi euron verran, Kokkonen toteaa.

Vanteellisten renkaiden hinta nousi kolmesta eurosta neljään euroon, pienikokoisten pehmustettujen huonekalujen hinta kahdeksasta yhdeksään euroon, keskikokoisten pehmustettujen huonekalujen hinta 12:sta 13 euroon, suurikokoisten pehmustettujen huonekalujen hinta 24:stä 25 euroon, kantojen hinta kolmesta neljään euroon, pienten puitteellisten lasien hinta kolmesta neljään euroon ja pienen saniteettiposliinin eli lavuaarien hinta kolmesta neljään euroon. Muiden jätteiden alvilliset hinnat pysyivät ennallaan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Papinsaareen avattu uusi leikkipaikka

Papinsaaren uusi leikkipaikka.

Hirvensalon Papinsaaren on avattu uusi leikkipaikka. Luontoteema näkyy leikkipaikan polkujen sijoittelussa, kasvillisuudessa ja välineissä. Leikkipaikka on terassitason ympärille. Terassille pääsee esteetöntä luiskaa ja portaita pitkin.

Lääkeinfo.fi-palvelu modernisoitu sekä ulkoasultaan että käyttöliittymältään

Lääkeinfo.fi-verkkopalvelun sisältämät pakkausselosteet ovat virallisia ja viranomaisen hyväksymiä, ja ne koskevat Suomessa myytäviä lääkevalmisteita. Palvelu on ollut kansalaisten käytettävissä jo lähes 20 vuoden ajan. Uudistunut Lääkeinfo.fi-palvelu on julkaistu 22. lokakuuta.

Jätelaki muuttuu – LSJH:n jätepalvelut hyvinvointialueelle ja sote-toimijoille päättyvät vuoden lopussa

Kunnan vastuulla ovat jatkossa pääosin vain kotitalouksissa ja vapaa-ajan asumisessa sekä kunnan omassa hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvät jätteet.

Muuttunut jätelaki rajaa kunnan järjestämän jätehuollon ulkopuolelle jätteen, joka syntyy hyvinvointialueille siirtyneissä sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluissa sekä yksityisten tai julkisten sote-toimijoiden palveluasumisessa ja sote-palveluita tarjoavissa toimipaikoissa. Tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) jätehuoltosopimukset näiden toimijoiden kanssa päättyvät viimeistään vuoden 2025 lopussa. Muutos vaikuttaa satojen sote- ja pelastuspalvelukiinteistöjen jätehuoltoon.

RKP: Ruotsinkielisen oppilashuollon saatavuus turvattava Turussa

Aluevaltuutettu Nicke Wulff (r.) on jättänyt aloitteen, joka koskee ruotsinkielisen oppilashuollon henkilöstön saatavuutta ja oppilashuollon suurta henkilöstön vaihtuvuutta Turussa.

Nana Rashid vierailee lauantaina Flame Jazz -illassa

Nana Rashid.

Logomon Flame Jazz -illassa 25. lokakuuta kello 19 tarjoillaan sielukasta laulua ja syvällistä tarinankerrontaa. Lavalle nousee ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä, palkittu tanskalaisvokalisti Nana Rashid yhtyeineen.

Syntyvyydessä hienoista nousua – maahanmuuttoja edellisvuotta vähemmän

Tammi–syyskuussa on syntynyt 1 301 lasta enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Viimeisen 12 kuukauden (lokakuu 2024–syyskuu 2025) ennakollinen kokonaishedelmällisyysluku oli 1,28 eli 0,03 korkeampi kuin vuonna 2024.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Satakunnantiellä

Satakunnantiellä tehdään 23.–31. lokakuuta jyrsintä- ja päällystystyötä Markulantien ja Raisiontien välillä. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Työstä on haittaa molemmissa ajosuunnissa.

Kaarinan uusi kesäfestari nimettiin Summer Start Festivaliksi

Henri Kulmala.

Kaarinassa Hovirinnan ranta-alueella järjestetään ensi vuoden kesäkuun alussa uusi festivaali Summer Start Festival. Tapahtuman nimi valikoitui yleisölle järjestetyn nimikilpailun kautta, johon ehdotuksia saapui useita satoja eri vaihtoehtoja. Festivaaleja juhlitaan 5.–6. kesäkuuta.

Turun kehätie neljän henkilöauton ketjukolari

Turun kehätiellä oli neljän henkilöauton ketjukolari kehätiellä Urusvuoren kohdalla Helsingin suuntaan torstaina aamulla. Kolari ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Silmäsairauksien hoitoon uusi valmiste verenluovuttajien avulla

Seerumisilmätippavalmiste henkilön kädessä.

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu alkaa toimittaa seerumisilmätippoja vaikeasta kuivasilmäisyydestä ja silmän pintasairauksista kärsiville potilaille. Kyseessä on uusi verestä erotellusta seerumista tehty valmiste, joka helpottaa silmätautipotilaiden hoitoa.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue tavoittelee talouden tasapainoa vasta vuodeksi 2028

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto hyväksyi talousarvion ja -suunnitelman 2026–28 valmistelulinjaukset. Valmistelua tehdään niin, että Varhan talous on tasapainossa vuoden 2028 lopussa.

Raitiotielinjalla sijaitsevat katualueet ja jalkakäytävät säilyttäneet arkeologiset kerrokset hyvin vaihtelevasti

Uudenmaankadulla tehtiin koekaivauksia keväällä.

Turun raitiotien arkeologisten koekaivausten tutkimusraportit on julkaistu. Toteutussuunnitteluvaiheen koekaivauksissa tarkennettiin tietämystä raitiotien reitin historiallisista kerrostumista. Lisäksi historiallisen Turun läpi kulkeville kaduille tehtiin arkeologinen vyöhykeanalyysi. Tulosten avulla arvioidaan raitiotien rakentamisen aikaisten arkeologisten tutkimusten laajuutta ja kustannuksia. Tutkimuksissa vahvistui aiempi käsitys siitä, etteivät historialliset kerrostumat ole este raitiotien rakentamiselle.

Valtaosa omaishoitajista naisia, yli puolet on eläkkeellä

Omaishoitajien määrä jakautuu alueittain epätasaisesti. Viime vuonna joillakin hyvinvointialueilla omaishoitajia oli suhteessa yli puolet enemmän kuin toisilla alueilla. Viime vuonna koko Suomessa toimi 62 000 sopimuksen tehnyttä omaishoitajaa ja sijaishoitajaa. Tiedot ilmenevät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoraportista.

Väitöstutkimus selvitti PARP14-entsyymin merkitystä suoliston limakalvon suojelussa tulehduksen aikana

MSc Madhukar Vedanthamin väitöstutkimuksessa selvitettiin, miten PARP14-entsyymi vaikuttaa suoliston limakalvon kykyyn kestää tulehdusta sekä pitkäaikaissairauksissa että infektioissa.

Kasviproteiinituotteiden myynti kasvanut K-ruokakaupoissa

Papu-, kikherne- ja linssisäilykkeiden myynti on noussut lähes 15 prosenttia.

Lihaa korvaavien kasviproteiinituotteiden myynti on lähtenyt nousuun K-ruokakaupoissa usean vuoden laskun jälkeen. Kuluneen vuoden aikana kasvu on ollut yli viisi prosenttia. Taustalla vaikuttaa paitsi asiakkaiden lisääntynyt kiinnostus kasviproteiineihin myös valikoiman laajentuminen uutuustuotteilla.

Fyysinen kunto, liikunta ja ruutuaika vaikuttavat nuorten aivojen toimintaan

Fyysinen kunto, liikunta ja ruutuaika ovat yhteydessä mielenterveyden ja oppimisen taustalla vaikuttaviin aivotason mekanismeihin, osoittavat Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan tuoreet tutkimukset. Elämäntapojen ja fyysisen kunnon vaikutuksia nuorten aivojen toimintaan on tutkittu vasta vähän.

Polkupyörä Suomen varastetuin esine

Syyskelien kylmetessä useimmat vievät pyöränsä talvisäilytykseen.

Syksyn ja koleiden kelien alkaessa monet jättävät polkupyörän talviteloille. Varastettuja polkupyöriä ja polkupyörätarvikkeita raportoidaan poliisille vuosittain noin 20 000 tapausta. Erityisesti sähköpolkupyörävarkaudet ovat kasvaneet räjähdysmäisesti.

OnniBussin uutuusreitti yhdistää Lahden, Hämeenlinnan, Forssan ja Turun

OnniBus laajensi Etelä-Suomen reittiverkostoaan uudella OB27-linjalla, joka yhdistää Lahden, Hämeenlinnan, Forssan ja Turun suorin bussiyhteyksin.

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.

Alfan kisoissa mukana sekä kokeneita nyrkkeilijöitä että ensikertalaisia

Sisu Salminen.

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät nyrkkeilyn Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 25. lokakuuta kello 12.

Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta.

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.

Turkulaiset futsalseurat lähtevät kauteen erilaisista lähtökohdista

TPK:n looginen tavoite alkaneella kaudella miesten Futsal-liigassa on palauttaa turkulainen futsal mitalipeleihin.

Turkulainen futsal astui tänä syksynä uuteen aikaan, kun miesten Futsal-liigassa pelaa kaksi turkulaista joukkuetta. TPK:lla alkoi viides peräkkäinen kausi korkeimmalla sarjatasolla. Perinteikäs seura sai tänä vuonna kirittäjäkseen KF Kosovan.