Pikkujoulukausi näyttää Turussa vilkkaamalta kuin vuosiin

Kuva: Visit Turku Archipelago

Pikkujoulukausi näyttää Turussa vilkkaamalta kuin vuosiin. Viikonloput ovat monissa ravintoloissa täyteen buukattuja, ja yritykset juhlivat tänä vuonna enemmän ja isommin kuin aikoihin. Yritystapahtumat, kuten pikkujoulut, vahvistavat koko alueen matkailua ja tukevat ympärivuotisuutta.

Marraskuun alussa julkaistun Global Travel Reportin mukaan liikematkailu menestyy globaalisti erinomaisesti. Liikematkojen määrä on kasvanut lähes 20 prosenttia vuosina 2024 ja 2025, ja liikematkustus rakentuu pitkälti kokousten, konferenssien ja tapahtumien ympärille.

Vaikka kuluttajat ovat tällä hetkellä varovaisia rahankäytössään, yritykset panostavat jälleen omiin tilaisuuksiinsa, ja niihin riittää osallistujia.

– Yritysten satsaukset tilaisuuksiin ovat tärkeä signaali koko matkailualalle. Yritystapahtumat ja muu liikematkailu tukevat merkittävästi alueemme ympärivuotista ja ympäriviikkoista elinvoimaa, sanoo Visit Turku Archipelagon myyntijohtaja Laura Kaijanto tiedotteessa.

Visit Turku Archipelago panostaa voimakkaasti business events -segmenttiin eli kokousten, kongressien ja muiden yritystilaisuuksien saamiseen Turkuun.

– Haluamme aktivoida turkulaisia toimijoita siihen, että saisimme jatkossa entistä enemmän kokouksia ja yritystapahtumia sekä kansainvälisiä kongresseja Turkuun. Business events -tapahtumat auttavat tasapainottamaan matkailusesonkeja ja tuovat alueellemme merkittävää taloudellista hyötyä, Kaijanto kertoo.

Pikkujoulukauden kovin sesonki tiivistyy tulevina kahtena viikkona ja viikonloppuna. Monissa Turun alueen paikoissa jopa kaikki joulua edeltävät viikonloput ovat jo täyteen buukattuja. Kauppa käy silti edelleen kuumana, kun etenkin pienemmät yritykset tekevät varauksia varsin lyhyellä aikajänteellä.

– Kaikki joulua edeltävät viikonloput ovat meillä loppuun myytyjä isompien tilojen osalta, mutta pienempien seurueiden osalta tiloja on vielä tarjolla, kertoo CT-ravintoloiden keittiötoimenjohtaja Simo Hallikainen. CT-ravintoloilla on Turussa yhteensä seitsemän ravintolaa ja kahvilaa, jotka suurimmalta osalta sijaitsevat jokirannan tuntumassa.

– Viikonloput ovat täynnä, mutta arkipäiviin mahtuu vielä, komppaa Voiveljien toimitusjohtaja Janne Juvonen.

Voiveljillä on Turussa kuusi ravintolaa niin ikään jokirannassa ja sen lähettyvillä sekä viinibaari Vähätorin tuntumassa.

Hyvissä tunnelmissa ollaan myös Kakolanmäellä.

– Pikkujoulukausi näyttää tänä vuonna erittäin hyvältä. Yritykset ovat aktivoituneet pikkujoulujen järjestämisessä aiempia vuosia enemmän, ja tänä vuonna järjestetään isompia pikkujouluja kuin ennen, kertoo ravintola Kakolanruusun omistajiin kuuluva Sanna Gullstén.

Hän iloitsee siitä, että juhlijat hyödyntävät monipuolisesti Kakolan alueen mahdollisuuksia, ja juhliin saatetaan yhdistää kylpyläkäynti, vierailu tai tasting Kakola Brewing Companyssä, illallinen Kakolanruusussa ja yöpyminen Hotel Kakolassa.

Gullstén sanoo, että tämän vuoden uutuus on se, että pikkujouluillallisista halutaan tehdä ohjelmallisia. Moni yritys on tilannut ohjelmapalvelun kautta esimerkiksi murhamysteerin ruokailun lomaan.

Ohjelmallisuus puree myös tapahtumakeskus Logomon asiakkaisiin. Logomon ravintolatoimenpäällikkö Kristian Karnell kertoo, että erityisesti show & dinner -paketit ovat olleet tänä vuonna erityisen suosittuja. Logomossa nähdäänkin marraskuussa suosikkiartisteja, stand upia ja drag-esityksiä.

Pikkujoulujen haasteena on se, että lähes kaikki yritykset haluaisivat viettää niitä samaan aikaan, tyypillisimmin joko perjantaina tai lauantaina kello 19. Toisaalta joustoakin tuntuu löytyvän – ellei haluttu aika ole enää vapaana, arkipäivätkin käyvät mainiosti.

Turkulaisravintoloista kerrotaan, että firmat ovat nykyisin rahankäytön suhteen tarkempia kuin takavuosina: avec-tilaisuuksia järjestetään harvoin ja on tyypillistä, että juhlissa tarjotaan esimerkiksi ruokajuomat, ja sen jälkeen jokainen ostaa omat juomansa baarista. Se on monen mielestä hyväkin asia, ja sen myötä pikkujoulut sujuvat aiempaa rauhallisemmissa merkeissä.

– Loppuvuosi näyttää sellaiselta, että kyllä tästä hyvä joulukauppa saadaan, summaa Juvonen.

Joululounaat ovat monelle ravintolalle pikkujoulujen ohella merkittävä bisnes. Juvonen kertoo, että esimerkiksi Voiveljien ravintoloista Göran ja Grädda vetävät joulun alla parhaimmillaan 300 lounastajaa per päivä. Myös CT-ravintoloilla riittää volyymia, ja Hallikainen kertoo, että vielä on tilaa isommillekin ryhmille.

Vuoden huipentaa uudenvuodenaatto, joka saa perinteisesti ihmiset hyvin liikkeelle. Ravintoloista kerrotaan, että varaukset uuteenvuoteen tehdään usein vasta hyvin viime tipassa, joulun jälkeen.

CT-ravintolat ja Voiveljet pitävät kaikki paikkansa auki uudenvuodenaattona, Kakolanruusu puolestaan on nyt ensimmäistä kertaa avoinna tuon ajankohtana. Karnell kertoo, että Logomon uudessa Move5D-ravintolassa toteutetaan uutenavuotena viimeinen dinner nykyisellä Ruokaa & rakkautta -konseptilla.

– Tammikuussa lanseerataan tilaan Vares-konsepti, joka on läpileikkaus kaikista Vares-kirjoista. Siihen on luvassa mielenkiintoisia annoksia, kuten Aamupala naisen asunnolla ja Taksikuskin vapaapäivä, Karnell kertoo.

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n jäsenkyselyn mukaan alkusyksy sujui vaimeasti matkailu- ja ravintola-alan yrityksillä. Yli puolella liikevaihto aleni viime vuoteen verrattuna. Odotukset pikkujoulukaudestakaan eivät ole korkealla: vain 20 prosenttia alan yrityksistä odottaa liikevaihdon kasvavan viime pikkujoulukauteen verrattuna. Pubien ja yökerhojen ahdinko jatkuu ja syvenee, sillä 73 prosentilla alkusyksyn liikevaihto oli alempi kuin vuosi sitten. 69 prosenttia yrityksistä odottaa heikompaa pikkujoulukautta kuin viime vuonna.

Kaikilla toimialoilla suurimpana huolena on nousevan kustannuskehityksen jatkuminen. Arvonlisäveron korotukset, erityisesti ensi vuoden alussa voimaan tuleva arvonlisäveron korotus 10 prosentista 14 prosenttiin, iskevät hotelleihin, kylpylöihin, leirintäalueisiin, festivaaleihin, hiihtokeskuksiin, safariyrityksiin, keilahalleihin, huvi- ja teemapuistoihin, kongresseihin ja messuihin sekä maksullisiin musiikkiesityksiin ravintoloissa. Verojen korotukset ovat palvelujen kysynnän kannalta aina ongelmallisia, mutta erityisesti nykyisen kaltaisessa laskevassa kysynnässä, kun alan yritykset eivät ole vielä toipuneet koronarajoitusten aiheuttamista ongelmista.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kouluja ei saa uhrata maahanmuuttopolitiikalle

Koulujen ongelmat eivät ratkea vaikenemalla ja hyssyttelemällä, sanoo kirjoittaja.

Suomalainen peruskoulu oli aikanaan maailman parhaiden joukossa. Nyt sitä rapautetaan hallitsemattomalla maahanmuuttopolitiikalla, jonka seurauksia lapset, opettajat ja veronmaksajat kantavat pitkään.

Akseli-lähipyöräilypäivä Maskussa, Mynämäellä ja Nousiaisissa

Akselireitti halkoo Maskun, Mynämäen ja Nousiaisten kuntia.

Akseli-lähipyöräilypäivää vietetään lauantaina 12. syyskuuta Maskussa, Mynämäellä ja Nousiaisissa koko pyöräilyreitistön mitalta. Kuka tahansa toimija, kuten yritys tai yhdistys tai muu organisaatio on tervetullut osallistumaan päivään omalla panoksellaan ja valitsemallaan sijainnilla reitillä tai sen lähistöllä.

Huoltoriitojen käsittelyajat tuomioistuimissa eivät ole lyhentyneet

Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin toteuttaman seurantatutkimuksen mukaan vuonna 2019 voimaan tullut lapsenhuoltolain uudistus vastaa aiempaa paremmin nykypäivän tarpeita ja on vahvistanut jo vakiintuneiden toimintatapojen oikeudellista perustaa. Tutkimuksen mukaan lakiuudistuksen tavoitteet eivät kuitenkaan ole kaikilta osin toteutuneet käytännössä.

Teoksia ihmiselämän raadollisesta luonteesta

War injury. Akvarelli värilliselle paperille, 15 x 15 cm. 2023.

Ilkka Sariolan näyttely Spes Pacis – Toivo rauhasta on esillä Kriittisessä Galleriassa 13.8.–4.10.

Tekoälyn käyttö vaatii samoja varovaisuussääntöjä kuin muukin verkko

Moni lapsi saa koulun alkaessa ensimmäisen oman puhelimensa tai pääsee käyttämään digitaalisia palveluita aiempaa itsenäisemmin. Turvallinen digiarki ei kuitenkaan synny itsestään, vaan turvallisuustaitoja opetellaan yhdessä kotona. Huoltajien tuki, kiinnostus ja avoin keskustelu ovat edelleen lasten tärkein suoja verkossa.

Jukka Virko Teknologiakiinteistöjen talousjohtajaksi

Jukka Virko.

Turun Teknologiakiinteistöt vahvistaa strategista osaamistaan, kun yhtiön uutena talousjohtajana aloittaa Jukka Virko . Hän vastaa Teknologiakiinteistöjen konsernin strategisesta talousjohtamisesta, rahoituksesta, talousraportoinnista ja taloushallinnon kehittämisestä. Hän kuuluu myös yhtiön johtoryhmään.

Auto ojaan Aurassa, yksi sairaalaan

Henkilöauto ajautui vastaan tulevien kaistan ylitse Valtatien ojaan Aurassa aamuyöllä lauantaina. Henkilöautossa oli yksi henkilö, jonka pelastuslaitos siirsi ulos autosta.

Louhintatöistä johtuvia pysäytyksiä Turun kehätiellä Raisiossa

Raision keskustassa tehdään Turun kehätien (E18) varrella louhintaa torstaista 20. elokuuta. alkaen. Kehätien liikennettä pysäytetään räjäytysten ajaksi.

Eurojackpotin potti nousee 22 miljoonaan euroon

Perjantaina arvottu Eurojackpot ei antanut yhtään täysosumaa, joten ensi tiistain arvonnassa on jaossa noin 22 miljoonan euron päävoitto.

Kolumni: Rokkitähdet hallitsevat

Don’t believe the hype räppäsi Public Enemy 1980-luvun lopulla. Chuck D :n ja kumppaneiden viisaus näyttää viime vuosina unohtuneen muun muassa peliteollisuutta seuraavilta.

Paimion kirjastossa järjestetään poliisin satuhetki

Lounais-Suomen poliisilaitos viettää tänä vuonna Poliisin päivää Paimiossa ja Kankaanpäässä lauantaina 29. elokuuta. Koko perheen tapahtumissa pääsee tutustumaan poliisin työhön ja kalustoon sekä tapaamaan konstaapeleita.

Avoimet Puutarhat kutsuu vierailemaan puutarhoissa

Avoimet Puutarhat järjestetään sunnuntaina 20. syyskuuta.

Avoimet Puutarhat kutsuu sunnuntaina 20. syyskuuta kello 15–20 vierailemaan puutarhoissa ympäri Suomea. Tapahtumaa on järjestetty jo 16. kertaa kesällä ja nytsuosittu tapahtuma laajenee ja puutarhat avaavat ovensa ensimmäistä kertaa syksyllä.

Kupittaan kärjen peruskivi muurattiin

Turun Tiedepuistoa kehittävän Kupittaan kärjen peruskivi muurattiin perjantaina 14. elokuuta. Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen myötä Tiedepuisto laajenee Itäharjun alueelle, johon rakentuu uudenlainen työpaikkojen, asumisen ja palveluiden elinvoimainen keskittymä. Tiedepuiston kehitys on yksi Turun kaupungin merkittävimmistä strategisista investoinneista kaupungin kasvuun ja tulevaisuuteen.

Raw Organic avaa uuden myymälän Hansakortteliin

Lisa-Maria Junnila.

Kotimainen hyvinvointialan yritys Raw Organic avaa uuden myymälän Turussa Hansakortteliin. Raw Organicilla on ennestään myymälät Skanssissa, Raision Myllyssä ja Vantaan Jumbossa sekä verkkokauppa.

Asuntomarkkinoilla käsijarru vielä päällä, mutta myyntiajat lyhentyneet

Viime vuosien vaisussa asuntomarkkinassa moni myyjä on lykännyt asuntonsa myyntiä pitkien myyntiaikojen ja laskeneen hintatason vuoksi. Myyntiaika vaikuttaa asunnon toteutuvaan hintaan ennen kaikkea markkinapsykologian kautta: mitä pidempään asunto on markkinoilla, sitä herkemmin ostajat alkavat kyseenalaistaa sen hinnoittelua.

Satokausi kutsuu säilömään kotimaiset maut talteen

Omenaleipä.

Maa- ja kotitalousnaiset (MKN) kannustaa hyödyntämään tämän vuoden runsasta satokautta omiin tarpeisiin sopivalla tavalla. Sadosta kannattaa nauttia tuoreeltaan ja säilöä eri tavoin talvea varten. Jo muutama purkki hilloa, pari pussillista pakastemarjoja tai parvekkeella kasvatettuja yrttejä kuivattuna riittää tuomaan kesän maut talveen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö selvityttää ylioppilastutkinnon reaalikokeiden kehittämistä

Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimittänyt filosofian maisteri Tarja Aro-Kuuskosken selvittämään vaihtoehtoista tapaa järjestää ylioppilastutkinnon reaalikoe. Selvitys valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Miksi yöllä roskia viedessä tuntuu siltä kuin joku katsoisi?

Matti Närekankaan näyttely Väliaikainen Pelastustie on esillä 20.8.–13.9. Galleria Joellassa.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Kova salibandyurakka

Salibandyn Suomen Cupia pyritään kehittämään entistä houkuttelevammaksi kilpailuksi. Tämä on hyvä tavoite, sillä perinteisesti varsinkin isompien seurojen kohdalla Cup on koettu enemmän pakollisena pahana kuin kisana, johon panostaa täysillä.

Turun derby siirtyy lauantailta sunnuntaille

Veikkausliigan Turun derby TPS:n ja FC Interin välillä siirtyy Interin europelien jatkumisen vuoksi. Derby siirtyy lauantailta pelattavaksi päivää myöhemmin sunnuntaina 23. elokuuta kello 18 Veritas Stadionilla.

Inter taisteli jatkopaikan ja kohtaa seuraavaksi FC Kööpenhaminan

Inter jatkaa Konferenssiliigassa.

Inter jatkaa historiallista eurotaivaltaan. Se löi FC Vaduzin Konferenssiliigan kolmannen kierroksen otteluparissa ja jatkaa playoff-kierrokselle. Sinimustat taistelivat torstai-iltana Liechtensteinissa 2–2-vierastasapelin Jasse Tuomisen ja Alie Contehin maaleilla. Vaduz kaatui yhteismaalein 4–3. Inter tekee turkulaista jalkapallohistoriaa etenemällä playoff-kierrokselle, jossa vastaan asettuu FC Kööpenhamina.

Suomi taistelee amerikkalaisen jalkapallon naisten Euroopan mestaruudesta

Useita Trojansin naisia on mukana EM-taistossa.

Suomen naisten amerikkalaisen jalkapallon maajoukkue pelaa 22. elokuuta Vantaalla Euroopan mestaruudesta Saksaa vastaan. Turku Trojansin pelaajista Euroopan mestaruutta tavoittelevaan ryhmään on valittu Tia Jansen , Milla Korhonen , Kirsti Nirhamo , Edona Haddad , Ninni Mäkinen , Kaisla Honkaniemi , Hilma Kuitunen ja Oona Tuomi .

Aliisa Soini otti omiin nimiinsä 100 metrin perhosuinnin Suomen ennätyksen

Aliisa Soini.

Uinnin pitkän radan EM-kisojen neljännen päivän aamujaksolla nähtiin yksi Suomen ennätys, kun Uinti Turun Aliisa Soini perhosteli taululle uudet ennätyslukemat 100 metrin perhosuinnissa.

Inter on askeleen päässä Kööpenhaminasta

Inter on pelannut historiansa parhaita Euro-pelejä Konferenssiliigan karsinnoissa.

Inter matkustaa torstaina Liechtensteiniin FC Vaduzin vieraaksi Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen toiseen osaotteluun. Inter pääsee kääpiövaltioon hyvistä lähtökohdista, sillä se voitti Kupittaalla ensimmäisen osaottelun 2-1. Ottelun voittomaalin pääsi iskemään vieraiden puolustusvirheestä Prosper Ahiabu . Vieraiden puolustuksella ei muutenkaan ollut viime viikolla paras iltansa, sillä Interin ensimmäinen maali merkittiin omaksi maaliksi.