Suomen kansallispuu rauduskoivu kasvaa suuressa osassa maata ja ilmaston lämmetessä se levittäytyy yhä pohjoisemmaksi. Tuore tutkimus osoittaa, että rauduskoivu kykenee levittäytymään nykyistä esiintymisaluettaan pohjoisemmaksi ilmaston lämmetessä. Laji pystyy levittäytymään pohjoisessa niille alueille, joilla porojen laidunnus ei estä metsien uusiutumista.

Yllättäen puiden kasvuun pohjoisilla alueilla vaikuttavat enemmän talven lämpötilat kuin kasvukauden pituus tai kesän lämpötilat. Erityisesti kylmän ilman laskeutuminen jokilaaksoihin näytti heikentävän siellä kasvavien puiden kasvua.

– Siksi koivut kasvoivat huomattavasti suuremmiksi tunturin yläosassa, pohjoisen kasvurajan tuntumassa, kertoo subarktisen ekologian professori Kari Saikkonen Turun yliopistosta tiedotteessa.

Ilmastonmuutos ja lajien levittäytyminen uusille alueille ovat ihmiskunnan historian suurimpia globaaleja ekosysteemien ja ekosysteemipalveluiden toimintaa muokkaavia tekijöitä. Uudet lajit voivat rikastuttaa paikallista lajistoa sekä maa- ja metsätaloutta, mutta toisaalta myös monet haittaeliöt voivat levittäytyä uusille alueille tai runsastua niillä.

– Nämä mahdollisuudet ja haasteet ovat erityisen merkittäviä subarktisilla alueilla, koska polaarialueet lämpenevät ennenkokemattomalla nopeudella, jopa 2–4 kertaa nopeammin kuin maapallo keskimäärin, Saikkonen toteaa.

Saikkosen mukaan tuore tutkimus tarjoaa arvokasta tietoa siitä, miten kasvit reagoivat ilmastonmuutokseen. Hän muistuttaa, että ilmaston lämmetessä maa- ja metsätalouden merkitys ja globaali vastuu tulee siirtymään kohti pohjoista, sillä pohjoisen pallonpuoliskon maapinta-ala on eteläistä suurempi.

– Toinen huomionarvoinen seikka on se, että Golf-virran ansiosta läntisen Pohjois-Euroopan ilmasto on leudompi kuin muualla yhtä pohjoisessa – Siperiassa, Kanadassa, Alaskassa ja Grönlannissa. Siksi Suomi on ainutlaatuinen testilaboratorio tutkijoille, jotka ovat kiinnostuneita ilmastonmuutoksen tulevista globaaleista vaikutuksista, Saikkonen sanoo.

Tutkimus toteutettiin Lapin tutkimuslaitos Kevon metsänrajapuutarhoissa, jotka perustettiin 1970-luvulla. Tuolloin tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat puiden esiintyvyysrajan syntyyn pohjoisella pallonpuoliskolla.

– Nämä tarkasti suunnitellut koejärjestelyt ovat nyt osoittautumassa suunnattoman arvokkaaksi resurssiksi niin ilmastonmuutoksen kuin evolutiivisen sopeutumisen ja metsätalouden tutkimisessa, Saikkonen kertoo.

Turun yliopisto, Metsähallitus ja silloinen Metsäntutkimuslaitos, joka on nykyisin osa Luonnonvarakeskusta, perustivat yhteensä noin 12 hehtaarin laajuiset aidatut kolme metsänrajapuutarhaa vuonna 1975. Alueiden sijainti noudatti silloisia metsänrajoja ja pinnanmuotoja.

Metsänrajapuutarhojen tuhansista puista noin kaksi kolmasosaa on napapiirin pohjoispuolelta peräisin olevia koivuja. Kolmannes puista on havupuita: Siperiasta lehtikuusia sekä Kanadasta ja Alaskasta mäntyjä, kuusia ja pihtoja. Siemenistä kasvatetut taimet tuotettiin Kittilän Pakatin sittemmin lakkautetulla taimitarhalla, jonne istutettiin myös samoja taimia.

Metsänrajapuutarhoihin puut on istutettu toistokokeina siten, että samaa alkuperää olevia puita istutettiin vähintään 2–3:een eri puutarhaan. Lisäksi yksi erä samoista puista istutettiin Turun yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan Ruissaloon.

– Hyvin suunniteltu koejärjestely, vuosia jatketut mittaukset, ja edelleen elossa olevat koepuut yhdessä nykyisten menetelmien kanssa mahdollistavat sen, että ilmastonmuutoksen vaikutuksia pitkäikäisten puiden sopeutumiseen ja metsänrajan muutoksiin voidaan tutkia tavalla, joka ei olisi muuten mahdollista. Siksi metsänrajapuutarhat, ja muut vastaavat pitkäkestoiset kenttäkokeet, tulisi nähdä ainutlaatuisina tutkimuksen mahdollistavina yliopiston tutkimusinfroina, Saikkonen huomauttaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)