Turun Osuuskaupan tulos parani roimasti

Turun Osuuskaupan tulos oli viime vuonna 24,8 miljoonaa euroa (16,4). Liikevaihto oli 802,6 miljoonaa euroa. Investointeja Varsinais-Suomeen tehtiin 42,4 miljoonalla eurolla.

Asiakasomistajat saivat Bonusta ja maksutapaetua 29,2 miljoonaa euroa. Asiakasomistajia oli vuoden lopussa 184 554, henkilöstöä yli 2 600.

– Tulos mahdollistaa palvelujen kehittämisen, toimipaikkojen uusimisen, verkoston laajentamisen ja Bonusten maksamisen asiakasomistajille. Vuonna 2024 asiakasomistajille kertyikin Bonuksia ja muita rahallisia etuja enemmän kuin koskaan aiemmin, kaikkiaan 29,2 miljoonaa euroa. Erityisen iloinen olen siitä, että tulos matkailu- ja ravitsemiskaupassa vahvistui. Lisäksi olemme onnistuneet vastaamaan kovaan hintakilpailuun ja kasvattamaan asiakasmääriämme market-kaupassa, toteaa Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Niklas Österlund tiedotteessa.

Päivittäistavarakaupassa myynti kasvoi edelleen markkinaa vahvemmin. Koko market-toimialan liikevaihto oli 642,0 miljoonaa euroa ( 617,2) ja se kasvoi edellisestä vuodesta neljä prosenttia. Ruoan verkkokaupan liikevaihdon kehitys jatkui hyvänä ja kasvoi edellisvuoteen verrattuna 37,8 prosenttia. Alkukesästä kasvatettiin myös ruoankuljetusrobottien määrää, kun robotit ilmestyivät katukuvaan Turun ja Liedon lisäksi myös Uudessakaupungissa, Naantalissa, Kaarinassa, Paraisilla ja Piikkiössä. Joulukuussa aloitettiin tunnin toimituksen pilotointi yhdessä Woltin kanssa. Prisma.fi-käyttötavaraverkkokauppa kasvoi Turun Osuuskaupan alueella 147,2 prosenttia.

Tavaratalokaupan liikevaihto oli 19,1 miljoonaa euroa (18,8) ja se nousi edelliseen vuoteen verrattuna 1,6 prosenttia. Käyttötavarakaupassa monikanavainen asiointi on edelleen vahvassa kasvussa ja sokos.fi-verkkokaupan myynti kasvoi Turun Osuuskaupan alueella 137,0 prosenttia.

Tiukka taloustilanne heijastui matkailu- ja ravitsemiskaupan kysyntään, mutta haastavasta markkinasta huolimatta kuluttajien tarpeisiin onnistuttiin vastaamaan. Matkailu- ja ravitsemistoimialan liikevaihto oli 47,3 miljoonaa euroa (47,1), jossa oli kasvua edellisvuoteen vajaat puoli prosenttia. Majoituskaupassa liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 1,9 prosenttia. Ravintolakaupan liikevaihto laski 0,7 prosenttia.

Liikennekaupassa liikevaihto oli 88,5 miljoonaa euroa (97,0), jossa oli laskua edellisvuoteen 8,7 prosenttia. Liikevaihto laski polttoaineen maailmanmarkkinanhinnan tippuessa.

Osuustoiminnallisen yritysmuodon ansiosta liiketoiminnassa kiertävä raha hyödyttää asiakasomistajiamme sekä vahvistaa alueellista hyvinvointia ja elinvoimaisuutta. Turun Osuuskauppa investoi viime vuonna maakuntaan 42,4 miljoonaa euroa (17,9), joka oli 5,3 prosenttia liikevaihdosta (2,3 %).

Market-kaupan verkosto kasvoi vuoden aikana kahdella uudella yksiköllä. Toukokuussa avattiin Sale Verkahovi Turun keskustan kupeeseen ja syyskuussa avattiin uusi S-market Moisioon. Olemassa olevaa market-kaupan verkostoa uudistettiin useammalla paikkakunnalla vuoden aikana. Alkuvuodesta uudistettiin Sale Martti, Sale Yläne ja Sale Pöytyä. Syyskuussa valmistui S-market Pansion ja marraskuussa S-market Mynämäen uudistustyöt. Market-kaupan verkostokehityshankkeet tukevat osaltaan S-ryhmän kunnianhimoista päästövähennystavoitetta ja olemme saavuttamassa oman toiminnan osalta vuodelle 2030 asetetun päästövähennystavoitteen, -90 % vuoden 2015 tasosta, viisi vuotta etuajassa.

Uusia ravintoloita avattiin kaksi. Wiklundin kulmaan avattiin maaliskuussa BAR W ja kauppakeskus Myllyyn toukokuussa Amarillo. Kauppakeskus Myllyssä Coffee House uudistettiin.

Suomen suurin second hand–merkkivaatekauppa Emmy saapui lokakuussa Sokos Wiklundille.

Viime vuonna avattiin ABC-latausasemat S-market Kaarinan, S-market Piikkiön, S-market Moision ja ABC Raision yhteyteen. TOK:lla on tällä hetkellä 20 latausasemaa, joissa on yhteensä 90 latauspistettä.

Turun Osuuskaupalla oli joulukuun lopussa 184 554 asiakasomistajaa (+ 6 930) ja osuuskauppaan liittyi vuoden aikana ennätysmäärä eli 10 935 uutta asiakasomistajaa. Toimialueen kotitalouksista Turun Osuuskaupan asiakasomistajia oli vuodenvaihteessa 73,1 prosenttia.

Turun Osuuskaupan asiakasomistajat saivat ennätysmäärän Bonusta ja maksutapaetua, 29,2 miljoonaa euroa (27,9). Asiakasomistajat saivat Bonusta 28,3 miljoonaa euroa ja maksutapaetua 0,9 miljoonaa euroa.

Turun Osuuskauppa on yksi Varsinais-Suomen suurimmista työllistäjistä ja henkilöstön määrä oli vuoden 2024 lopussa 2 664 henkilöä (2 638). Kesällä Turun Osuuskauppa työllistää yhteensä noin 1 100 kesätyöntekijää ja Tutustu ja tienaa -työharjoittelijaa myymälöissä, ABC liikenneasemilla, ravintoloissa ja hotelleissa.

Toimintaympäristön arvioidaan täynnä vuonna paranevan, mutta jatkuvan haastavana. Keskeisiä toimintaympäristöön vaikuttavia epävarmuustekijöitä ovat kuluttajaluottamuksen kehitys sekä geopoliittiset kriisit ja jännitteet. Epävarmuustekijöistä ja kiristyvästä kilpailutilanteesta huolimatta Turun Osuuskauppa ennakoi liikevaihdon kasvavan. Operatiivisen tuloksen arvioidaan hieman parantuvan edellisvuodesta merkittävistä investointipanostuksista huolimatta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Axxell ja Pargas svenska gymnasium aloittavat yhteistyön – mahdollistaa kaksoistutkinnon

Axxellin opiskelijoilla on syksystä 2027 alkaen mahdollisuus suorittaa kaksoistutkinto (yhdistelmätutkinto) Paraisilla, kun Axxell ja Pargas svenska gymnasium aloittavat yhteistyön.

Uusi työllistymisseteli avaa nuorille väylän työelämään ja ansioturvaan

Uusi työllistymisseteli helpottaa alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä.

Heinäkuussa käyttöön laajennettu uusi työllistymisseteli helpottaa alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä. Avoin työttömyyskassa muistuttaa, että työllistymissetelillä tehty työ kerryttää ansiopäivärahaan vaadittavaa työssäoloehtoa samalla tavalla kuin muukin palkkatyö. Työssäoloehtoa kertyy kuitenkin vain työttömyyskassan jäsenyyden aikana.

Vanhempien alhainen tulotaso ja koulutus voivat vaikuttaa lasten vakavien bakteeri-infektioiden riskiin

Lasten riski sairastua vakavaan bakteeri-infektioon on hieman suurempi perheissä, joissa vanhempien tulotaso ja erityisesti äidin koulutus on matalampi. Tulos perustuu ensimmäiseen koko väestön kattavaan suomalaiseen rekisteritutkimukseen , jossa yhdistettiin laajat kansalliset tartuntatauti- ja sosioekonomiset aineistot.

Suomen Tieyhdistys: Tiestön korjausvelka uhkaa karata käsistä

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus leikkaa rajusti perustienpidon rahoitusta.

Valtiovarainministeriö julkaisi 6. elokuuta ehdotuksensa valtion talousarvioksi vuodelle 2027. Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) esitti samana päivänä hallinnonalansa talousarvioehdotuksensa vuodelle 2027. Suomen Tieyhdistys pitää valtiovarainministeriön ehdotusta kaksijakoisena. Maanteiden osalta kehitys on erittäin huolestuttava, yksityisteiden valtionavustusten osalta jokainen lisäeuro on tarpeen.

Afrikkalaisen sikaruton tautitapaukset varmistuivat

EU:n afrikkalaisen sikaruton vertailulaboratorio (Centro de Investigación en Sanidad Animal, CISA-INIA/CSIC, Espanja) on vahvistanut Ruokavirastossa todetut maan ensimmäiset afrikkalaisen sikaruton tautitapaukset.

Väitös: Satelliittikuvat ja paikkatieto parantavat soiden ennallistamisen seurantaa

Avosuo.

Monilähteinen paikkatieto ja kaukokartoitus tarjoavat uusia mahdollisuuksia seurata soiden tilaa, uhanalaisia kasvilajeja, kasvihuonekaasujen vaihtoa ja vedenpinnan vaihtelua. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijan, FM Priscillia Christianin väitöstutkimus osoittaa, että ympäristötietojen ja satelliittiaineistojen yhdistäminen tuottaa aiempaa luotettavamman kokonaiskuvan soiden tilasta ja ennallistamisen vaikutuksista.

Tutkijat kehittivät fotosynteettisen järjestelmän uusiutuvien kemikaalien pitkäkestoiseen tuotantoon

Turun yliopiston tutkijat ovat kehittäneet pitkäkestoista uusiutuvien kemikaalien ja polttoaineiden tuotantoa yhteyttävien mikro-organismien avulla. Syanobakteereja hyödyntämällä he onnistuivat luomaan jatkuvan etyleenintuotannon, joka oli lähes kaksinkertainen verrattuna vastaaviin suspensiokasvatuksiin. Etyleeni on yleinen kemianteollisuuden raaka-aine, josta valmistetaan esimerkiksi muoveja.

Yli puolet suomalaisista aikoo ostaa käytettyjä vaatteita työ- ja kouluarkeen paluuta varten

Kaikkein innokkaimmin käytettyä muotia ostavat nuoret aikuiset.

Työ- ja kouluarkeen paluu kasvattaa käytetyn muodin kysyntää Suomessa. Kyselyn perusteella jopa 54 prosenttia suomalaisista aikoo ostaa käytettyjä vaatteita tai kenkiä itselleen, lapsilleen tai molemmille arkeen paluuta varten.

Presidentti Stubb vierailee Paraisilla

Tasavallan presidentti Alexander Stubb vierailee Paraisilla tiistaina 18. elokuuta. Stubbin ohjelma käynnistyy pyöreän pöydän lounaskeskustelulla Saaristomeren luonnosta. Lounaalle osallistuvat Baltic Sea Action Groupin puheenjohtaja Ilkka Herlin ja hallituksen jäsen Saara Kankaanrinta , John Nurmisen säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt , Åbo Akademin apulaisprofessori Christoffer Boström , Saaristomeren UNESCO-biosfäärialueen koordinaattori Katja Bonnevier , Turun yliopiston dosentti, Saaristomeren tutkimuslaitoksen johtaja Jari Hänninen sekä Paraisten kaupunginjohtaja Tom Simola .

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Skanssiin

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen.

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen alkuvuodesta 2027. S-marketin uudistukset XXL:ltä vapautuvassa tilassa käynnistyvät syksyllä.

Lapsenhuoltolain uudistuksen tavoitteista moni jäi täyttymättä

Huoltoriitojen käsittelyajat eivät ole lyhentyneet, ja lapsen osallisuus prosessissa on edelleen vähäistä. Näin osoittaa Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin seurantatutkimus lapsenhuoltolain osittaisuudistuksesta.

Funikulaarin taittopyörät vaihdetaan, asennustyöt kestävät tämän viikon

Taittopyörät ovat kuluvia osia, jotka vaihdetaan laitteesta vuosittain.

Funikulaarin taittopyörät vaihdetaan normaalina vuosihuoltona elokuussa viikolla 33. Asennustyöt kestävät noin viikon. Funikulaari on tämän aikaa poissa käytöstä.

Vedyn siirtoverkon reittisuunnitelma päivitettiin

Vedyn kansallisen siirtoverkkohankkeen reittisuunnitelmaa on päivitetty. Päivitysten tavoitteena on vähentää vaikutuksia asutukseen, pohjaveteen, ympäristöön ja muihin maankäyttömuotoihin. Merkittävin peruste muutoksiin on maanomistajilta, kuntalaisilta ja muilta sidosryhmiltä saatu palaute. Hankkeen tekninen toteutettavuusselvitys on valmistunut, ja se vahvisti, että hanke on teknisesti toteutuskelpoinen ja sillä on vahvaa markkinapotentiaalia.

Jyrsintä sulkee ajokaistoja Skarppakullantiellä

Skarppakullantiellä tehdään jyrsintää Hautausmaantien ja Mustionkadun välillä 10.–14. elokuuta. Yksittäisiä ajokaistoja suljetaan ajoittain liikenteeltä.

Selvitys: Yli puolet varhaiskasvatuksen asiakkaista ei enää maksa asiakasmaksua

Yli puolet varhaiskasvatuksen asiakkaista ei enää maksa asiakasmaksua tulojensa perusteella. Kuntaliiton tuoreen selvityksen mukaan muutos on seurausta viime vuosien asiakasmaksulain muutoksista ja tulorajojen korotuksista. Samaan aikaan kuntien omat asiakasmaksukäytännöt ovat pysyneet lähes ennallaan.

S:t Olofsskolanin rakentaminen alkaa, valmista syksyllä 2028

S:t Olofsskolan saadaan käyttöön keväällä 2029.

Ruotsinkielisen yläkoulun, S:t Olofsskolanin, uudisrakennushanke Luostarinkadulla etenee. Rakennustyöt alkavat elokuussa, ja rakennushanke valmistuu syksyllä 2028. Uusi koulu saadaan käyttöön keväällä 2029. Vanha koulurakennus purettiin uuden tieltä keväällä.

Kesäkuu teollisuudelle vahva kuukausi

Teollisuuden uusien tilausten arvo, teollisuuden tuotanto ja liikevaihto kasvoivat kesäkuussa vuodentakaiseen verrattuna. Kasvua nähtiin useimmilla teollisuuden toimialoilla.

Merihanhen ja kanadanhanhen peltometsästys alkaa maanantaina – tavoitteena viljelyvahinkojen ehkäisy

Peltometsästyksellä pyritään vähentämään hanhiparvien aiheuttamia viljelyvahinkoja.

Merihanhen ja kanadanhanhen metsästys alkaa pelloilla maanantaina 10. elokuuta. Aikaistetulla peltometsästyksellä pyritään vähentämään hanhiparvien aiheuttamia viljelyvahinkoja ja hyödyntämään samalla kestävästi hyödynnettävää riistavaraa.

Näköislehti

Urheilu

Åboraakkeli: Seiskaottelun mekka

Kesän kovimpia yleisurheilu-uutisia suomalaisittain oli Saga Vannisen valmennustiimin muutos. Vannisen ja Erki Noolin tiet erosivat ja Vanninen muutti Turkuun Jarno Koivusen johtaman valmennustiimin oppiin.

Otteluanalyysi: Inter tekee urotekoja Konferenssiliigassa mutta Veikkausliigassa ei tule tulosta

Julius Tauriainen oli Interin parhaimmistoa.

Interille tarjottiin mahdollisuutta kuroa umpeen Kuopion Palloseuran etumatkaa jalkapalloilun Veikkausliigassa, sillä KuPS–TPS päättyi, kun Inter–FC Lahti alkoi. KuPS jäi tasapeliin mutta se ei menettänyt viiden pisteen etumatkaansa, sillä Interin ja FC Lahden kamppailu päättyi 0–0.

Matilda Korven huippuponit viimeistelevät Ponifestareilla Metsämäessä

Ekslätts TNT ja Matilda Korpi Mikkelissä heinäkuussa.

Poniraviurheilu on tarjonnut lohjalaiselle Matilda Korvelle , 16, kilpailuelämyksiä, ystäviä ja mahdollisuuden kasvaa monipuoliseksi harrastajaksi. Lauantaina hänen tallinsa ponit kilpailevat Turun Ponifestareilla, jotka toimivat tärkeänä etappina matkalla kohti Killerin Ponikuninkuusraveja.

Tuoko Silja Kosonen viimein mitalin myös aikuisten arvokisoista?

Silja Kosonen on asettanut tavoitteekseen EM-kullan.

Yleisurheilun EM-kisoihin Birminghamiin lähtee Suomesta iskukykyinen joukkue. Perkasimme kiinnostavimpien Turun seudun yksilöurheilijoiden näkymät 10.–16. elokuuta käytäviin kisoihin.

Enni Virjosesta seitsenottelun nuorten maailmanmestari

Enni Virjonen.

Enni Virjonen varmisti aamulla seitsenottelun alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden Eugenessa nuorten MM-kisoissa.

Otteluanalyysi: Interille niukka voitto Vaduzista ja kiinnitys jatkopaikkaan

Eetu Huuhtaselta nähtiin mallikkaita torjuntoja.

Inter otti kiinnityksen jatkopaikkaan jalkapalloilun Konferenssiliigassa lyömällä Kupittaalla liechtenstanilaisen FC Vaduzin 2–1. Dramaattisessa matsissa nähtiin kaksi lisämaaliakin, jotka kuitenkin hylättiin VAR-tarkastuksen jälkeen. Inter näytti menevän ensin 3–1-johtoon mutta maali hylättiin paitsiona. Kohta perään FC Vaduz näytti tasoittavan pelin 2–2:een mutta sekin maali hylättiin paitsiona.