Suomalaisten mökkeilyinto palannut koronaa edeltävään aikaan

Mökeillä vietettiin viime vuonna aikaa keskimäärin 85 vuorokautta. Mökeillä vietettiin viime vuonna aikaa keskimäärin 85 vuorokautta. Kuva: Marttiina Sairanen

Mökkeilyn yleinen trendi on pysynyt hyvin samanlaisena aiempaan verrattuna, ja suomalaiset ovat edelleen mökkikansaa. Tämän kertoo tuore Mökkibarometri. Mökeillä vietettiin viime vuonna aikaa keskimäärin 85 vuorokautta. Edellinen Mökkibarometri toteutettiin korona-aikaan, ja silloin määrä oli 104 vuorokautta. Vuonna 2016 mökeillä vietettiin aikaa 79 vuorokautta, eli mökkeily on tasaantunut koronaa edeltävälle ajalle.

Mökin omistajat ovat aiempaa iäkkäämpiä, mikä heijastelee Suomen yleistä väestönkehitystä. Eläkeläisomistajien osuus on lisääntynyt 55 prosenttiin aiemmasta 52 prosentista. Yhteisomistajuus useamman omistajan (esimerkiksi perikunta) kesken on myös lisääntynyt aiemmasta.

Etätyön tekeminen mökeiltä on pysynyt koronavuoden tasolla. Työssäkäyvistä vapaa-ajan asunnon omistajista 27 prosenttia kertoo itse etätyöskentelevänsä vapaa-ajan asunnoltaan, aiemmin osuus oli 25 prosenttia. Aiempaa suurempi osuus on myös halukas tekemään mökeiltä jatkossa enemmän etätöitä. Kiinteä laajakaista on yleistynyt, se löytyy nyt 12 prosentista mökeistä (vuonna 2020 määrä oli 8 prosenttia).

Kolmannes vastaajista kertoo, että vapaa-ajan asunnon varustelutasoa on parannettu viimeisen 12 kuukauden aikana ja 16 prosenttia aikoo parantaa varustusta jatkossa. Molemmat osuudet ovat aiempaa pienempiä. Peruslämpöä ei pidetä päällä ympärivuotisesti yhtä usein kuin aiemmin, vaikka se olisi mahdollista.

Mökeistä 75 prosenttia on verkkosähkön piirissä. Aurinkopaneelit ovat yleistyneet. Lämmitysmuotona lämpöpumput ovat yleistyneet. Vuonna 2020 lämpöpumppu löytyi 28 prosentilta mökeistä, nyt 34 prosentista.

Mökin omistajista suurin osa (76 %) kertoo, etteivät he vähennä merkittävästi mökkeilyä, vaikka polttoaineen hinta nousisi kolmanneksen. Tämä kertonee mökkeilyn tärkeydestä suomalaisille.

Mökkiläiset tuovat aiempaa useammin päivittäis- ja muut tavarat vakituisen asuinpaikan kaupasta, vaikka asioivat usein lähikaupoissa mökkipaikkakunnallakin. Päivittäistavaraostoksiin käytetään 33 euroa vuorokaudessa, rakentamiseen ja kunnostamiseen 2500 euroa vuodessa, muihin tavaroihin ja palveluihin 580 euroa vuodessa. Päivittäistavaraan käytetyt eurot ovat ennallaan, mutta rakentamisen ja kunnostamisen sekä muiden tavaroiden ja palveluiden eurot ovat vähentyneet. Kustannuksia jaetaan aiempaa useammin muiden kanssa.

Mökkiläiset ovat tyytyväisiä mökin tai lähialueen palveluihin, joita käyttävät. Näitä ovat erityisesti kalastaminen, päivittäistavaravalikoimat, metsästys ja jätehuolto. Tyytyväisyys puhelinyhteyksiin ja langattomaan internetyhteyteen, terveyspalveluihin ja erikoisliikkeisiin on hieman pudonnut.

Mökkiläiset eivät ole kovin kiinnostuneita osallistumaan paikallisyhteisön toimintaan, lukuun ottamatta tapahtumia.

Mökkibarometrin 2025 toteuttaa Taloustutkimus saaristoasiain neuvottelukunnan toimeksiannosta. Mökkibarometri 2025 julkaistaan kokonaisuudessaan kesällä ja silloin julkaistaan tietoa myös mökkeilyn taloudellisista vaikutuksista.

Saaristoasiain neuvottelukunta (SANK) on luonut Mökkibarometrin vapaa-ajan asumisen kehittämiseksi. Ensimmäinen Mökkibarometri julkaistiin vuonna 2004. Barometrissa tarkastellaan muun muassa vapaa-ajan asuntojen sijaintia ja saavutettavuutta, ominaispiirteitä, ylläpitoa ja käyttöä (mukaan lukien työnteko), vapaa-ajan asumiseen liittyvien palveluiden käyttöä sekä tavaroiden ja palveluiden hankintaa ja näissä tapahtuneita muutoksia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Enni Virjonen teki viisiottelussa 19-vuotiaiden Suomen ennätyksen

Enni Virjonen.

Turun Urheiluliiton Enni Virjonen voitti naisten viisiottelun pistein 4 450 SM-hallikisoissa Espoon Kameleonten-hallissa. Se on kauden kotimainen kärkitulos ja 19-vuotiaiden Suomen ennätys. Virjonen paransi omaa aiempaa SE:tään 79 pistettä.

Poliisi pysäytti traktorimönkijällä pakenevan rattijuopon ysitiellä Aurassa

Poliisi sai sunnuntaina 1. maaliskuuta kello 14.18 ilmoituksen rattijuoppoepäilystä Kantatiellä 41 Riihikosken kohdalla. Epäilty kuljetti traktorimönkijää kohti Auraa ja ajo oli huomattavan epävarmaa ja vaarallista.

Den lille prinsen ensi-iltaan ÅST:ssä

Den lille prinsen (Pikku prinssi) saa ensi-iltansa ÅST:ssä 12. maaliskuuta.

Kirja Pikku prinssi on yksi maailman luetuimmista ja käännetyimmistä teoksista. Kirjailija Antoine de Saint-Exupéry oli itse lentäjä aikana, jolloin lentäminen oli uutta, yksinäistä ja vaarallista – tämä on jättänyt vahvan jäljen tarinaan.

Miehet vakavien hammasperäisten infektioiden vaaravyöhykkeellä

Nuoremmat miehet ovat yliedustettuina sairaalahoitoa vaativissa hammasperäisissä infektioissa. Tavallinen reikiintynyt hammas tai hoitamaton hampaan infektio voi pahimmillaan edetä vakavaksi, sairaalahoitoa vaativaksi, jopa henkeä uhkaavaksi, infektioksi.

Varsinais-Suomessa vahvistetaan ruokainnovaatioiden syntyä

Turun yliopiston tutkimusosaaminen ja monitieteinen Flavoria-tutkimusalusta tarjoavat yrityksille mahdollisuuden kehittää ratkaisuja, joilla on kysyntää myös tulevaisuuden markkinoilla.

Kilpailukykyisen ja kestävän ruokajärjestelmän kehittäminen on keskeinen osa Suomen kansallista strategiaa. Business Turku ja Turun yliopisto vahvistavat Varsinais-Suomen ruoka- ja elintarvikealan kehitystä ja kasvua tukemalla yritysten innovaatiotoimintaa muun muassa kokoamalla alan toimijat yhteiseen verkostoon.

Suomalaisten nuorten kiinnostus yrittäjyyteen Pohjoismaiden vahvinta

Nuorten kiinnostus ryhtyä yrittäjäksi on Suomessa Pohjoismaiden korkeinta. Nordean tuore Nordic Pulse -selvitys osoittaa, että jopa 40 prosenttia 18–34-vuotiaista suomalaisista on harkinnut yrityksen perustamista tai unelmoinut siitä. Tämä kertoo nuorten uskosta omiin ideoihinsa sekä halusta rakentaa oman näköistään työuraa.

Sointu Sarasteen tanssiteos tutkii vaimennettua tyttöaggressiota keijun hahmon kautta

Sointu Saraste.

Nuoren tanssitaiteilijan Sointu Sarasteen tanssiteos tutkii vaimennettua tyttöaggressiota keijun hahmon kautta. Us who glow in the dark on ensi-illassa Nykytaidetila Kutomolla 13. maaliskuuta

Parlamentaarinen työryhmä asetettu pohtimaan kuntien tulevaisuutta

Valtioneuvoston yleisistunto on 26. helmikuuta asettanut parlamentaarisen kuntien tulevaisuutta käsittelevän työryhmän. Sen tavoitteena on muodostaa yhteistä kuvaa siitä, miten kuntaperusteinen järjestelmä pystyy kestävästi ja vaikuttavasti turvaamaan Suomen kuntalaisten toimivia palveluita myös tulevaisuudessa.

Liedon kirkossa Pergolesin Stabat Mater – konsertti myös marianpäivänä

Marian teema toistuu kahdessa konsertissa Liedon kirkossa.

Liedon kirkossa esitetään naistenpäivänä sunnuntaina 8. maaliskuuta kello 19 Giovanni Battista Pergolesin Stabat Mater , yksi barokin ajan tunnetuimmista hengellisistä sävellyksistä. Teos kuvaa Marian surua ristin juurella – äidin tuskaa oman poikansa kuoleman hetkellä. Pergolesin musiikissa kärsimys ja lohdutus kulkevat rinnakkain.

Lotosta kolme täysosumaa – seitsemän oikein -tuloksilla voitettiin 1,3 miljoonan euron potit

Loton kierroksen 9/2026 arvonnassa löytyi kolme täysosumaa, joilla voitti 1,3 miljoonaa euroa.

Lisää väestönsuojia Turkuun

Yleisiä väestönsuojia, joista viranomaiset vastaavat, on yleensä vain suurimmissa kaupungeissa, mutta Turussa ei ole. Taloyhtiöillä on väestönsuojat, eli asuin -ja liikekiinteistöjen asukkaat ja asiakkaat menevät niihin, mutta me omakotiasukkaat olemme täysinvaarassa, jos sota syttyy. Se on epäoikeudenmukaista.

Lietetyhjennysmaksuihin esitetään muutoksia saaristo-olosuhteiden vuoksi

Jätetaksaan ehdotetaan uutta lietetyhjennysten vyöhykemaksua tietyille saaristoalueille. Syynä on kuljetusten pidempi matka-aika ja korkeammat kuljetuskustannukset. Mielipiteitä jätetaksaluonnoksesta voi esittää 23. maaliskuuta asti.

Myssyfarmin toiminta päättyy, varastossa loppuunmyynti

Anna Rauhansuu.

Pöytyäläisen Myssyfarmin tarinasta kirjoitetaan nyt viimeinen luku. Myssy brändinä täytti tammikuussa 20 vuotta. Tästä päivästä alkaa varaston loppuunmyynti.

Sofia Virta: Vihreät ovat portinvartija sille, mihin suuntaan Suomi kääntyy vuonna 2027

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan kevään 2027 eduskuntavaaleissa ratkaistaan, haluavatko suomalaiset jatkaa nykyistä linjaa vai valita toisen suunnan.

Raision kaupunginkirjaston kirjastosalissa koraaneja eri kielillä

Raision kaupunginkirjaston kirjastosalissa on esillä Koraaninäyttely 3.–14. maaliskuuta. Näyttely koostuu erikielisistä Koraaneista. Näyttely on osa kirjaston satakielikuukautta, jolloin juhlitaan äidinkieliä ja kielien monimuotoisuutta.

Kaarinassa vakava väkivaltarikos, uhrilla teräaseella aiheutettu vamma

Lounais-Suomen poliisilaitos tutkii Kaarinassa lauantaina 28. helmikuuta aamulla tapahtunutta väkivallantekoa epäiltynä tapon yrityksenä.

Maagisia olentoja ja naistenpäivän konsertti Kaarina-talolla

Cienna eli Kaisa Leskinen ja Senni Eskelinen.

Kaarina-talon valtaavat torstaina 5. maaliskuuta erilaiset maagiset olennot. Maagisten olentojen ilta on suunnattu erityisesti alakouluikäisille ja perheille. Ohjelmassa on teemaan sopivaa askartelua, taikaolentosuunnistus sekä muuta tekemistä.

Blooming Skanssi -muotinäytös näyttää kevään trendit

Kauppakeskus Skanssin perinteistä Skanssiaiset-tapahtumaa vietetään keskiviikosta sunnuntaihin 4.–8. maaliskuuta.

Näköislehti

Urheilu

Enni Virjonen teki viisiottelussa 19-vuotiaiden Suomen ennätyksen

Enni Virjonen.

Turun Urheiluliiton Enni Virjonen voitti naisten viisiottelun pistein 4 450 SM-hallikisoissa Espoon Kameleonten-hallissa. Se on kauden kotimainen kärkitulos ja 19-vuotiaiden Suomen ennätys. Virjonen paransi omaa aiempaa SE:tään 79 pistettä.

Satavuotias Turun Moottorikerho isännöi SM-enduroa toukokuussa

Väinö Santamäki.

Turun Moottorikerho juhlistaa sataa toimintavuottaan Turussa lauantaina. Toukokuussa seura isännöi enduromoottoripyöräilyn naisten ja nuorten SM-osakilpailua sekä veteraanien Suomen Cup -osakilpailua Raisiossa.

Viki Savonen tuli Savosta Turkuun etsimään tulevaisuuden timantteja

Alle 20-vuotiaana Interiin tullut Axel Kouame on esimerkki nuoresta pelaajasta, josta oli Interille iloa ja joka jatkoi Interistä kovempiin sarjoihin.

Inter sai alkavaan jalkapallokauteen mielenkiintoisen vahvistuksen pelikentän ulkopuolelle, kun Viki Savonen aloitti vuodenvaihteessa työt Turussa pelaajatarkkailun päällikkönä. Kuopiolaislähtöistä Savosta pidetään yhtenä keskeisenä taustatekijänä KuPSin viime vuosien menestyksessä.

TPS sopinut maaliskuulle neljä harjoitusottelua

Keskikenttäpelaaja Timo Zaal on yksi TPS:n uusista hankinnoista.

Turun Palloseura on sopinut maaliskuulle neljä harjoitusottelua. Veikkausliigan kauteen valmistautuva TPS-miehistö kohtaa harjoitusotteluissa Veikkausliiga-joukkueet SJK:n ja VPS:n sekä Ykkösliiga-joukkueet EIF:n ja PK-35:n.

Porali lopettaa peliuransa, Ignatov jatkaa

Sanna Porali.

TPS:n pitkäaikainen luottopelaaja ja kapteeni Sanna Porali on päättänyt lopettaa pelaajauransa – ainakin toistaiseksi.

Puolustaja Tarmo Reunanen loppukaudeksi vuokralle Sveitsin pääsarjaan

Tarmo Reunanen.

TPS:n puolustaja Tarmo Reunanen siirtyy loppukaudeksi vuokralle Sveitsin pääsarjaan. Reunanen ehti pelata tällä kaudella Turun Palloseuran paidassa 45 Liiga-ottelua (6+18=24), ja hän toimi joukkueen kapteenina. Reunasella on voimassa oleva sopimus TPS:n kanssa kaudelle 2026–27, joka sisältää pelaajan ulkomaanoption.