Loitsujen metsästystä ja pääsiäismunajahtia

Vimman munapajassa tehdään koristemunia vahabatiikkitekniikalla. Vimman munapajassa tehdään koristemunia vahabatiikkitekniikalla. Kuva: Turun kaupunki

Lastenkulttuurikeskus Färissä on luvassa loitsujen metsästystä ja nuorille pääsiäismunajahtia Vimmassa. Pääsiäisen juhlaperinteisiin pääsee tutustumaan Apteekkimuseon ja Qwenselin talon opastuksilla ja Luostarinmäen pääsiäistapahtumassa, ja Matteus-passio kuullaan pitkäperjantain konsertissa Tuomiokirkossa.

Loitsujen metsästystä ja pääsiäismunajahtia

Lastenkulttuurikeskus Färissä vietetään noitien pääsiäistä sunnuntaina 20. huhtikuuta. Luvassa on loitsujen metsästystä, noitamaisia leikkejä ja taidepajassa voi valmistaa oman loitsukirjan. Maksullisessa (3 euroa) Taidepajaan on ennakkoilmoittautuminen turku.fi/fari.

Nuorten taide- ja toimintatalo Vimman pajaan voi tulla kokeilemaan munien koristelua vahabatiikkitekniikalla keskiviikkona 16. huhtikuuta, ja torstaina 17. huhtikuuta kello 12 alkaa pääsiäismunajahti, joka jatkuu, kunnes viimeinenkin suklaamuna on löydetty.

Pääkirjaston lastenosasto Saagassa avautuu Sukella kuviin! -näyttely lauantaina 18. huhtikuuta. Esillä on suomalaisten lastenkirjakuvittajien piirroksia ja siihen liittyviä tehtäviä. Kierrätyskalustein sisustetussa kirjasto-olohuoneessa on tarjolla luettavaa ja lukunurkkauksessa voi rentoutua valitsemansa kirjan tai lehden kera.

Luostarinmäellä vietetään 19.–20. huhtikuuta koko perheen pääsiäistapahtumaa ja tutustutaan pääsiäisen juhlaperinteisiin. Ohjelmassa työnäytöksiä, pääsiäismunien koristeluperinteitä ja työpaja. Apteekkimuseon ja Qwenselin talon opastuksilla pääsee kuulemaan pääsiäisen vietosta kaksisataa vuotta sitten, kun lääketieteen professori Pipping asui perheineen Qwenselin talossa, ja museon sisäpihalla sijaitsevassa Lasten Apteekissa pääsee leikkimään apteekkaria ja asiakasta.

Johann Sebastian Bachin Matteus-passio on ravistellut kuulijoita jo 300 vuoden ajan. Pitkäperjantain 18. huhtikuuta konsertissa se kuullaan ylikapellimestari John Storgårdsin johdolla Turun filharmonisen orkesterin, Chorus Cathedralis Aboensis -kuoron ja vaikuttavien solistien voimin Turun tuomiokirkossa.

Kruunun väkeä -näyttely on avoinna pääsiäisviikonloppuna Turun linnassa. Näyttely kertoo Turun linnan puolustamisesta ja sotilaiden elämästä. Keitä sotilaat olivat ja mistä he tulivat? Ja millaista heidän arkensa oli? Entä mitä tapahtui, kun linnaan kiiri tieto uhkaavasta piirityksestä?

Turun linnan arkea ja juhlaa -kierroksella tulevat tutuksi niin linnan arki ja juhlat, kuin sodat ja rakkaudet, linnan keskiaikainen elämä ja renessanssihovin loisto. Kierrokset lauantaina ja sunnuntaina klo 12.30.

Kuuden Katariinan jäljillä -kierroksella tarkastellaan Turun linnaa Katariina Stenbockin, Kaarina Hannuntyttären, Katariina Jagellonican, Kaarina Maununtyttären, Kristiina Katariina Stenbockin ja Carin Bryggmanin silmin. Kierrokset lauantaina ja sunnuntaina kello 15.

Jussi Haron Katuhaukka-näyttely on esillä WAM Kilta Galleriassa. Monitahoisissa teoksissa vakavat aiheet verhotaan kepeään huumoriin ja populaarikulttuuriviittauksiin. Päähuomio on kaikille yhteisissä julkisissa tiloissa, joita taiteilija kyseenalaistaa teostensa kautta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Herkuleksen kaavamuutos etenee kaupunginvaltuustoon

Myllyahteen ja Itäisen Rantakadun väliin jäävä kolmio kaavoitetaan asuinrakentamiselle sekä toimisto- ja liikekäyttöön. Kaavamuutos pohjautuu vuosina 2023–24 järjestetyn tontinluovutuskilpailun voittajaehdotukseen.

Amerikan pastillit, Lontoo rae, Avec- ja Marianne-rakeet Marianne-brändin alle

Fazer uudistaa Marianne-tuoteperhettä kokoamalla useita suomalaisille tuttuja rakeita ja pastilleja Marianne-brändin alle. Reseptit ja maut säilyvät ennallaan.

Axxell ja Pargas svenska gymnasium aloittavat yhteistyön – mahdollistaa kaksoistutkinnon

Axxellin opiskelijoilla on syksystä 2027 alkaen mahdollisuus suorittaa kaksoistutkinto (yhdistelmätutkinto) Paraisilla, kun Axxell ja Pargas svenska gymnasium aloittavat yhteistyön.

Uusi työllistymisseteli avaa nuorille väylän työelämään ja ansioturvaan

Uusi työllistymisseteli helpottaa alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä.

Heinäkuussa käyttöön laajennettu uusi työllistymisseteli helpottaa alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä. Avoin työttömyyskassa muistuttaa, että työllistymissetelillä tehty työ kerryttää ansiopäivärahaan vaadittavaa työssäoloehtoa samalla tavalla kuin muukin palkkatyö. Työssäoloehtoa kertyy kuitenkin vain työttömyyskassan jäsenyyden aikana.

Vanhempien alhainen tulotaso ja koulutus voivat vaikuttaa lasten vakavien bakteeri-infektioiden riskiin

Lasten riski sairastua vakavaan bakteeri-infektioon on hieman suurempi perheissä, joissa vanhempien tulotaso ja erityisesti äidin koulutus on matalampi. Tulos perustuu ensimmäiseen koko väestön kattavaan suomalaiseen rekisteritutkimukseen , jossa yhdistettiin laajat kansalliset tartuntatauti- ja sosioekonomiset aineistot.

Suomen Tieyhdistys: Tiestön korjausvelka uhkaa karata käsistä

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus leikkaa rajusti perustienpidon rahoitusta.

Valtiovarainministeriö julkaisi 6. elokuuta ehdotuksensa valtion talousarvioksi vuodelle 2027. Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) esitti samana päivänä hallinnonalansa talousarvioehdotuksensa vuodelle 2027. Suomen Tieyhdistys pitää valtiovarainministeriön ehdotusta kaksijakoisena. Maanteiden osalta kehitys on erittäin huolestuttava, yksityisteiden valtionavustusten osalta jokainen lisäeuro on tarpeen.

Afrikkalaisen sikaruton tautitapaukset varmistuivat

EU:n afrikkalaisen sikaruton vertailulaboratorio (Centro de Investigación en Sanidad Animal, CISA-INIA/CSIC, Espanja) on vahvistanut Ruokavirastossa todetut maan ensimmäiset afrikkalaisen sikaruton tautitapaukset.

Väitös: Satelliittikuvat ja paikkatieto parantavat soiden ennallistamisen seurantaa

Avosuo.

Monilähteinen paikkatieto ja kaukokartoitus tarjoavat uusia mahdollisuuksia seurata soiden tilaa, uhanalaisia kasvilajeja, kasvihuonekaasujen vaihtoa ja vedenpinnan vaihtelua. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijan, FM Priscillia Christianin väitöstutkimus osoittaa, että ympäristötietojen ja satelliittiaineistojen yhdistäminen tuottaa aiempaa luotettavamman kokonaiskuvan soiden tilasta ja ennallistamisen vaikutuksista.

Tutkijat kehittivät fotosynteettisen järjestelmän uusiutuvien kemikaalien pitkäkestoiseen tuotantoon

Turun yliopiston tutkijat ovat kehittäneet pitkäkestoista uusiutuvien kemikaalien ja polttoaineiden tuotantoa yhteyttävien mikro-organismien avulla. Syanobakteereja hyödyntämällä he onnistuivat luomaan jatkuvan etyleenintuotannon, joka oli lähes kaksinkertainen verrattuna vastaaviin suspensiokasvatuksiin. Etyleeni on yleinen kemianteollisuuden raaka-aine, josta valmistetaan esimerkiksi muoveja.

Yli puolet suomalaisista aikoo ostaa käytettyjä vaatteita työ- ja kouluarkeen paluuta varten

Kaikkein innokkaimmin käytettyä muotia ostavat nuoret aikuiset.

Työ- ja kouluarkeen paluu kasvattaa käytetyn muodin kysyntää Suomessa. Kyselyn perusteella jopa 54 prosenttia suomalaisista aikoo ostaa käytettyjä vaatteita tai kenkiä itselleen, lapsilleen tai molemmille arkeen paluuta varten.

Presidentti Stubb vierailee Paraisilla

Tasavallan presidentti Alexander Stubb vierailee Paraisilla tiistaina 18. elokuuta. Stubbin ohjelma käynnistyy pyöreän pöydän lounaskeskustelulla Saaristomeren luonnosta. Lounaalle osallistuvat Baltic Sea Action Groupin puheenjohtaja Ilkka Herlin ja hallituksen jäsen Saara Kankaanrinta , John Nurmisen säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt , Åbo Akademin apulaisprofessori Christoffer Boström , Saaristomeren UNESCO-biosfäärialueen koordinaattori Katja Bonnevier , Turun yliopiston dosentti, Saaristomeren tutkimuslaitoksen johtaja Jari Hänninen sekä Paraisten kaupunginjohtaja Tom Simola .

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Skanssiin

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen.

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen alkuvuodesta 2027. S-marketin uudistukset XXL:ltä vapautuvassa tilassa käynnistyvät syksyllä.

Lapsenhuoltolain uudistuksen tavoitteista moni jäi täyttymättä

Huoltoriitojen käsittelyajat eivät ole lyhentyneet, ja lapsen osallisuus prosessissa on edelleen vähäistä. Näin osoittaa Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin seurantatutkimus lapsenhuoltolain osittaisuudistuksesta.

Funikulaarin taittopyörät vaihdetaan, asennustyöt kestävät tämän viikon

Taittopyörät ovat kuluvia osia, jotka vaihdetaan laitteesta vuosittain.

Funikulaarin taittopyörät vaihdetaan normaalina vuosihuoltona elokuussa viikolla 33. Asennustyöt kestävät noin viikon. Funikulaari on tämän aikaa poissa käytöstä.

Vedyn siirtoverkon reittisuunnitelma päivitettiin

Vedyn kansallisen siirtoverkkohankkeen reittisuunnitelmaa on päivitetty. Päivitysten tavoitteena on vähentää vaikutuksia asutukseen, pohjaveteen, ympäristöön ja muihin maankäyttömuotoihin. Merkittävin peruste muutoksiin on maanomistajilta, kuntalaisilta ja muilta sidosryhmiltä saatu palaute. Hankkeen tekninen toteutettavuusselvitys on valmistunut, ja se vahvisti, että hanke on teknisesti toteutuskelpoinen ja sillä on vahvaa markkinapotentiaalia.

Jyrsintä sulkee ajokaistoja Skarppakullantiellä

Skarppakullantiellä tehdään jyrsintää Hautausmaantien ja Mustionkadun välillä 10.–14. elokuuta. Yksittäisiä ajokaistoja suljetaan ajoittain liikenteeltä.

Selvitys: Yli puolet varhaiskasvatuksen asiakkaista ei enää maksa asiakasmaksua

Yli puolet varhaiskasvatuksen asiakkaista ei enää maksa asiakasmaksua tulojensa perusteella. Kuntaliiton tuoreen selvityksen mukaan muutos on seurausta viime vuosien asiakasmaksulain muutoksista ja tulorajojen korotuksista. Samaan aikaan kuntien omat asiakasmaksukäytännöt ovat pysyneet lähes ennallaan.

S:t Olofsskolanin rakentaminen alkaa, valmista syksyllä 2028

S:t Olofsskolan saadaan käyttöön keväällä 2029.

Ruotsinkielisen yläkoulun, S:t Olofsskolanin, uudisrakennushanke Luostarinkadulla etenee. Rakennustyöt alkavat elokuussa, ja rakennushanke valmistuu syksyllä 2028. Uusi koulu saadaan käyttöön keväällä 2029. Vanha koulurakennus purettiin uuden tieltä keväällä.

Näköislehti

Urheilu

Åboraakkeli: Seiskaottelun mekka

Kesän kovimpia yleisurheilu-uutisia suomalaisittain oli Saga Vannisen valmennustiimin muutos. Vannisen ja Erki Noolin tiet erosivat ja Vanninen muutti Turkuun Jarno Koivusen johtaman valmennustiimin oppiin.

Otteluanalyysi: Inter tekee urotekoja Konferenssiliigassa mutta Veikkausliigassa ei tule tulosta

Julius Tauriainen oli Interin parhaimmistoa.

Interille tarjottiin mahdollisuutta kuroa umpeen Kuopion Palloseuran etumatkaa jalkapalloilun Veikkausliigassa, sillä KuPS–TPS päättyi, kun Inter–FC Lahti alkoi. KuPS jäi tasapeliin mutta se ei menettänyt viiden pisteen etumatkaansa, sillä Interin ja FC Lahden kamppailu päättyi 0–0.

Matilda Korven huippuponit viimeistelevät Ponifestareilla Metsämäessä

Ekslätts TNT ja Matilda Korpi Mikkelissä heinäkuussa.

Poniraviurheilu on tarjonnut lohjalaiselle Matilda Korvelle , 16, kilpailuelämyksiä, ystäviä ja mahdollisuuden kasvaa monipuoliseksi harrastajaksi. Lauantaina hänen tallinsa ponit kilpailevat Turun Ponifestareilla, jotka toimivat tärkeänä etappina matkalla kohti Killerin Ponikuninkuusraveja.

Tuoko Silja Kosonen viimein mitalin myös aikuisten arvokisoista?

Silja Kosonen on asettanut tavoitteekseen EM-kullan.

Yleisurheilun EM-kisoihin Birminghamiin lähtee Suomesta iskukykyinen joukkue. Perkasimme kiinnostavimpien Turun seudun yksilöurheilijoiden näkymät 10.–16. elokuuta käytäviin kisoihin.

Enni Virjosesta seitsenottelun nuorten maailmanmestari

Enni Virjonen.

Enni Virjonen varmisti aamulla seitsenottelun alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden Eugenessa nuorten MM-kisoissa.

Otteluanalyysi: Interille niukka voitto Vaduzista ja kiinnitys jatkopaikkaan

Eetu Huuhtaselta nähtiin mallikkaita torjuntoja.

Inter otti kiinnityksen jatkopaikkaan jalkapalloilun Konferenssiliigassa lyömällä Kupittaalla liechtenstanilaisen FC Vaduzin 2–1. Dramaattisessa matsissa nähtiin kaksi lisämaaliakin, jotka kuitenkin hylättiin VAR-tarkastuksen jälkeen. Inter näytti menevän ensin 3–1-johtoon mutta maali hylättiin paitsiona. Kohta perään FC Vaduz näytti tasoittavan pelin 2–2:een mutta sekin maali hylättiin paitsiona.