Kierrätyskelpoisia materiaaleja halutaan enemmän talteen

Muovi-, kartonki-, metalli- ja lasipakkauksille varattuja nelilokeroastioita LSJH:n astiavarastolla. Muovi-, kartonki-, metalli- ja lasipakkauksille varattuja nelilokeroastioita LSJH:n astiavarastolla. Kuva: LSJH

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan toimialueen yhteisessä vuosien 2023–28 jätehuolto-ohjelmassa on asetettu tavoitteeksi sekajätteen joukossa olevan kierrätettävän materiaalin määrän puolittaminen. Keväällä valmistunut Tikkavisio 2030 on Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ehdotus jätehuoltomääräysten muutoksiksi, jotta yhteinen tavoite voidaan saavuttaa. Muutoksilla taajama-alueiden kaikille asuinkiinteistöille voitaisiin varmistaa yhtä hyvät lajittelumahdollisuudet kuin mitä kerrostaloissa jo nyt on.

Kasvavasta kansainvälisestä ja kansallisesta paineesta huolimatta Suomi on jäänyt EU:n kierrätystavoitteista ja maksaa esimerkiksi pakkausmuovien heikosta kierrätyksestä EU:lle vuosittain kymmeniä miljoonia euroja.

Paikalliset kierrätystavoitteet on kirjattu Lounais-Suomen jätehuollon toimialueen kuntien, jätehuoltolautakunnan ja Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) yhdessä hyväksymään vuosien 2023–28 jätehuolto-ohjelmaan "Kohti kiertotaloutta". Siinä tähdätään kierrätyskelpoisten materiaalien mahdollisimman tehokkaaseen kierrättämiseen ja sekajätteessä olevien kierrätyskelpoisten jätemateriaalien määrän puolittamiseen.

– Tuoreimman sekajätteen koostumustutkimuksen tulokset osoittavat, että esimerkiksi bio- ja muovijätteiden osuus sekajätepussin painosta on puolet. Todellista sekajätettä on vain 13 prosenttia, kun 87 prosenttia painosta voitaisiin kierrättää tehokkaammin, kertoo LSJH:n palvelujohtaja Cati Huhta tiedotteessa.

Lopuissakin LSJH:n toimialueen kunnissa siirrytään lähivuosina pakkaus- ja biojätteiden lisäksi myös sekajätteissä LSJH:n järjestämiin kuljetuksiin. Kokonaissuunnittelun tueksi LSJH teetti Etteplan Oyj:llä selvityksen siitä, millä keräystavoilla ja millä alueilla kierrätettävien jätteiden talteenottoastetta voitaisiin lisätä tehokkaimmin. Selvityksessä huomioitiin myös kustannus- ja ympäristövaikutukset.

Selvityksen perusteella eniten vaikuttavuutta saavutetaan parantamalla taajamien 1–4 asunnon kiinteistöjen lajittelupalveluja monilokeroastioita ja -autoja hyödyntämällä.

– Nykyisin näiden kiinteistöjen pihoista haetaan paljon lajittelematonta, kierrätyskelpoista jätettä sisältävää sekajätettä. Vain harva pieni taloyhtiö tai omakotitalo on hankkinut pihalleen pakkausjätteiden keräysastioita, joten niiden aktiivisesti lajittelevat asukkaat joutuvat kuljettamaan pakkausjätteensä itse ekopisteisiin, kertoo LSJH:n varatoimitusjohtaja Jaana Turpeinen.

– Kevään aikana laadimme ehdotuksen nimeltä Tikkavisio, joka sai inspiraationsa LSJH:n logolinnusta. Ehdotuksessa esitetään, että helpottamalla lajittelua pienten asuinkiinteistöjen pihoilla voidaan sekajätteen määrää vähentää murto-osaan nykyisestä, Turpeinen jatkaa.

Tikkapalveluihin siirtyminen toteutuisi asteittain arviolta vuoden 2030 loppuun mennessä. Muutos tekisi lajittelusta vaivattomampaa, vähentäisi sekajätteen määrää ja alentaisi sen myötä monelta taajama-alueella asuvalta perittyjä sekajätteen käsittely- ja kuljetusmaksuja. Uutena pihaan tulevasta pakkausjätteiden nelilokeroastiasta veloitettaisiin astiavuokran sisältävä kuljetusmaksu, mutta ei lainkaan käsittelymaksuja.

Omakotitaloissa yleisin Tikkapalvelu olisi muovi-, kartonki-, metalli- ja lasipakkauksille varattu nelilokeroastia. Sen rinnalla toisena astiana olisi joko kompostoivilla kotitalouksilla sekajäteastia tai vaihtoehtoisesti kaksilokeroastia seka- ja biojätteille.

– Joustavuus ja vaivattomuus asukkaan arjessa on visiossa huomioitu vahvasti, ja niinpä astiakokoja ja -malleja, tyhjennysvälejä ja myös useamman kiinteistön yhteisiä kimppa-astioita on helppo räätälöidä erilaisten ja muuttuvien tarpeiden mukaan, Huhta selvittää.

Haja-asutusalueilla pakkausjätteet tulisi jatkossakin toimittaa ekopisteisiin, mutta ainakin pakkausjätekuljetusten siirtymäreittien varrella sijaitseville kiinteistöille LSJH haluaisi tarjota mahdollisuuden liittyä myös vapaaehtoiseen bio- tai pakkausjätekeräykseen.

LSJH:n Tikkavisiosta järjestetään syykuun alussa osakaskunnille, jätehuoltoviranomaiselle ja muille sidosryhmille keskustelutilaisuus. Tämän jälkeen LSJH:n tekemän ehdotuksen käsittely siirtyy jätehuoltoviranomaiselle. Jätehuoltoviranomainen on ratkaisevassa asemassa, koska jätehuoltomääräyksistä päättäminen kuuluu sen toimivaltaan.

Tikkavision toteuttaminen edellyttää jätehuoltomääräysten muuttamista niin, että bio- ja pakkausjätteiden keräysvelvoite koskee kaikkia kiinteistöjä 10 000 asukkaan kaupunkitaajamissa ja muissa taajamissa. LSJH:n asukasneuvonta on muutosten toteutuksessa ja tavoitteiden saavuttamisessa keskeisessä roolissa.

– Toivomme, että viranomainen suhtautuu ehdotukseemme myönteisesti. Olemme LSJH:ssa vakuuttuneita, että Tikkapalveluiden avulla pientaloalueiden asukkaat innostuvat lajittelemaan entistä tarkemmin. Nyt tarvitaan vallankumous keittiössä. Syrjäytetään yhdessä sekajätteen valta-asema, Turpeinen innostaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Axxell ja Pargas svenska gymnasium aloittavat yhteistyön – mahdollistaa kaksoistutkinnon

Axxellin opiskelijoilla on syksystä 2027 alkaen mahdollisuus suorittaa kaksoistutkinto (yhdistelmätutkinto) Paraisilla, kun Axxell ja Pargas svenska gymnasium aloittavat yhteistyön.

Uusi työllistymisseteli avaa nuorille väylän työelämään ja ansioturvaan

Uusi työllistymisseteli helpottaa alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä.

Heinäkuussa käyttöön laajennettu uusi työllistymisseteli helpottaa alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä. Avoin työttömyyskassa muistuttaa, että työllistymissetelillä tehty työ kerryttää ansiopäivärahaan vaadittavaa työssäoloehtoa samalla tavalla kuin muukin palkkatyö. Työssäoloehtoa kertyy kuitenkin vain työttömyyskassan jäsenyyden aikana.

Vanhempien alhainen tulotaso ja koulutus voivat vaikuttaa lasten vakavien bakteeri-infektioiden riskiin

Lasten riski sairastua vakavaan bakteeri-infektioon on hieman suurempi perheissä, joissa vanhempien tulotaso ja erityisesti äidin koulutus on matalampi. Tulos perustuu ensimmäiseen koko väestön kattavaan suomalaiseen rekisteritutkimukseen , jossa yhdistettiin laajat kansalliset tartuntatauti- ja sosioekonomiset aineistot.

Suomen Tieyhdistys: Tiestön korjausvelka uhkaa karata käsistä

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus leikkaa rajusti perustienpidon rahoitusta.

Valtiovarainministeriö julkaisi 6. elokuuta ehdotuksensa valtion talousarvioksi vuodelle 2027. Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) esitti samana päivänä hallinnonalansa talousarvioehdotuksensa vuodelle 2027. Suomen Tieyhdistys pitää valtiovarainministeriön ehdotusta kaksijakoisena. Maanteiden osalta kehitys on erittäin huolestuttava, yksityisteiden valtionavustusten osalta jokainen lisäeuro on tarpeen.

Afrikkalaisen sikaruton tautitapaukset varmistuivat

EU:n afrikkalaisen sikaruton vertailulaboratorio (Centro de Investigación en Sanidad Animal, CISA-INIA/CSIC, Espanja) on vahvistanut Ruokavirastossa todetut maan ensimmäiset afrikkalaisen sikaruton tautitapaukset.

Väitös: Satelliittikuvat ja paikkatieto parantavat soiden ennallistamisen seurantaa

Avosuo.

Monilähteinen paikkatieto ja kaukokartoitus tarjoavat uusia mahdollisuuksia seurata soiden tilaa, uhanalaisia kasvilajeja, kasvihuonekaasujen vaihtoa ja vedenpinnan vaihtelua. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijan, FM Priscillia Christianin väitöstutkimus osoittaa, että ympäristötietojen ja satelliittiaineistojen yhdistäminen tuottaa aiempaa luotettavamman kokonaiskuvan soiden tilasta ja ennallistamisen vaikutuksista.

Tutkijat kehittivät fotosynteettisen järjestelmän uusiutuvien kemikaalien pitkäkestoiseen tuotantoon

Turun yliopiston tutkijat ovat kehittäneet pitkäkestoista uusiutuvien kemikaalien ja polttoaineiden tuotantoa yhteyttävien mikro-organismien avulla. Syanobakteereja hyödyntämällä he onnistuivat luomaan jatkuvan etyleenintuotannon, joka oli lähes kaksinkertainen verrattuna vastaaviin suspensiokasvatuksiin. Etyleeni on yleinen kemianteollisuuden raaka-aine, josta valmistetaan esimerkiksi muoveja.

Yli puolet suomalaisista aikoo ostaa käytettyjä vaatteita työ- ja kouluarkeen paluuta varten

Kaikkein innokkaimmin käytettyä muotia ostavat nuoret aikuiset.

Työ- ja kouluarkeen paluu kasvattaa käytetyn muodin kysyntää Suomessa. Kyselyn perusteella jopa 54 prosenttia suomalaisista aikoo ostaa käytettyjä vaatteita tai kenkiä itselleen, lapsilleen tai molemmille arkeen paluuta varten.

Presidentti Stubb vierailee Paraisilla

Tasavallan presidentti Alexander Stubb vierailee Paraisilla tiistaina 18. elokuuta. Stubbin ohjelma käynnistyy pyöreän pöydän lounaskeskustelulla Saaristomeren luonnosta. Lounaalle osallistuvat Baltic Sea Action Groupin puheenjohtaja Ilkka Herlin ja hallituksen jäsen Saara Kankaanrinta , John Nurmisen säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt , Åbo Akademin apulaisprofessori Christoffer Boström , Saaristomeren UNESCO-biosfäärialueen koordinaattori Katja Bonnevier , Turun yliopiston dosentti, Saaristomeren tutkimuslaitoksen johtaja Jari Hänninen sekä Paraisten kaupunginjohtaja Tom Simola .

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Skanssiin

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen.

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen alkuvuodesta 2027. S-marketin uudistukset XXL:ltä vapautuvassa tilassa käynnistyvät syksyllä.

Lapsenhuoltolain uudistuksen tavoitteista moni jäi täyttymättä

Huoltoriitojen käsittelyajat eivät ole lyhentyneet, ja lapsen osallisuus prosessissa on edelleen vähäistä. Näin osoittaa Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin seurantatutkimus lapsenhuoltolain osittaisuudistuksesta.

Funikulaarin taittopyörät vaihdetaan, asennustyöt kestävät tämän viikon

Taittopyörät ovat kuluvia osia, jotka vaihdetaan laitteesta vuosittain.

Funikulaarin taittopyörät vaihdetaan normaalina vuosihuoltona elokuussa viikolla 33. Asennustyöt kestävät noin viikon. Funikulaari on tämän aikaa poissa käytöstä.

Vedyn siirtoverkon reittisuunnitelma päivitettiin

Vedyn kansallisen siirtoverkkohankkeen reittisuunnitelmaa on päivitetty. Päivitysten tavoitteena on vähentää vaikutuksia asutukseen, pohjaveteen, ympäristöön ja muihin maankäyttömuotoihin. Merkittävin peruste muutoksiin on maanomistajilta, kuntalaisilta ja muilta sidosryhmiltä saatu palaute. Hankkeen tekninen toteutettavuusselvitys on valmistunut, ja se vahvisti, että hanke on teknisesti toteutuskelpoinen ja sillä on vahvaa markkinapotentiaalia.

Jyrsintä sulkee ajokaistoja Skarppakullantiellä

Skarppakullantiellä tehdään jyrsintää Hautausmaantien ja Mustionkadun välillä 10.–14. elokuuta. Yksittäisiä ajokaistoja suljetaan ajoittain liikenteeltä.

Selvitys: Yli puolet varhaiskasvatuksen asiakkaista ei enää maksa asiakasmaksua

Yli puolet varhaiskasvatuksen asiakkaista ei enää maksa asiakasmaksua tulojensa perusteella. Kuntaliiton tuoreen selvityksen mukaan muutos on seurausta viime vuosien asiakasmaksulain muutoksista ja tulorajojen korotuksista. Samaan aikaan kuntien omat asiakasmaksukäytännöt ovat pysyneet lähes ennallaan.

S:t Olofsskolanin rakentaminen alkaa, valmista syksyllä 2028

S:t Olofsskolan saadaan käyttöön keväällä 2029.

Ruotsinkielisen yläkoulun, S:t Olofsskolanin, uudisrakennushanke Luostarinkadulla etenee. Rakennustyöt alkavat elokuussa, ja rakennushanke valmistuu syksyllä 2028. Uusi koulu saadaan käyttöön keväällä 2029. Vanha koulurakennus purettiin uuden tieltä keväällä.

Kesäkuu teollisuudelle vahva kuukausi

Teollisuuden uusien tilausten arvo, teollisuuden tuotanto ja liikevaihto kasvoivat kesäkuussa vuodentakaiseen verrattuna. Kasvua nähtiin useimmilla teollisuuden toimialoilla.

Merihanhen ja kanadanhanhen peltometsästys alkaa maanantaina – tavoitteena viljelyvahinkojen ehkäisy

Peltometsästyksellä pyritään vähentämään hanhiparvien aiheuttamia viljelyvahinkoja.

Merihanhen ja kanadanhanhen metsästys alkaa pelloilla maanantaina 10. elokuuta. Aikaistetulla peltometsästyksellä pyritään vähentämään hanhiparvien aiheuttamia viljelyvahinkoja ja hyödyntämään samalla kestävästi hyödynnettävää riistavaraa.

Näköislehti

Urheilu

Åboraakkeli: Seiskaottelun mekka

Kesän kovimpia yleisurheilu-uutisia suomalaisittain oli Saga Vannisen valmennustiimin muutos. Vannisen ja Erki Noolin tiet erosivat ja Vanninen muutti Turkuun Jarno Koivusen johtaman valmennustiimin oppiin.

Otteluanalyysi: Inter tekee urotekoja Konferenssiliigassa mutta Veikkausliigassa ei tule tulosta

Julius Tauriainen oli Interin parhaimmistoa.

Interille tarjottiin mahdollisuutta kuroa umpeen Kuopion Palloseuran etumatkaa jalkapalloilun Veikkausliigassa, sillä KuPS–TPS päättyi, kun Inter–FC Lahti alkoi. KuPS jäi tasapeliin mutta se ei menettänyt viiden pisteen etumatkaansa, sillä Interin ja FC Lahden kamppailu päättyi 0–0.

Matilda Korven huippuponit viimeistelevät Ponifestareilla Metsämäessä

Ekslätts TNT ja Matilda Korpi Mikkelissä heinäkuussa.

Poniraviurheilu on tarjonnut lohjalaiselle Matilda Korvelle , 16, kilpailuelämyksiä, ystäviä ja mahdollisuuden kasvaa monipuoliseksi harrastajaksi. Lauantaina hänen tallinsa ponit kilpailevat Turun Ponifestareilla, jotka toimivat tärkeänä etappina matkalla kohti Killerin Ponikuninkuusraveja.

Tuoko Silja Kosonen viimein mitalin myös aikuisten arvokisoista?

Silja Kosonen on asettanut tavoitteekseen EM-kullan.

Yleisurheilun EM-kisoihin Birminghamiin lähtee Suomesta iskukykyinen joukkue. Perkasimme kiinnostavimpien Turun seudun yksilöurheilijoiden näkymät 10.–16. elokuuta käytäviin kisoihin.

Enni Virjosesta seitsenottelun nuorten maailmanmestari

Enni Virjonen.

Enni Virjonen varmisti aamulla seitsenottelun alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden Eugenessa nuorten MM-kisoissa.

Otteluanalyysi: Interille niukka voitto Vaduzista ja kiinnitys jatkopaikkaan

Eetu Huuhtaselta nähtiin mallikkaita torjuntoja.

Inter otti kiinnityksen jatkopaikkaan jalkapalloilun Konferenssiliigassa lyömällä Kupittaalla liechtenstanilaisen FC Vaduzin 2–1. Dramaattisessa matsissa nähtiin kaksi lisämaaliakin, jotka kuitenkin hylättiin VAR-tarkastuksen jälkeen. Inter näytti menevän ensin 3–1-johtoon mutta maali hylättiin paitsiona. Kohta perään FC Vaduz näytti tasoittavan pelin 2–2:een mutta sekin maali hylättiin paitsiona.