Paimio 700 -juhlavuoden tapahtumatarjonta jatkuu syyskuussa

Paimio 700-juhlavuosi tarjoaa alkusyksystä ohjelmaa näyttelyistä ja näytelmistä konsertteihin ja opastuskierroksiin. Alkukuusta on tarjolla Paimio-Seuran järjestämä bussiretki lauantaina 6. syyskuuta merkittäville paimiolaisille näköalapaikoille. Arkkitehtuuriin liittyvä tapahtuma on luvassa parantolassa lauantaina 6. syyskuuta, jolloin uudella opastuskierroksella tutustutaan Paimion parantolan tiloihin ja suunnitteluratkaisuihin Aino Aallon näkökulmasta. Tapahtuma on jo etukäteen loppuunvarattu.

Sunnuntaina 21. syyskuuta kello 14 perehdytään Arkkitehtuurikävely Vistalla -tapahtumassa siihen, miten Paimion keskusta eli Vista on rakentunut runsaan 300 vuoden aikana omaleimaiseksi kokonaisuudeksi. Kävelykierroksella tutustutaan alueen arkkitehtuuriin ja siihen, mitä rakennukset voivat kertoa Paimiosta, paimiolaisuudesta ja eri aikakausien ihanteista sekä tarpeista.

Talot kertovat -sarja päättyy Viksberg-teemaiseen tapahtumaan Viksberg vallan virralla sunnuntaina 14. syyskuuta. Alkuosa tapahtumasta järjestetään Halikossa Viurilan kartanolla ja jälkiosa Paimionlahden tuntumassa, Viksbergin kartanon vieressä sijaitsevassa Pyhän Jaakobin kirkossa (Jaakobintie 38).

Vistan näyttämö (Myllyhaantie 2) toimii Paimion piiat – Historialline komedia viimiselt 700 vuarelt -näytelmän esityspaikkana 12.9.–4.10. Näytelmässä seurataan Teatteritiimi Komeljanttarin esittämänä paimiolaisten piikojen uskomattomia tarinoita 1300-luvulta nykypäivään.

Samalla näyttämöllä esitetään lauantaina 20. syyskuuta myös paimiolaisen Pentti Jokiniemen muistokonsertti. Saman miehen, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta, tuotantoon perustuva näyttely nähdään syyskuussa (2.–30.9.) puolestaan Paimion kaupungintalon näyttelyparvella.

Historiallinen teema on esillä myös tiistaina 16. syyskuuta kello 18 kaupungintalon Paimiosalissa järjestettävässä Johan Haartman -luennossa. Paimion pappilassa tasan 300 vuotta sitten eli vuonna 1725 syntynyttä Johan Haartmannia pidetään Suomen lääketieteen isänä. Lääketieteellisen biokemian emeritusprofessori Risto Penttinen käsittelee luennossa Haartmannin elämäntyötä ja merkitystä suomalaisessa lääketieteessä.

Tarjonnan täydentää Paimion parantolassa 26.–27. syyskuuta järjestettävä Paimion muotiviikko -tapahtuma. Vastuulliseen muotiin ja tekstiileihin keskittyvässä tapahtumassa on ohjelmaa tekstiilialan ammattilaisille ja opiskelijoille sekä muodista kiinnostuneille kuluttajille.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kouluja ei saa uhrata maahanmuuttopolitiikalle

Koulujen ongelmat eivät ratkea vaikenemalla ja hyssyttelemällä, sanoo kirjoittaja.

Suomalainen peruskoulu oli aikanaan maailman parhaiden joukossa. Nyt sitä rapautetaan hallitsemattomalla maahanmuuttopolitiikalla, jonka seurauksia lapset, opettajat ja veronmaksajat kantavat pitkään.

Akseli-lähipyöräilypäivä Maskussa, Mynämäellä ja Nousiaisissa

Akselireitti halkoo Maskun, Mynämäen ja Nousiaisten kuntia.

Akseli-lähipyöräilypäivää vietetään lauantaina 12. syyskuuta Maskussa, Mynämäellä ja Nousiaisissa koko pyöräilyreitistön mitalta. Kuka tahansa toimija, kuten yritys tai yhdistys tai muu organisaatio on tervetullut osallistumaan päivään omalla panoksellaan ja valitsemallaan sijainnilla reitillä tai sen lähistöllä.

Huoltoriitojen käsittelyajat tuomioistuimissa eivät ole lyhentyneet

Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin toteuttaman seurantatutkimuksen mukaan vuonna 2019 voimaan tullut lapsenhuoltolain uudistus vastaa aiempaa paremmin nykypäivän tarpeita ja on vahvistanut jo vakiintuneiden toimintatapojen oikeudellista perustaa. Tutkimuksen mukaan lakiuudistuksen tavoitteet eivät kuitenkaan ole kaikilta osin toteutuneet käytännössä.

Teoksia ihmiselämän raadollisesta luonteesta

War injury. Akvarelli värilliselle paperille, 15 x 15 cm. 2023.

Ilkka Sariolan näyttely Spes Pacis – Toivo rauhasta on esillä Kriittisessä Galleriassa 13.8.–4.10.

Tekoälyn käyttö vaatii samoja varovaisuussääntöjä kuin muukin verkko

Moni lapsi saa koulun alkaessa ensimmäisen oman puhelimensa tai pääsee käyttämään digitaalisia palveluita aiempaa itsenäisemmin. Turvallinen digiarki ei kuitenkaan synny itsestään, vaan turvallisuustaitoja opetellaan yhdessä kotona. Huoltajien tuki, kiinnostus ja avoin keskustelu ovat edelleen lasten tärkein suoja verkossa.

Jukka Virko Teknologiakiinteistöjen talousjohtajaksi

Jukka Virko.

Turun Teknologiakiinteistöt vahvistaa strategista osaamistaan, kun yhtiön uutena talousjohtajana aloittaa Jukka Virko . Hän vastaa Teknologiakiinteistöjen konsernin strategisesta talousjohtamisesta, rahoituksesta, talousraportoinnista ja taloushallinnon kehittämisestä. Hän kuuluu myös yhtiön johtoryhmään.

Auto ojaan Aurassa, yksi sairaalaan

Henkilöauto ajautui vastaan tulevien kaistan ylitse Valtatien ojaan Aurassa aamuyöllä lauantaina. Henkilöautossa oli yksi henkilö, jonka pelastuslaitos siirsi ulos autosta.

Louhintatöistä johtuvia pysäytyksiä Turun kehätiellä Raisiossa

Raision keskustassa tehdään Turun kehätien (E18) varrella louhintaa torstaista 20. elokuuta. alkaen. Kehätien liikennettä pysäytetään räjäytysten ajaksi.

Eurojackpotin potti nousee 22 miljoonaan euroon

Perjantaina arvottu Eurojackpot ei antanut yhtään täysosumaa, joten ensi tiistain arvonnassa on jaossa noin 22 miljoonan euron päävoitto.

Kolumni: Rokkitähdet hallitsevat

Don’t believe the hype räppäsi Public Enemy 1980-luvun lopulla. Chuck D :n ja kumppaneiden viisaus näyttää viime vuosina unohtuneen muun muassa peliteollisuutta seuraavilta.

Paimion kirjastossa järjestetään poliisin satuhetki

Lounais-Suomen poliisilaitos viettää tänä vuonna Poliisin päivää Paimiossa ja Kankaanpäässä lauantaina 29. elokuuta. Koko perheen tapahtumissa pääsee tutustumaan poliisin työhön ja kalustoon sekä tapaamaan konstaapeleita.

Avoimet Puutarhat kutsuu vierailemaan puutarhoissa

Avoimet Puutarhat järjestetään sunnuntaina 20. syyskuuta.

Avoimet Puutarhat kutsuu sunnuntaina 20. syyskuuta kello 15–20 vierailemaan puutarhoissa ympäri Suomea. Tapahtumaa on järjestetty jo 16. kertaa kesällä ja nytsuosittu tapahtuma laajenee ja puutarhat avaavat ovensa ensimmäistä kertaa syksyllä.

Kupittaan kärjen peruskivi muurattiin

Turun Tiedepuistoa kehittävän Kupittaan kärjen peruskivi muurattiin perjantaina 14. elokuuta. Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen myötä Tiedepuisto laajenee Itäharjun alueelle, johon rakentuu uudenlainen työpaikkojen, asumisen ja palveluiden elinvoimainen keskittymä. Tiedepuiston kehitys on yksi Turun kaupungin merkittävimmistä strategisista investoinneista kaupungin kasvuun ja tulevaisuuteen.

Raw Organic avaa uuden myymälän Hansakortteliin

Lisa-Maria Junnila.

Kotimainen hyvinvointialan yritys Raw Organic avaa uuden myymälän Turussa Hansakortteliin. Raw Organicilla on ennestään myymälät Skanssissa, Raision Myllyssä ja Vantaan Jumbossa sekä verkkokauppa.

Asuntomarkkinoilla käsijarru vielä päällä, mutta myyntiajat lyhentyneet

Viime vuosien vaisussa asuntomarkkinassa moni myyjä on lykännyt asuntonsa myyntiä pitkien myyntiaikojen ja laskeneen hintatason vuoksi. Myyntiaika vaikuttaa asunnon toteutuvaan hintaan ennen kaikkea markkinapsykologian kautta: mitä pidempään asunto on markkinoilla, sitä herkemmin ostajat alkavat kyseenalaistaa sen hinnoittelua.

Satokausi kutsuu säilömään kotimaiset maut talteen

Omenaleipä.

Maa- ja kotitalousnaiset (MKN) kannustaa hyödyntämään tämän vuoden runsasta satokautta omiin tarpeisiin sopivalla tavalla. Sadosta kannattaa nauttia tuoreeltaan ja säilöä eri tavoin talvea varten. Jo muutama purkki hilloa, pari pussillista pakastemarjoja tai parvekkeella kasvatettuja yrttejä kuivattuna riittää tuomaan kesän maut talveen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö selvityttää ylioppilastutkinnon reaalikokeiden kehittämistä

Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimittänyt filosofian maisteri Tarja Aro-Kuuskosken selvittämään vaihtoehtoista tapaa järjestää ylioppilastutkinnon reaalikoe. Selvitys valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Miksi yöllä roskia viedessä tuntuu siltä kuin joku katsoisi?

Matti Närekankaan näyttely Väliaikainen Pelastustie on esillä 20.8.–13.9. Galleria Joellassa.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Kova salibandyurakka

Salibandyn Suomen Cupia pyritään kehittämään entistä houkuttelevammaksi kilpailuksi. Tämä on hyvä tavoite, sillä perinteisesti varsinkin isompien seurojen kohdalla Cup on koettu enemmän pakollisena pahana kuin kisana, johon panostaa täysillä.

Turun derby siirtyy lauantailta sunnuntaille

Veikkausliigan Turun derby TPS:n ja FC Interin välillä siirtyy Interin europelien jatkumisen vuoksi. Derby siirtyy lauantailta pelattavaksi päivää myöhemmin sunnuntaina 23. elokuuta kello 18 Veritas Stadionilla.

Inter taisteli jatkopaikan ja kohtaa seuraavaksi FC Kööpenhaminan

Inter jatkaa Konferenssiliigassa.

Inter jatkaa historiallista eurotaivaltaan. Se löi FC Vaduzin Konferenssiliigan kolmannen kierroksen otteluparissa ja jatkaa playoff-kierrokselle. Sinimustat taistelivat torstai-iltana Liechtensteinissa 2–2-vierastasapelin Jasse Tuomisen ja Alie Contehin maaleilla. Vaduz kaatui yhteismaalein 4–3. Inter tekee turkulaista jalkapallohistoriaa etenemällä playoff-kierrokselle, jossa vastaan asettuu FC Kööpenhamina.

Suomi taistelee amerikkalaisen jalkapallon naisten Euroopan mestaruudesta

Useita Trojansin naisia on mukana EM-taistossa.

Suomen naisten amerikkalaisen jalkapallon maajoukkue pelaa 22. elokuuta Vantaalla Euroopan mestaruudesta Saksaa vastaan. Turku Trojansin pelaajista Euroopan mestaruutta tavoittelevaan ryhmään on valittu Tia Jansen , Milla Korhonen , Kirsti Nirhamo , Edona Haddad , Ninni Mäkinen , Kaisla Honkaniemi , Hilma Kuitunen ja Oona Tuomi .

Aliisa Soini otti omiin nimiinsä 100 metrin perhosuinnin Suomen ennätyksen

Aliisa Soini.

Uinnin pitkän radan EM-kisojen neljännen päivän aamujaksolla nähtiin yksi Suomen ennätys, kun Uinti Turun Aliisa Soini perhosteli taululle uudet ennätyslukemat 100 metrin perhosuinnissa.

Inter on askeleen päässä Kööpenhaminasta

Inter on pelannut historiansa parhaita Euro-pelejä Konferenssiliigan karsinnoissa.

Inter matkustaa torstaina Liechtensteiniin FC Vaduzin vieraaksi Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen toiseen osaotteluun. Inter pääsee kääpiövaltioon hyvistä lähtökohdista, sillä se voitti Kupittaalla ensimmäisen osaottelun 2-1. Ottelun voittomaalin pääsi iskemään vieraiden puolustusvirheestä Prosper Ahiabu . Vieraiden puolustuksella ei muutenkaan ollut viime viikolla paras iltansa, sillä Interin ensimmäinen maali merkittiin omaksi maaliksi.