Luomukinkkujen suurin kysyntä kohdistuu pikkukinkkuihin

Luomutuotannossa korostuvat tavanomaista tuotantoa tiukemmat vaatimukset sikojen hyvinvoinnille. Luomutuotannossa korostuvat tavanomaista tuotantoa tiukemmat vaatimukset sikojen hyvinvoinnille. Kuva: Pro Luomu ry

Tämän vuoden joulusesonkiin saadaan Pro Luomun arvion mukaan noin 60 000 kiloa suomalaista luomukinkkua. Määrä on pysynyt ennallaan viime vuoteen verrattuna. Luomukinkkuja on K- ja S-ryhmän myymälöissä pakasteena jo nyt, mutta lähempänä joulua voi kauppojen valikoimista löytyä myös tuoresuolattuja luomukinkkuja. Jos haluaa varmistaa luomukinkun omaan joulupöytään, kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja tiedustella oman toiveen mukaista kinkkua suoraan omasta kaupasta tai kauppiaalta.

K- ja S-ryhmä arvioivat luomukinkkujen myynnin pysyvän viime vuoden tasolla. Suurimman kysynnän odotetaan kohdistuvan edelleen luuttomiin pikkukinkkuihin. Luomukinkun omaan joulupöytään valitsevat erityisesti kuluttajat, jotka arvostavat makua, laatua sekä vastuullisuutta.

– Valikoimastamme löytyy luomuna kotimaisia 2,5 kilon pikkukinkkuja sekä potkallisia seitsemän kilon luomukinkkuja. Luomukinkun valitsevat erityisesti tiedostavat kuluttajat, joille on tärkeää kotimaisuus, hyvinvointi ja vastuulliset valinnat. Meillä luomukinkkujen ostajia löytyy kaikista asiakasryhmistä: lapsiperheistä, aikuistalouksista ja senioritalouksista, kertoo Keskon osto- ja myyntipäällikkö Maria Michina tiedotteessa.

Myös S-ryhmä vahvistaa pikkukinkkuihin kohdistuvan kysynnän.

– Valikoimistamme löytyy 2,5-kiloisia suomalaisia luomujoulukinkkuja. Luomua suosivat kuluttajat arvostavat ennen kaikkea makua ja laatua, mutta myös vastuullisuutta. Heille on tärkeää, että tuote on kotimainen, ympäristöystävällinen ja että eläinten hyvinvointi on huomioitu tuotannossa. Lisäksi luomun valinta koetaan keinona tukea tuottajia ja vähentää omaa ilmastovaikutusta, kertoo S-ryhmän ryhmäpäällikkö Juha Nieminen.

Luomutuotannossa korostuvat tavanomaista tuotantoa tiukemmat vaatimukset sikojen hyvinvoinnille. Luomusioilla on esimerkiksi enemmän karsinatilaa, ja emakot saavat rakentaa pesän ja porsia vapaasti ilman porsitushäkkiä. Luomusioilla on lisäksi karkearehua sisältävä monipuolisempi ruokinta sekä mahdollisuus ulkoiluun vähintään kesäisin, mutta joissain luomusikaloissa ulkoilu mahdollistetaan ympäri vuoden. Nämä luomutuotannossa vaadittavat tekijät vähentävät sikojen stressiä ja tukevat mahdollisuutta lajityypillisempään käyttäytymiseen.

– Luomu tarjoaa eläimille enemmän mahdollisuuksia voida hyvin ja tämä on monille kuluttajille tärkeä ostokriteeri myös kinkkukaupassa, kiteyttää Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras.

Tuoreen luomun kuluttajabarometrin (Kantar Agri 2025) mukaan, 71 prosenttia suomalaisista pitää vähintään melko tärkeänä sitä, että tuotannossa on tehty enemmän kuin lainsäädäntö vaatii eläinten hyvinvoinnin varmistamiseksi. Luomua aktiivisesti eli vähintään viikoittain ostavien keskuudessa eläinten hyvinvointi korostuu vieläkin enemmän. Heistä jopa 85 prosenttia pitää vähintään melko tärkeänä, että tuotannossa tehdään eläinten hyvinvoinnin eteen enemmän kuin pelkkä lainsäädännön minimi edellyttää.

Luomun kuluttajabarometrissä suomalaisilta kysyttiin myös, mitä tuoteryhmiä he aikovat ostaa luomuna nykyistä enemmän. Vastauksissa korostui liha: 30 prosenttia suomalaisista haluaisi lisätä luomulihan ostamista ja luomun aktiivikuluttajista jopa 49 prosenttia. Ostohalukkuus korostuu selvästi myös nuorten naisten keskuudessa, sillä 18–29-vuotiaista naisista 38 prosenttia ja 30–39-vuotiaista 39 prosenttia suunnittelee ostavansa jatkossa lihaa useammin luomuna.

Pro Luomu on luomualan yhteistyöjärjestö, jonka tehtävänä on edistää luomun kulutusta ja tuotantoa Suomessa. Yhdistyksen yli 60 jäsentä edustavat koko ruokaketjua luomutuottajista elintarvikeyrityksiin ja kauppaan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Vankien mielenterveyspalveluita parannetaan Rikosseuraamuslaitoksen ja Vankiterveydenhuollon yhteistyössä

Rikosseuraamuslaitos (Rise) ja Vankiterveydenhuollon yksikkö (VTH) selkeyttävät tehtävänjakoaan vankien mielenterveyspalveluissa. Osa psykologiresursseista, neljän henkilötyövuoden verran, siirretään VTH:lle, jotta vankien terveydenhuollolliset palvelut vahvistuvat ja toteutuvat lain edellyttämällä tavalla. Muutoksen tavoitteena on parantaa mielenterveyspalvelujen saatavuutta sekä potilas- ja vankilaturvallisuutta.

Turkulainen Fortunewheelgarden edustaa Suomea tammojen Euroopan mestaruuskilpailussa

Fortunewheelgargen ja Olli Koivunen.

Turkulaisravuri Fortunewheelgarden edustaa Suomea lämminveritammojen Euroopan mestaruuskilpailussa Tukholman Solvallassa keskiviikkona 19. elokuuta. Kilpailun voittaja ansaitsee miljoona kruunua. Jethro Rostedtin ja Ylitalo Garden's Stable Oy:n kasvattamaa ja Smokewalley Oy:n omistamaa hevosta valmentaa Harri Koivunen ja ohjastaa Olli Koivunen .

Loton potti nousee kuuteen miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt kierroksella 33/2026 täysosumia. Ensi viikon lauantaina potissa on kuusi miljoonaa euroa.

Kouluja ei saa uhrata maahanmuuttopolitiikalle

Koulujen ongelmat eivät ratkea vaikenemalla ja hyssyttelemällä, sanoo kirjoittaja.

Suomalainen peruskoulu oli aikanaan maailman parhaiden joukossa. Nyt sitä rapautetaan hallitsemattomalla maahanmuuttopolitiikalla, jonka seurauksia lapset, opettajat ja veronmaksajat kantavat pitkään.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Apteekkitoiminnan kehittämisen vaikutuksia apteekkien asiakkaille arvioitava

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle apteekkitoiminnan kehittämistä koskevasta lakiehdotuksesta. Lakiehdotuksessa on hyödynnetty erilaista tutkimustietoa sekä annettu esimerkkejä ehdotetun lainsäädännön soveltamisesta. Lakiehdotuksen vaikutuksia on käsitelty pääosin monipuolisesti, mutta vaikutuksia apteekkien asiakkaille ja markkinan rakenteeseen tulisi tarkentaa.

Akseli-lähipyöräilypäivä Maskussa, Mynämäellä ja Nousiaisissa

Akselireitti halkoo Maskun, Mynämäen ja Nousiaisten kuntia.

Akseli-lähipyöräilypäivää vietetään lauantaina 12. syyskuuta Maskussa, Mynämäellä ja Nousiaisissa koko pyöräilyreitistön mitalta. Kuka tahansa toimija, kuten yritys tai yhdistys tai muu organisaatio on tervetullut osallistumaan päivään omalla panoksellaan ja valitsemallaan sijainnilla reitillä tai sen lähistöllä.

Huoltoriitojen käsittelyajat tuomioistuimissa eivät ole lyhentyneet

Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin toteuttaman seurantatutkimuksen mukaan vuonna 2019 voimaan tullut lapsenhuoltolain uudistus vastaa aiempaa paremmin nykypäivän tarpeita ja on vahvistanut jo vakiintuneiden toimintatapojen oikeudellista perustaa. Tutkimuksen mukaan lakiuudistuksen tavoitteet eivät kuitenkaan ole kaikilta osin toteutuneet käytännössä.

Teoksia ihmiselämän raadollisesta luonteesta

War injury. Akvarelli värilliselle paperille, 15 x 15 cm. 2023.

Ilkka Sariolan näyttely Spes Pacis – Toivo rauhasta on esillä Kriittisessä Galleriassa 13.8.–4.10.

Tekoälyn käyttö vaatii samoja varovaisuussääntöjä kuin muukin verkko

Moni lapsi saa koulun alkaessa ensimmäisen oman puhelimensa tai pääsee käyttämään digitaalisia palveluita aiempaa itsenäisemmin. Turvallinen digiarki ei kuitenkaan synny itsestään, vaan turvallisuustaitoja opetellaan yhdessä kotona. Huoltajien tuki, kiinnostus ja avoin keskustelu ovat edelleen lasten tärkein suoja verkossa.

Jukka Virko Teknologiakiinteistöjen talousjohtajaksi

Jukka Virko.

Turun Teknologiakiinteistöt vahvistaa strategista osaamistaan, kun yhtiön uutena talousjohtajana aloittaa Jukka Virko . Hän vastaa Teknologiakiinteistöjen konsernin strategisesta talousjohtamisesta, rahoituksesta, talousraportoinnista ja taloushallinnon kehittämisestä. Hän kuuluu myös yhtiön johtoryhmään.

Auto ojaan Aurassa, yksi sairaalaan

Henkilöauto ajautui vastaan tulevien kaistan ylitse Valtatien ojaan Aurassa aamuyöllä lauantaina. Henkilöautossa oli yksi henkilö, jonka pelastuslaitos siirsi ulos autosta.

Louhintatöistä johtuvia pysäytyksiä Turun kehätiellä Raisiossa

Raision keskustassa tehdään Turun kehätien (E18) varrella louhintaa torstaista 20. elokuuta. alkaen. Kehätien liikennettä pysäytetään räjäytysten ajaksi.

Biitsi on helppo laji harrastaa

Raisiolainen Milja Salminen pelaa ja ohjaa beach volleyta eli biitsiä.

Raisiolainen Milja Salminen , 16, on pelannut beach volleyta, biitsiä, vuodesta 2022 asti. Hänen paras saavutuksensa on kesällä 2023 saavutettu SM-hopea. Tänä kesänä Salminen on pelannut kaverien seurasta ja kesäpäivistä nauttien. Lisäksi hän on ohjannut Raision Loimun Aikuisten beach volley -koulua.

Eurojackpotin potti nousee 22 miljoonaan euroon

Perjantaina arvottu Eurojackpot ei antanut yhtään täysosumaa, joten ensi tiistain arvonnassa on jaossa noin 22 miljoonan euron päävoitto.

Kolumni: Rokkitähdet hallitsevat

Don’t believe the hype räppäsi Public Enemy 1980-luvun lopulla. Chuck D :n ja kumppaneiden viisaus näyttää viime vuosina unohtuneen muun muassa peliteollisuutta seuraavilta.

Paimion kirjastossa järjestetään poliisin satuhetki

Lounais-Suomen poliisilaitos viettää tänä vuonna Poliisin päivää Paimiossa ja Kankaanpäässä lauantaina 29. elokuuta. Koko perheen tapahtumissa pääsee tutustumaan poliisin työhön ja kalustoon sekä tapaamaan konstaapeleita.

Avoimet Puutarhat kutsuu vierailemaan puutarhoissa

Avoimet Puutarhat järjestetään sunnuntaina 20. syyskuuta.

Avoimet Puutarhat kutsuu sunnuntaina 20. syyskuuta kello 15–20 vierailemaan puutarhoissa ympäri Suomea. Tapahtumaa on järjestetty jo 16. kertaa kesällä ja nytsuosittu tapahtuma laajenee ja puutarhat avaavat ovensa ensimmäistä kertaa syksyllä.

Kupittaan kärjen peruskivi muurattiin

Turun Tiedepuistoa kehittävän Kupittaan kärjen peruskivi muurattiin perjantaina 14. elokuuta. Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen myötä Tiedepuisto laajenee Itäharjun alueelle, johon rakentuu uudenlainen työpaikkojen, asumisen ja palveluiden elinvoimainen keskittymä. Tiedepuiston kehitys on yksi Turun kaupungin merkittävimmistä strategisista investoinneista kaupungin kasvuun ja tulevaisuuteen.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Kova salibandyurakka

Salibandyn Suomen Cupia pyritään kehittämään entistä houkuttelevammaksi kilpailuksi. Tämä on hyvä tavoite, sillä perinteisesti varsinkin isompien seurojen kohdalla Cup on koettu enemmän pakollisena pahana kuin kisana, johon panostaa täysillä.

Turun derby siirtyy lauantailta sunnuntaille

Veikkausliigan Turun derby TPS:n ja FC Interin välillä siirtyy Interin europelien jatkumisen vuoksi. Derby siirtyy lauantailta pelattavaksi päivää myöhemmin sunnuntaina 23. elokuuta kello 18 Veritas Stadionilla.

Inter taisteli jatkopaikan ja kohtaa seuraavaksi FC Kööpenhaminan

Inter jatkaa Konferenssiliigassa.

Inter jatkaa historiallista eurotaivaltaan. Se löi FC Vaduzin Konferenssiliigan kolmannen kierroksen otteluparissa ja jatkaa playoff-kierrokselle. Sinimustat taistelivat torstai-iltana Liechtensteinissa 2–2-vierastasapelin Jasse Tuomisen ja Alie Contehin maaleilla. Vaduz kaatui yhteismaalein 4–3. Inter tekee turkulaista jalkapallohistoriaa etenemällä playoff-kierrokselle, jossa vastaan asettuu FC Kööpenhamina.

Suomi taistelee amerikkalaisen jalkapallon naisten Euroopan mestaruudesta

Useita Trojansin naisia on mukana EM-taistossa.

Suomen naisten amerikkalaisen jalkapallon maajoukkue pelaa 22. elokuuta Vantaalla Euroopan mestaruudesta Saksaa vastaan. Turku Trojansin pelaajista Euroopan mestaruutta tavoittelevaan ryhmään on valittu Tia Jansen , Milla Korhonen , Kirsti Nirhamo , Edona Haddad , Ninni Mäkinen , Kaisla Honkaniemi , Hilma Kuitunen ja Oona Tuomi .

Aliisa Soini otti omiin nimiinsä 100 metrin perhosuinnin Suomen ennätyksen

Aliisa Soini.

Uinnin pitkän radan EM-kisojen neljännen päivän aamujaksolla nähtiin yksi Suomen ennätys, kun Uinti Turun Aliisa Soini perhosteli taululle uudet ennätyslukemat 100 metrin perhosuinnissa.

Inter on askeleen päässä Kööpenhaminasta

Inter on pelannut historiansa parhaita Euro-pelejä Konferenssiliigan karsinnoissa.

Inter matkustaa torstaina Liechtensteiniin FC Vaduzin vieraaksi Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen toiseen osaotteluun. Inter pääsee kääpiövaltioon hyvistä lähtökohdista, sillä se voitti Kupittaalla ensimmäisen osaottelun 2-1. Ottelun voittomaalin pääsi iskemään vieraiden puolustusvirheestä Prosper Ahiabu . Vieraiden puolustuksella ei muutenkaan ollut viime viikolla paras iltansa, sillä Interin ensimmäinen maali merkittiin omaksi maaliksi.