Levyraadissa musiikkia eri kielillä Satakielikuukauden kunniaksi Raision kirjastossa
Raision kirjastossa kuunnellaan ja äänestetään kappaleista Kahdeksan kärjessä – hitit järjestykseen –tapahtuman muodossa auditorio Martinsalissa keskiviikkona 25. maaliskuuta kello 17.30–19 sekä tiistaina 31. maaliskuuta kello 14–15.30. Satakielikuukauden kunniaksi tarjolla on eri kielillä laulettuja kappaleita.
Tämän kerran levyraadit keskittyvät kielten kirjoon. Kuunneltavana on lauluja muun muassa viroksi, saameksi, iiriksi, portugaliksi ja arabiaksi.
Satakielikuukausi on kansallinen teemakuukausi, joka juhlistaa äidinkieltä ja kielten monimuotoisuutta.
Kahdeksan kärjessä -iltamissa Altti Koivisto ja Juha Kaunisto soittavat eri aikakausien suosikkilauluja. He kertovat myös taustatietoa kappaleista ja niiden esittäjistä. Kuulijoiden tehtävä on antaa hiteille pisteitä ja samalla niistä voi kertoa mielipiteitä ja muistoja.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















