Suomalaiset palauttivat viime vuonna yli 2,3 miljardia juomapakkausta

Pullonpalautus on suomalaiseen arkeen juurtunut rutiini. Pullonpalautus on suomalaiseen arkeen juurtunut rutiini. Kuva: Jarkko Mikkonen

Suomalaiset palauttivat viime vuonna yli 2,3 miljardia pantillista pulloa ja tölkkiä. Maakuntien kärjessä tapahtui muutos, kun Etelä-Savo ohitti Lapin ja nousi Suomen aktiivisimmaksi palauttajamaakunnaksi. Keskimäärin jokainen suomalainen palautti vuoden aikana noin 423 juomapakkausta – hieman yli yhden päivässä.

Suomessa palautettiin viime vuonna yhteensä noin 2‚3 miljardia pantillista juomapakkausta. Määrä on samaa luokkaa kuin edellisenä vuonna. Palautetuista juomapakkauksista tölkkejä oli ylivoimaisesti eniten, noin 1,5 miljardia. Muovipulloja palautettiin yli 700 miljoonaa ja lasipulloja yli 110 miljoonaa .

Keskimäärin jokainen suomalainen palautti viime vuonna noin 423 juomapakkausta Palpan järjestelmän kautta. Palautuneina panttirahoina tämä vastaa keskimäärin 64 euroa suomalaista kohden.

Pullonpalautus on suomalaiseen arkeen juurtunut rutiini. Palpan kokoamien tilastojen mukaan palautusaktiivisuudessa on kuitenkin selviä aluekohtaisia eroja.

– Tilastot kertovat palautusaktiivisuuden lisäksi samalla paljon siitä, miten eri puolilla maata eletään: mökkeily, matkailu, paikalliset kulutustottumukset sekä väestörakenne näkyvät aluekohtaisissa palautusluvuissa. Yhteistä koko maalle on kuitenkin se, että panttijärjestelmä toimii hyvin ja juomapakkaukset päätyvät tehokkaasti takaisin kiertoon myös vapaa-ajalla, sanoo Palpan johtaja Tommi Vihavainen tiedotteessa.

Kun palautusmääriä tarkastellaan suhteessa maakuntien asukaslukuun, Etelä-Savo nousi kärkeen 541 juomapakkauksella asukasta kohden. Edellisvuosien ykkönen Lappi jäi niukasti toiseksi (533) ja kolmanneksi sijoittui Kainuu (524).

– Etelä-Savo on mökkimäärältään Suomen kärkikastia, ja kesäisin alueella on paljon enemmän ihmisiä kuin vakituisia asukkaita. Mökkiläisten palauttamat juomapakkaukset näkyvät palautustilastoissa, Vihavainen selventää.

Palautusaktiivisuus on korkeaa erityisesti Itä-Suomessa. Etelä-Savon lisäksi kärkeen sijoittuvat Kainuu, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala, joissa pulloja ja tölkkejä palautetaan selvästi yli maan keskiarvon. Häntäpäässä ovat Ahvenanmaa (310 juomapakkausta per asukas), Pohjanmaa (341) ja Uusimaa (360).

– Ahvenanmaan alhaisempi kokonaispalautusmäärä voi liittyä vilkkaaseen laivaliikenteeseen ja rajakauppaan. Osa juomista ostetaan Ruotsista tai laivoilta, jolloin niissä ei välttämättä ole Suomen panttia, Vihavainen sanoo.

Kuntatasolla palautusaktiivisuuden kärki löytyy Lapista. Utsjoella palautetaan keskimäärin jopa 1161 juomapakkausta asukasta kohden vuodessa, ja seuraavina tulevat Kittilä (921) ja Inari (842).

Palpan johtaja Tommi Vihavainen arvioi korkeiden lukujen johtuvan ennen kaikkea matkailusta.

– Matkailijoiden kuluttamat juomapakkaukset palautetaan usein paikallisiin automaatteihin, mikä nostaa tilastoja suhteessa kunnan väkilukuun.

Vaikka palautusmäärät ovat Lapin matkailukunnissa edelleen erittäin korkeita, niissä nähtiin myös suuria vuosittaisia vaihteluita. Kittilässä palautusmäärät laskivat toiseksi ja Utsjoella neljänneksi eniten koko maassa. Suurin pudotus nähtiin kuitenkin Pirkkalassa, jossa palautettiin asukasta kohden keskimäärin 66 juomapakkausta vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Samaan aikaan osassa kuntia palautusaktiivisuus kasvoi selvästi. Suurin nousija oli Alavus, jossa palautusmäärä kasvoi lähes 30 juomapakkauksella asukasta kohden. Myös Forssassa ja Kustavissa palautusmäärät kasvoivat.

Suomen 20 suurinta kaupunkia tarkastellessa Pori on palautusaktiivisuudessa selvä ykkönen, keskimäärin 552 juomapakkausta asukasta kohden. Seuraavina tulevat Joensuu (535), Kouvola (532), Kotka (531) ja Mikkeli (526).

Suurimmissa kaupungeissa palautusaktiivisuus jää selvästi pienempiä kuntia pienemmäksi. Espoossa palautettiin keskimäärin noin 290 juomapakkausta asukasta kohden, Helsingissä noin 328 ja Tampereella noin 385. Porissa palautetaan siis lähes kaksinkertainen määrä juomapakkauksia asukasta kohden verrattuna Espooseen.

Vihavaisen mukaan suurissa kaupunkimaakunnissa palautuksia kertyy määrällisesti paljon, mutta suuri väestöpohja laskee asukaskohtaisia lukuja.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Axxell ja Pargas svenska gymnasium aloittavat yhteistyön – mahdollistaa kaksoistutkinnon

Axxellin opiskelijoilla on syksystä 2027 alkaen mahdollisuus suorittaa kaksoistutkinto (yhdistelmätutkinto) Paraisilla, kun Axxell ja Pargas svenska gymnasium aloittavat yhteistyön.

Uusi työllistymisseteli avaa nuorille väylän työelämään ja ansioturvaan

Uusi työllistymisseteli helpottaa alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä.

Heinäkuussa käyttöön laajennettu uusi työllistymisseteli helpottaa alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä. Avoin työttömyyskassa muistuttaa, että työllistymissetelillä tehty työ kerryttää ansiopäivärahaan vaadittavaa työssäoloehtoa samalla tavalla kuin muukin palkkatyö. Työssäoloehtoa kertyy kuitenkin vain työttömyyskassan jäsenyyden aikana.

Vanhempien alhainen tulotaso ja koulutus voivat vaikuttaa lasten vakavien bakteeri-infektioiden riskiin

Lasten riski sairastua vakavaan bakteeri-infektioon on hieman suurempi perheissä, joissa vanhempien tulotaso ja erityisesti äidin koulutus on matalampi. Tulos perustuu ensimmäiseen koko väestön kattavaan suomalaiseen rekisteritutkimukseen , jossa yhdistettiin laajat kansalliset tartuntatauti- ja sosioekonomiset aineistot.

Suomen Tieyhdistys: Tiestön korjausvelka uhkaa karata käsistä

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus leikkaa rajusti perustienpidon rahoitusta.

Valtiovarainministeriö julkaisi 6. elokuuta ehdotuksensa valtion talousarvioksi vuodelle 2027. Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) esitti samana päivänä hallinnonalansa talousarvioehdotuksensa vuodelle 2027. Suomen Tieyhdistys pitää valtiovarainministeriön ehdotusta kaksijakoisena. Maanteiden osalta kehitys on erittäin huolestuttava, yksityisteiden valtionavustusten osalta jokainen lisäeuro on tarpeen.

Afrikkalaisen sikaruton tautitapaukset varmistuivat

EU:n afrikkalaisen sikaruton vertailulaboratorio (Centro de Investigación en Sanidad Animal, CISA-INIA/CSIC, Espanja) on vahvistanut Ruokavirastossa todetut maan ensimmäiset afrikkalaisen sikaruton tautitapaukset.

Väitös: Satelliittikuvat ja paikkatieto parantavat soiden ennallistamisen seurantaa

Avosuo.

Monilähteinen paikkatieto ja kaukokartoitus tarjoavat uusia mahdollisuuksia seurata soiden tilaa, uhanalaisia kasvilajeja, kasvihuonekaasujen vaihtoa ja vedenpinnan vaihtelua. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijan, FM Priscillia Christianin väitöstutkimus osoittaa, että ympäristötietojen ja satelliittiaineistojen yhdistäminen tuottaa aiempaa luotettavamman kokonaiskuvan soiden tilasta ja ennallistamisen vaikutuksista.

Tutkijat kehittivät fotosynteettisen järjestelmän uusiutuvien kemikaalien pitkäkestoiseen tuotantoon

Turun yliopiston tutkijat ovat kehittäneet pitkäkestoista uusiutuvien kemikaalien ja polttoaineiden tuotantoa yhteyttävien mikro-organismien avulla. Syanobakteereja hyödyntämällä he onnistuivat luomaan jatkuvan etyleenintuotannon, joka oli lähes kaksinkertainen verrattuna vastaaviin suspensiokasvatuksiin. Etyleeni on yleinen kemianteollisuuden raaka-aine, josta valmistetaan esimerkiksi muoveja.

Yli puolet suomalaisista aikoo ostaa käytettyjä vaatteita työ- ja kouluarkeen paluuta varten

Kaikkein innokkaimmin käytettyä muotia ostavat nuoret aikuiset.

Työ- ja kouluarkeen paluu kasvattaa käytetyn muodin kysyntää Suomessa. Kyselyn perusteella jopa 54 prosenttia suomalaisista aikoo ostaa käytettyjä vaatteita tai kenkiä itselleen, lapsilleen tai molemmille arkeen paluuta varten.

Presidentti Stubb vierailee Paraisilla

Tasavallan presidentti Alexander Stubb vierailee Paraisilla tiistaina 18. elokuuta. Stubbin ohjelma käynnistyy pyöreän pöydän lounaskeskustelulla Saaristomeren luonnosta. Lounaalle osallistuvat Baltic Sea Action Groupin puheenjohtaja Ilkka Herlin ja hallituksen jäsen Saara Kankaanrinta , John Nurmisen säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt , Åbo Akademin apulaisprofessori Christoffer Boström , Saaristomeren UNESCO-biosfäärialueen koordinaattori Katja Bonnevier , Turun yliopiston dosentti, Saaristomeren tutkimuslaitoksen johtaja Jari Hänninen sekä Paraisten kaupunginjohtaja Tom Simola .

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Skanssiin

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen.

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen alkuvuodesta 2027. S-marketin uudistukset XXL:ltä vapautuvassa tilassa käynnistyvät syksyllä.

Lapsenhuoltolain uudistuksen tavoitteista moni jäi täyttymättä

Huoltoriitojen käsittelyajat eivät ole lyhentyneet, ja lapsen osallisuus prosessissa on edelleen vähäistä. Näin osoittaa Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin seurantatutkimus lapsenhuoltolain osittaisuudistuksesta.

Funikulaarin taittopyörät vaihdetaan, asennustyöt kestävät tämän viikon

Taittopyörät ovat kuluvia osia, jotka vaihdetaan laitteesta vuosittain.

Funikulaarin taittopyörät vaihdetaan normaalina vuosihuoltona elokuussa viikolla 33. Asennustyöt kestävät noin viikon. Funikulaari on tämän aikaa poissa käytöstä.

Vedyn siirtoverkon reittisuunnitelma päivitettiin

Vedyn kansallisen siirtoverkkohankkeen reittisuunnitelmaa on päivitetty. Päivitysten tavoitteena on vähentää vaikutuksia asutukseen, pohjaveteen, ympäristöön ja muihin maankäyttömuotoihin. Merkittävin peruste muutoksiin on maanomistajilta, kuntalaisilta ja muilta sidosryhmiltä saatu palaute. Hankkeen tekninen toteutettavuusselvitys on valmistunut, ja se vahvisti, että hanke on teknisesti toteutuskelpoinen ja sillä on vahvaa markkinapotentiaalia.

Jyrsintä sulkee ajokaistoja Skarppakullantiellä

Skarppakullantiellä tehdään jyrsintää Hautausmaantien ja Mustionkadun välillä 10.–14. elokuuta. Yksittäisiä ajokaistoja suljetaan ajoittain liikenteeltä.

Selvitys: Yli puolet varhaiskasvatuksen asiakkaista ei enää maksa asiakasmaksua

Yli puolet varhaiskasvatuksen asiakkaista ei enää maksa asiakasmaksua tulojensa perusteella. Kuntaliiton tuoreen selvityksen mukaan muutos on seurausta viime vuosien asiakasmaksulain muutoksista ja tulorajojen korotuksista. Samaan aikaan kuntien omat asiakasmaksukäytännöt ovat pysyneet lähes ennallaan.

S:t Olofsskolanin rakentaminen alkaa, valmista syksyllä 2028

S:t Olofsskolan saadaan käyttöön keväällä 2029.

Ruotsinkielisen yläkoulun, S:t Olofsskolanin, uudisrakennushanke Luostarinkadulla etenee. Rakennustyöt alkavat elokuussa, ja rakennushanke valmistuu syksyllä 2028. Uusi koulu saadaan käyttöön keväällä 2029. Vanha koulurakennus purettiin uuden tieltä keväällä.

Kesäkuu teollisuudelle vahva kuukausi

Teollisuuden uusien tilausten arvo, teollisuuden tuotanto ja liikevaihto kasvoivat kesäkuussa vuodentakaiseen verrattuna. Kasvua nähtiin useimmilla teollisuuden toimialoilla.

Merihanhen ja kanadanhanhen peltometsästys alkaa maanantaina – tavoitteena viljelyvahinkojen ehkäisy

Peltometsästyksellä pyritään vähentämään hanhiparvien aiheuttamia viljelyvahinkoja.

Merihanhen ja kanadanhanhen metsästys alkaa pelloilla maanantaina 10. elokuuta. Aikaistetulla peltometsästyksellä pyritään vähentämään hanhiparvien aiheuttamia viljelyvahinkoja ja hyödyntämään samalla kestävästi hyödynnettävää riistavaraa.

Näköislehti

Urheilu

Åboraakkeli: Seiskaottelun mekka

Kesän kovimpia yleisurheilu-uutisia suomalaisittain oli Saga Vannisen valmennustiimin muutos. Vannisen ja Erki Noolin tiet erosivat ja Vanninen muutti Turkuun Jarno Koivusen johtaman valmennustiimin oppiin.

Otteluanalyysi: Inter tekee urotekoja Konferenssiliigassa mutta Veikkausliigassa ei tule tulosta

Julius Tauriainen oli Interin parhaimmistoa.

Interille tarjottiin mahdollisuutta kuroa umpeen Kuopion Palloseuran etumatkaa jalkapalloilun Veikkausliigassa, sillä KuPS–TPS päättyi, kun Inter–FC Lahti alkoi. KuPS jäi tasapeliin mutta se ei menettänyt viiden pisteen etumatkaansa, sillä Interin ja FC Lahden kamppailu päättyi 0–0.

Matilda Korven huippuponit viimeistelevät Ponifestareilla Metsämäessä

Ekslätts TNT ja Matilda Korpi Mikkelissä heinäkuussa.

Poniraviurheilu on tarjonnut lohjalaiselle Matilda Korvelle , 16, kilpailuelämyksiä, ystäviä ja mahdollisuuden kasvaa monipuoliseksi harrastajaksi. Lauantaina hänen tallinsa ponit kilpailevat Turun Ponifestareilla, jotka toimivat tärkeänä etappina matkalla kohti Killerin Ponikuninkuusraveja.

Tuoko Silja Kosonen viimein mitalin myös aikuisten arvokisoista?

Silja Kosonen on asettanut tavoitteekseen EM-kullan.

Yleisurheilun EM-kisoihin Birminghamiin lähtee Suomesta iskukykyinen joukkue. Perkasimme kiinnostavimpien Turun seudun yksilöurheilijoiden näkymät 10.–16. elokuuta käytäviin kisoihin.

Enni Virjosesta seitsenottelun nuorten maailmanmestari

Enni Virjonen.

Enni Virjonen varmisti aamulla seitsenottelun alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden Eugenessa nuorten MM-kisoissa.

Otteluanalyysi: Interille niukka voitto Vaduzista ja kiinnitys jatkopaikkaan

Eetu Huuhtaselta nähtiin mallikkaita torjuntoja.

Inter otti kiinnityksen jatkopaikkaan jalkapalloilun Konferenssiliigassa lyömällä Kupittaalla liechtenstanilaisen FC Vaduzin 2–1. Dramaattisessa matsissa nähtiin kaksi lisämaaliakin, jotka kuitenkin hylättiin VAR-tarkastuksen jälkeen. Inter näytti menevän ensin 3–1-johtoon mutta maali hylättiin paitsiona. Kohta perään FC Vaduz näytti tasoittavan pelin 2–2:een mutta sekin maali hylättiin paitsiona.