Hannes-myrskyn kustannukset sähköverkoille kymmeniä miljoonia euroja
Joulukuun lopussa riehunut Hannes-myrsky aiheutti laajoja sähkökatkoksia. Näin ankarasti myrskyt eivät ole vuosikymmeneen kohdelleet sähköverkkoja. Vakiokorvauksia maksetaan yli 80 000 suomalaiselle.
Hannes-myrskyn aikana sähköt olivat poikki yli 227 000 asiakkaalta. Pahimmillaan jopa 187 000 asiakasta oli samanaikaisesti ilman sähköjä.
– Jo ensimmäisen vuorokauden aikana 80 prosenttia asiakkaista sai sähkönsä takaisin. Viimeisten vikojen korjaaminen kesti kuitenkin yli kaksi viikkoa, kertoo Energiateollisuus ry:n johtava asiantuntija Ina Lehto tiedotteessa.
Hannes-myrskyn aiheuttamat kustannukset nousevat kymmeniin miljooniin euroihin. Tämä selviää Energiateollisuus ry:n sähköverkkoyhtiöille tekemästä kyselystä. Suurimpia kustannuksia aiheuttavat viankorjaustyöt ja asiakkaille maksettavat lakisääteiset vakiokorvaukset.
– Sähköverkkoyhtiöt maksavat sähkökatkoista aiheutuneita vakiokorvauksia lähes 18 miljoonaa euroa. Niitä maksetaan yli 80 000 asiakkaalle. Lisäksi vikojen korjausten hinta nousee 19 miljoonaan euroon.
Jokainen myrsky on erilainen ja arvaamaton. Laajat häiriöt ja niistä selviytyminen korostavat ammattitaitoisen henkilöstön merkitystä. Energiateollisuus ry:n kyselyn perusteella sähköverkkoyhtiöiden omat henkilöstöresurssit ja alihankkijoiden kanssa sovitut sopimusresurssit riittivät suhteellisen hyvin. Osa verkkoyhtiöistä kykeni auttamaan myös naapuriyhtiötä korjaustöissä.
Kaikkien sähköverkkoyhtiöiden omat voimavarat eivät kuitenkaan riittäneet. Jos käytettävissä olisi ollut enemmän työvoimaa, olisi tämä nopeuttanut vikojen korjaamista. Lehto huomauttaa, että sähköverkkojen rakentaminen ja korjaaminen edellyttää erikoisosaamista, josta on pidettävä kiinni.
– Jatkuvien sähköverkkoinvestointien lisäksi on pidettävä huolta siitä, että alalle saadaan riittävästi osaavaa työvoimaa.
Suomessa sähkönjakeluverkkoihin on investoitu viimeisen kymmenen vuoden aikana 700–800 miljoonaa euroa vuosittain. Siksi suomalaisten sähköverkkojen toimitusvarmuus on parantunut rutkasti.
– Kymmenen vuotta sitten Hannes-myrsky olisi aiheuttanut katastrofin, Lehto toteaa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)













