Littoistenjärven ympärijuoksu keräsi yli 200 juoksijaa
Littoistenjärven ympäri juostiin 21. toukokuuta. Pari päivää aikaisemmin LC Littoisen klubilaiset kiersivät reitin ja merkitsivät sen värinauhoin. Samalla kerättiin reitin varrelta kaikenlaista rojua ja roskaa.
Taajamien kohdalla tien reunat olivat melkoisen puhtaat, mutta vähän syrjäisempien Järveläntien ja Uimarannantien ojista löytyi melkoinen määrä jätettä, lähinnä muoviroskaa. Näiden teiden varrella ovat erittäin suosittu lintujen tarkkailuun rakennettu Järvelän kosteikon lintulava ja kosteikon rinteessä oleva lintutorni. Syrjäisen hiekkatien asumattomat reuna-alueet ovat yhä nuorison suosimia.
Ennakkoilmoittautuneita kisaan tuli 81, kokonaismäärä juoksijoita tuli maaliin 213. Mukana juoksun järjestelyissä olivat LC Littoinen, Liedon Työväenurheilijat LTU, Liedon Eränkävijät ja Mentor sekä SPR Kaarinan ensiapuryhmä. Avuksi juoksijoiden ilmoittautumiseen saatiin lisäksi LC Kaarina Katariinoista kolme ladyä. Kaikkiaan avustajia eri toimintoihin, mm. ajanottoon ja liikenteen ohjaukseen, tarvitaan yli 30 henkilöä.
Alkulämmittelyn veti Mentor Turun ohjaaja Samuli Puikko. Kuuluttaja Esko Koivisto pyysi osallistujat lähtöviivalle ja lähtölaukauksen ampui Mika Maaskola, entinen huippujuoksija. Juniorit lähtivät eturivistä, mutta pian alan aktiiviharrastajat ottivat komennon. Kärjessä ajoi tietä näyttäen pappatunturimopolla Seppo Ilmanen ja perässä varmisti sähköpyörällä ajaen Raimo Ruoho, ettei ketään jäänyt matkan varrelle.
Reitin puolivälissä oli juottopiste ja maalissa odotti soppatykki täynnä hernekeittoa. Kaikille osallistujille jaettiin juoksumitali ja osallistujien kesken arvottiin vielä kaksi Mentor Turun lahjakorttia.
Kisan voittaja oli Kalle Linnasaari. Hän juoksi ajan 29.30. Toiseksi tullut Juuso Hakala työnsi edellään lasten ulkoilurattaita ja sai silti ajan 29.48. Kolmas oli Niklas Nevalainen ajalla 31.01 Nopein nainen oli Helmi Vuorimaa ajalla 35.56, maalissa hän oli 13. Reippaasti kävellen reitin kiertää vajaassa puolessatoista tunnissa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















