Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Skanssiin
Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen alkuvuodesta 2027. S-marketin uudistukset XXL:ltä vapautuvassa tilassa käynnistyvät syksyllä.
– Uusi S-market itäisessä Turussa vahvistaa päivittäistavarakaupan palveluverkostoamme ja tukee Turun Osuuskaupan kasvustrategiaa. Skanssi on meille luonteva sijainti hyvien kulkuyhteyksien ja asiointivirtojen äärellä, ja uusi myymälä täydentää palvelujamme alueella, jossa meillä ei tällä hetkellä ole päivittäistavarakaupan palveluja. Myyntipinta-alaltaan noin 3 000 neliömetrin myymälästä rakennetaan moderni, sujuvaan arjen asiointiin suunniteltu S-market, kertoo toimitusjohtaja Niklas Österlund Turun Osuuskaupasta tiedotteessa.
Ennen myymälän avausta tilat remontoidaan ja uudistetaan.
– Nykyisen lastauslaiturin paikalle rakennetaan remontissa uusi sisäänkäynti S-marketiin. Sisäänkäynnin yhteyteen tulee myös parkkipaikkoja, joten myymälään pääsee myös suoraan ulkoa. Lisäksi parkkihallista rakennetaan näyttävä sisäänkäynti suoraan S-marketiin ja myymälään pääsee kahden hissin tai portaiden kautta. Olemme iloisia, että pääsimme kehittämään alueen palveluja yhdessä kohteen omistajan kanssa, kertoo kiinteistöjohtaja Janne Alho Turun Osuuskaupasta.
– Olemme iloisia, että XXL:ltä vapautuva tila saa uuden käyttötarkoituksen. Hanke on hyvä esimerkki siitä, miten olemassa olevaa liiketilaa voidaan uudistaa vastaamaan vuokralaisen tarpeita ja palvelemaan alueen asiakkaita entistä paremmin, sanoo Portfolio Manager Jorma Niemelä Taalerilta.
S-market Skanssi on Turun Osuuskaupan 22. S-market. S-market Skanssi työllistää noin 30 palvelualan ammattilaista.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















