Sini Ruohosen taposta epäilty myöntänyt aiheuttaneensa kuoleman, tekoa edelsi riita
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vanginnut Sini Ruohosen taposta epäillyn miehen. Esitutkinta on valmistunut ja siirretty syyteharkintaan. Epäilty on poliisin mukaan ollut esitutkinnassa yhteistyökykyinen ja myöntänyt aiheuttaneensa Ruohosen kuoleman.
Epäilty on selvittänyt omalta osaltaan teon motiivia ja henkirikosta edeltäviä tapahtumia. Tekoa on edeltänyt uhrin ja epäillyn välinen riita. Epäilty on kuvannut suhteensa uhriin olleen hyvä, mutta on kokenut kuitenkin heidän välillään olleen jonkun verran riitoja.
Epäilty oli kuljettanut uhrin pois tekopaikalta ja kätkenyt maastoon. Maastosta uhri löytyi epäillyn avustuksella. Epäilty on edelleen vangittuna.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)