Åbo Akademin säätiö tuki koulutusta, tutkimusta ja kulttuuria lähes 18 miljoonalla eurolla viime vuonna

Lasse Svens. Lasse Svens. Kuva: Jenni Virta

Åbo Akademin säätiö jakaa vuosittain 15–20 miljoonaa euroa palkintojen, avustusten, apurahojen ja tukien muodossa. Erilaisten tukien summa oli viime vuonna 17,8 miljoonaa euroa.

Åbo Akademin säätiön tarkoituksena on tukea tieteen ja koulutuksen lisäksi taidetta ja suomenruotsalaista kulttuuria. Säätiön varainkäyttö perustuu sijoitettujen varojen pitkän aikavälin tuottoon.

Suurin osa säätiön myöntämästä tuesta suunnataan Åbo Akademille stipendeinä, projekti- ja toiminta-avustuksina sekä toimitiloina, joita Åbo Akademi voi maksuttomasti käyttää. Säätiö tuki viime vuonna myös Åbo Akademin strategisia panostuksia rahoittamalla tutkijakoulutettavien palkkaamista 1,1 miljoonalla eurolla sekä väitöskirja-apurahoja 0,5 miljoonalla eurolla. Åbo Akademille myönnetty tuki oli viime vuonna yhteensä 14,8 miljoonaa euroa.

Säätiö tuki kulttuuria 2,4 miljoonalla eurolla. Tämä tuki sisältää säätiön kolmen museon, Sibelius-museon, Ett Hem -museon ja Casa Haartmanin sekä Åbo Svenska Teaterin teatterirakennuksen kustannukset.

– On ollut ilahduttavaa huomata, että yleisölle suunnattu toiminta säätiön museoissa on jatkunut pandemia-tauon jälkeen. Vuonna 2022 säätiön kolmessa museossa kävi yhteensä 14 000 ihmistä ja Digimuseon kautta kertyi 2 500 virtuaalista käyntiä, sanoo säätiön toimitusjohtaja Lasse Svens.

Ett Hem -museo sekä säätiön omistuksessa oleva Vartiovuoren tähtitorni lanseerattiin Digimuseo.fi:ssä vuoden 2022 aikana, joka mahdollistaa ilmaisen virtuaalivierailun milloin ja mistä tahansa.

Donner-instituutin uskontotieteellisen ja kulttuurihistoriallisen tutkimuksen toiminnan kustannukset olivat 0,6 miljoonaa euroa vuonna 2022. Säätiön hallintokulut sisältäen kiinteistöhallinnon kulut olivat 2,6 miljoonaa euroa.

Säätiön salkku jakautuu noin 60-prosenttisesti osakkeisiin, 30-prosenttisesti kiinteistöihin ja kymmenprosenttisesti korkoihin. Vaikea maailmantilanne, Venäjän hyökkäyssota, inflaatio, energiakriisi ja koronapandemia heijastuivat vahvasti tilikauteen 2022. Sijoitussalkun nettoarvon kokonaistuotto jäi 13 prosenttia miinukselle.

– Vuotta 2022 tasapainottavat aikaisempien vuosien hienot tulokset. Tämä tarkoittaa, että tuottotaso pitkällä aikavälillä on tavoitteemme mukainen. Viime vuosina olemme hyvillä tuotoilla rakentaneet pitkän aikavälin puskurin, jotta tukiemme saajat voivat luottaa kykyymme tukea heitä myrskyisistä ajoista huolimatta, kertoo Svens.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kuntien hankinnat Varsinais-Suomesta ja yksityissektorilta kasvussa

Varsinais-Suomen Yrittäjien vt. toimitusjohtaja Jutta Wirén.

Kuntien viime vuoden ostolaskutiedoista selviää, miten varsinaissuomalaiset kunnat käyttivät veroeuroja hankintoihin. Selvityksestä paljastuu, että Kustavi hankki viime vuonna suhteellisesti eniten tuotteita ja palveluja yksityisiltä toimijoilta. Omasta kunnasta eniten hankki Salo. Euromääräiset ostot yksityissektorilta ovat kasvussa.

Eurojackpotin päävoitto kiipeää 59 miljoonaan euroon

Eurojackpotin perjantain arvonnasta ei löytynyt kierroksella 52/2025 täysosumia. Ensi viikon tiistaina potissa on tarjolla noin 59 miljoonaa euroa.

Ota lapsi mukaan kokkaamaan

Lapsen ottaminen mukaan keittiöpuuhiin kannattaa monestakin syystä, kertoo Ruokakasvatuksen asiantuntija Henriikka Jussila Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry:stä.

Kynttilä tärkein joulukoriste

Viime vuoden teollisuustuotantotilaston mukaan Suomessa valmistettujen joulunviettoesineiden myydyn tuotannon arvo oli yli 1,7 miljoonaa euroa.

Salma Koskelaiselle ikäluokkansa MM-hopeaa

Salma Koskelainen nousi hopeapallille,

Turkulainen 16-vuotias Salma Koskelainen osallistui Vilnassa Functional Fitness -urheilun MM-kisoihin 5.–7. joulukuuta ja otti ikäluokkansa MM-hopeaa.

Ulkomaisten yöpymisten määrä jatkoi kasvuaan

Suomessa tehtiin joulukuussa 2024 noin 1,8 miljoonaa yöpymisen sisältänyttä kotimaan vapaa-ajan matkaa. Tämä on viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvu johtui ilmaismajoitusmatkojen lisääntymisestä.

Mobiilipaikannusdata paljastaa Suomen jouluisimmat kunnat

Kun verrataan joulupäivänä paikalla olevaa väkimäärää arjen perustasoon, suurimmat kasvut nähdään Lapin kunnissa. Sen kertovat Tilastokeskuksen perinteiset kunnittaiset joulukertoimet, jotka on päivitetty vuoden 2024 tiedoilla.

Poliisin joulu työntäyteinen Lounais-Suomessa

Joulun viettäminen on sujunut Lounais-Suomessa perinteisesti. Poliisin joulu on ollut työntäyteinen ja häiriöitä on esiintynyt sekä kodeissa että ravintoloissa.

Näin ensi vuoden verotuksen muutokset vaikuttavat palkansaajiin ja työnantajiin

Sähköautojen latausetu muuttuu veronalaiseksi.

Ensi vuoden verotukseen tulee merkittäviä muutoksia. Monen palkansaajan verotus kevenee, mutta samalla työntekijöiden työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu ja sähköautojen latausetu muuttuu veronalaiseksi. Ensi vuodesta alkaen työnantaja saa korvata työntekijän oikeudenkäyntikulut verovapaasti. Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala kertoo ensi vuoden veromuutosten voittajat ja häviäjät.

Joulukeräyksillä tuetaan erityisesti lapsia ja lapsiperheitä

Pelastakaa Lapset -järjestön joulukeräyksen lahjoituksilla tuettiin viime vuonna yli 75 000 vähävaraista ja syrjäytymisvaarassa olevaa lasta Suomessa. Keräykseen lahjoitettiin ennätykselliset 3,8 miljoonaa euroa.

Elävän tulen kanssa pitää olla tarkkana

Monet vannovat aitojen kynttilöiden tunnelman nimeen. Elävän tulen kanssa pitää kuitenkin olla tarkkana, huolimattomuus voi aiheuttaa ison vahingon. Pohjantähti koosti ohjeet kynttilöiden ja ulkotulien turvalliseen polttamiseen.

41 prosenttia joululahjansa myyneistä suomalaisista ei kerro siitä antajalle

Käytetyn tavaran kaupan yleistyminen näkyy joulun molemmin puolin. Joka kolmas saamiaan joululahjoja myynyt suomalainen on tehnyt sen salaa. Kertomatta asiasta kenellekään.

Nostalginen Turku: Paavo Nurmen kaataja

Toivo Loukola (vas.), Frej Liewendahl, Bruno Alajääski ja V. Eerikäinen poseeraavat kukin kilpatamineissaan.

Frey Fritiof ” Frej ” Liewendahl (1902−66) oli ahvenanmaalainen keskimatkojen juoksija, joka edusti urallaan kahtakin eri turkulaisseuraa. Suomen huippuihin kuulunut juoksija edusti Turun Urheiluliittoa sekä Åbo IFK:ta. Hänen kasvattajaseuransa oli alun perin Maarianhaminan IFK.

1,4 miljoonaa joulukuusta

Joulukuusimyynnin rahalliseksi arvoksi arvioidaan noin 32 miljoonaa euroa.

Joulupuuseura arvioi, että Suomessa nostetaan pystyyn vuosittain jouluna noin 1,4 miljoonaa aitoa joulukuusta.

Myrskymatalapaine voimistuu lauantaiksi

Voimakas tuuli vaikuttaa erityisesti merialueilla. Tuulivahingot voivat haitata joulun paluuliikennettä länsirannikolla. Ilmatieteen laitoksen torstaina 25. joulukuuta tekemän ennusteen mukaan matalapaineen alue voimistuu ja liikkuu maan pohjoisosan yli etelään lauantain aikana, jolloin varsinkin läntisillä ja lounaisilla merialueilla pohjoisen ja luoteen välinen tuuli voimistuu myrskylukemiin. Merellä keskituuli voi yltää paikoin noin 25 metriin sekunnissa. Samalla Selkämeren eteläosassa aallonkorkeus voi ylittää seitsemän metriä. Voimakkaimmillaan myrskyn ennustetaan olevan lauantai-iltana, minkä jälkeen tuuli vähitellen heikkenee ja sunnuntai-aamun mennessä kovaa tuulta on enää eteläisillä merialueilla.

Adeliina Laine jatkaa TPS-paidassa

Adeliina Laine.

Turun Palloseura on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen keskuspuolustaja Adeliina Laineen kanssa. 19-vuotias toppari aloittaa nyt neljännen kautensa TPS:n edustusjoukkueessa.

Hienoista kasvua joulukaupassa

Kaupan liiton mukaan tälle vuodelle odotetaan maltillista joulukaupan kasvua. Viime vuonna marras–joulukuussa vähittäiskaupan arvonlisäverollinen liikevaihto oli noin 9,9 miljardia euroa eli lähes 3 460 euroa kotitaloutta kohti. Joulusesongin tuoma lisäkulutus kotitalouksissa oli arviolta 236 euroa.

Lähes 2,5 miljoonaa hyasinttia

Suomalaiset käyttävät joulukukkiin tänä vuonna keskimäärin 36,50 euroa.

Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen kasvihuoneissa kasvatettiin viime vuonna lähes 2,5 miljoonaa hyasinttia, 1,2 miljoonaa joulutähteä ja 1,1 miljoonaa ritarinkukkaa eli amaryllista.

Urheilu

Salma Koskelaiselle ikäluokkansa MM-hopeaa

Salma Koskelainen nousi hopeapallille,

Turkulainen 16-vuotias Salma Koskelainen osallistui Vilnassa Functional Fitness -urheilun MM-kisoihin 5.–7. joulukuuta ja otti ikäluokkansa MM-hopeaa.

Adeliina Laine jatkaa TPS-paidassa

Adeliina Laine.

Turun Palloseura on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen keskuspuolustaja Adeliina Laineen kanssa. 19-vuotias toppari aloittaa nyt neljännen kautensa TPS:n edustusjoukkueessa.

Muodostelmaluistelijoiden Loppi-Ice-kilpailu jälleen Turkuhallissa

Loppi-Ive tuo Turkuhalliin tuhatkunta muodostelmaluistelijaa. Kuva on vuodelta 2024.

Perinteinen Loppi-Ice-muodostelmaluistelukilpailu luistellaan 11. tammikuuta kello10–18 Gatorade Centerissä jo kymmenennen kerran.

Nuorten maajoukkuehyökkääjä Jessica Forsell TPS:n riveihin

Jessica Forsell.

Jalkapallon naisten Kansallisessa Ykkösessä pelaava Turun Palloseura saa riveihinsä uuden pelaajan, kun hyökkääjä Jessica Forsell , 15, siirtyy seuran riveihin Kaarinan Pojista. Forsell on oman ikäluokkansa nuorten maajoukkuepelaaja, joka on kuulunut 2010-syntyneiden maajoukkueryhmään maajoukkuepolun alusta alkaen.

Roope Koskela ja Aliisa Soini ennätysaikoihin

Aliisa Soini.

Uintivuosi pantiin pakettiin lyhyen radan SM-kilpailuissa Jyväskylän Aaltoalvarissa sunnuntaina. Lyhyen radan EM-kisoissa hienosti esiintynyt Ronny Brännkärr ei tullut illan SM-finaaleihin hidastelemaan, vaan antoi kyytiä niin muille kilpakumppaneille, kun omalle Suomen ennätykselleenkin. Viime vuoden SM-kisoissa uitu edellinen ennätys 51,99 sai kyytiä yli kolme kymmenystä ja uusi ennätys kirjattiin aikaan 51,64.

Elmer Vauhkonen kaksivuotiseen sopimukseen TPS:n kanssa

Elmer Vauhkonen.

Laitahyökkääjä Elmer Vauhkonen , 19, siirtyy IF Gnistanista Turun Palloseuraan. Vauhkonen on allekirjoittanut turkulaisseuran kanssa kauden 2027 loppuun ulottuvan sopimuksen.