Aurakadun ja Yliopistonkadun risteyksen suojatie korjataan
Aurakadulla Yliopistonkadun risteyksen kohdalla oleva suojatien painumakorjaus toteutetaan viikon 23 ja 24 aikana. Työ toteutetaan kaista kerrallaan, eikä joukkoliikenteen reittejä tarvitse muuttaa. Työmaa eristetään liikenteeltä. Poikkeusjärjestelyt kestävät noin kaksi viikkoa.
Työmaan kohdalla oleva nykyinen korjattava suojatie on poissa käytöstä korjaustyön ajan. Väliaikainen suojatie pyritään järjestämään kohteen välittömään läheisyyteen. Jalankulku ja pyöräily ohjataan opastein tätä uutta reittiä. Liikennevalot ovat käytössä ajoneuvoliikenteelle normaalisti. Työn kestä arviolta 1–2 viikkoa.
Työmaa häiritsee jonkin verran joukkoliikennettä, mutta ei lähtökohtaisesti aiheuta muutoksia pysäkkijärjestelyihin.
Liikennejärjestelyjä muutetaan tarvittaessa työn edetessä. Työn toteuttaa Asfaltti Alfa Oy.
Työt aiheuttavat jonkin verran haittaa kauppatorin ympäristön liikenteelle. Liikennekeskus tiedottaa poikkeusjärjestelyistä töiden edetessä. Turun seudun joukkoliikenne Föli tiedottaa tarvittaessa mahdollisista pysäkki- ja reittimuutoksista.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)