Art punkia Pikku-Torressa
Grönroospunkt esiintyy Pikku-Torre perjantaina 20. lokakuuta. Turkulainen yhtye on toiminut noin 15 vuotta.
Yhtyettä on soviteltu milloin minkäkin genrelapun alle, mutta vaikeaa se on ollut. Art punk -leiman orkesteri jotenkin hyväksyy, sillä vaikka kolmen soinnun paahtamisesta ollaan kaukana, punk-asenne kyllä on ilmeinen.
Yhtyeen viimeisin pitkäsoitto, syksyllä 2022 ilmestynyt levy GRÖNSAKER on monipuolinen levy niin tekstien kuin musiikinkin osalta. Desibeli.netissä levy sai arvostelussa neljä tähteä, mutta jälleen määrittely tuotti vaikeuksia.
Musanpaljastin -podcastissa Antti Auramo tiivisti bändiä näin: musiikki on yhdistelmä "rosoisuutta, dynamiikkaa, ammattitaitoa ja sivaltavia, oivaltavia lyriikoita, jota ei ole tarpeen lokeroida mihinkään valmiiksi pureskeltuun genreen".
grönroospunktin uusin julkaisu on digisingle Vihreä valta/Jos tää sade ei koskaan lopu (Puuma Records) jatkaa bändin moni-ilmeistä soitantaa. Vihreä valta on vieläpä bändin ensimmäinen cover-levytys, klassinen Suomen Talvisota 1939–1940 biisi, joka jytisee grönroospunktin käsittelyssä vähän kuin alkuaikojen Hurriganes – paitsi että mukana on tietenkin myös haitari.
Yhtyeen biisit tekee jo 1979 legendaarisessa Kasvain-yhtyeessä aloittanut tohtori Immo K. Soittopuoli. Orkesterin nuoremmat jäsenet ovat kaikki koulutettuja ammattimuusikoita: Amish (basso&laulu, muita bändejä muun muassa Punomo, Severi Peura&Selvänäkijät), Bebe de Colic (lyömäsoittimet, muun muassa Covers&Lovers) ja Du (kitara&laulu, muun muassa Celine, Space Cadets).
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)