Itsenäisyyspäivää vietetään talvisessa pakkassäässä
Pilvisyys on melko runsasta ja monin paikoin satelee vähän lunta. Pakkanen on pohjoisessa paikoin kireää, etelässä kovin pakkanen hellittää.
Ilmatieteen laitoksen maanantaina 4. joulukuuta tekemän ennusteen mukaan itsenäisyyspäivänä sää alkaa hieman lauhtua etelästä alkaen.
‒ Suomessa pitkään vaikuttanut kylmä korkeapaineen selänne alkaa itsenäisyyspäivänä väistyä itään, ja etelän ja kaakon välinen ilmavirtaus voimistuu, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Henri Nyman.
Tässä yhteydessä esiintyy paikoin sakeita lumikuuroja maan lounaisosasta maan itäosaan ulottuvalla alueella. Myös Lappiin leviää Perämereltä lumisateita. Uutta lunta kertyy paikoin 2‒6 senttimetriä. Myös muualla maassa voi esiintyä heikkoja pakkaslumisateita viime päivien tapaan.
Pakkanen lauhtuu etelässä 1‒5 pakkasasteen välille, tosin illalla pakkanen voi uudelleen kiristyä noin kymmeneen pakkasasteeseen. Maan keskiosassa pakkasta on 5‒15 astetta ja pohjoisessa 10‒20 astetta, mutta pilvipeitteen rakoillessa pakkasta voi olla jopa 25 pakkasastetta.
Viime vuonna itsenäisyyspäivänä lämpötila käväisi nollan vaiheilla maan etelä- ja länsirannikolla, muualla maassa oli pikkupakkasta. Sää oli suuressa osassa maata pilvinen, ja monin paikoin saatiin heikkoa lumisadetta. Lunta oli maassa yleisesti 5‒30 senttimetriä muutamaa maan länsiosan mittauspistettä lukuun ottamatta.
Itsenäisyyspäivänä lämpötila on tyypillisesti maan etelä- ja länsiosissa hieman suojan puolella, maan itä- ja pohjoisosissa on yleensä pakkasta. Lapissa on öisin usein yli kymmenen pakkasastetta, etelässä ja lännessäkin lämpötila on yöllä yleensä pakkasen puolella. Lunta on yleensä koko maassa rannikkoseutuja ja maan lounaisosaa lukuun ottamatta.
Suomen historiaan mahtuu sään puolesta monenlaisia itsenäisyyspäiviä. Erityisen kylmää oli muun muassa vuosina 1973 ja 1985, joista jälkimmäisenä Sallassa mitattiin -37,6 astetta. Lauhimmat itsenäisyyspäivät ovat olleet vuonna 2015, jolloin Maarianhaminassa mitattiin 11,1 astetta, sekä vuonna 2006, jolloin Salossa mitattiin 10,8 astetta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















