Kansanedustaja Saara-Sofia Sirénin juhla-asun teemana rauha
Kansanedustaja Saara-Sofia Sirénin (kok.) päällä nähdään itsenäisyyspäivän vastaanotolla uniikki juhla-asu. Kokonaisuuden ovat luoneet vaatesuunnittelija Susanna Korte ja puettavia koruja valmistava Miss Gem Clothing, jonka taustalla työskentelevät Milana Abdulgamidova sekä Carola Siitonen.
Kantavana voimana rauha
Sirén on jo useana vuonna korostanut Itsenäisyyspäivän vastaanoton asuvalinnoillaan merkityksellisiä teemoja sekä halunnut nostaa esiin erityisesti naisyrittäjiä. Tänä vuonna Sirén antoi asulle teeman ja valitut suunnittelijat saivat sen myötä vapaat kädet toteuttaa oman visionsa mukaiset mekon ja korut.
Asun pääteemana sekä kantavana voimana on rauha, mutta sen hehkuva värimaailma kantaa myös merkityksiä voimakkaasta naiseudesta ja naisyrittäjyydestä. Mekon suunnittelija Susanna Korte toteutti tilaisuutta varten uniikin printtikankaan, joka on inspiroitunut taivaasta.
– Inspiroiduin taivaanrannan jatkuvasta muutoksesta ja intensiivisistä väriyhdistelmistä. Ne symboloivat aikakaudellemme ominaista dynaamisuutta ja latautuneisuutta. Pilvien takaa avautuva vaaleansininen taivas kuitenkin kuvastaa pysyvyyttä, turvaa ja seesteisyyttä. Rauhaa, joka kantaa ja jota on suojeltava, Korte kertoo visiostaan.
Asukokonaisuuden korut on suunnitellut turkulainen Miss Gem Clothing. Kaulakorun, korvakorut ja sormuksen sisältämä kokonaisuus on valmistettu second hand helmistä ja suunniteltu itsenäisyyspäivän vastaanottoa varten.
– Luomamme kaulakoru toimii ikään kuin taivaanrannan kannattelijana Susanna Korten upean puvun harteilla. Sekä korun kerroksittainen ja ulotteikas design, että helmien erilaisuus edustavat kaiken kattavaa monimuotoisuutta ja moninaisuutta. Haluamme kuvata näitä asioita korostaen erityisesti niiden kauneutta ja tärkeyttä nykymaailmassa. Materiaaleina käytetyt kierrätetyt helmiäishelmet kuvaavat meille luonnon arvokkuutta, mutta samalla sen haurautta, Abdulgamidova ja Siitonen kuvailevat korujaan.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















