Huumausainerattijuopumuksia eniten nuorten aikuisten ikäryhmässä
Keskusrikospoliisi on julkaissut tilastot viime vuonna Rikostekniseen laboratorioon toimitetuista verinäytteistä tehdyistä alkoholi-, huumausaine- ja lääkeainetutkimuksista. Kokonaiskuvan muodostamiseksi tilastoihin on sisällytetty myös tietoja poliisin tarkkuusalkometreillä tehdyistä alkoholin hengitysilmamittauksista. Tarkkuusalkometrimittaukset ovat yhtä luotettavia kuin tutkimukset verestä. Huumaus- ja lääkeaineita tutkitaan vain verestä.
Liikennejuopumustutkimuksista julkaistuista tilastoista selviää, että liikennejuopumusten määrä on laskenut vuodesta 2020. Tutkimuspyynnöt jakautuvat alkoholi- ja huumausainerattijuopumuksiin. Osassa on kyse alkoholin ja huumeiden sekakäytöstä.
Nuorten ja nuorten aikuisten osuus alkoholi- ja huumausainerattijuopumuksissa korostui muihin ikäluokkiin nähden. Perusmuotoisia (0,5–1,2 ‰) alkoholirattijuopumuksia oli eniten 15–24 vuotiaiden kuljettajien ryhmässä. Törkeitä (1,2- ‰) alkoholirattijuopumuksia oli melko tasaisesti eri ikäryhmissä, mutta eniten 25–34-vuotiaissa. Huumausainerattijuopumuksia oli eniten 25–34-vuotiaiden ryhmässä.
Tilastojen mukaan yleisin todettu huumausaine oli edelleen amfetamiini, mutta tapausten määrä laski. Koko Suomessa amfetamiinien ryhmään kuuluvia aineita todettiin yhteensä 4 497 löydöstä. Amfetamiinia todettiin 3 638 näytteessä, metyleenidioksimetamfetamiinia (MDMA) 337 näytteessä, metamfetamiinia 351 näytteessä ja metyleenidioksidiamfetamiinia (MDA) 181 näytteessä. Seuraavaksi yleisin löydös oli kannabis, jota todettiin 1 713 näytteessä.
Yleisin lääkeaineryhmä oli bentsodiatsepiinit. Bentsodiatsepiinen ryhmään kuuluvia aineita todettiin yhteensä 7 771. Yleisimmät bentsodiatsepiinit olivat alpratsolaami, nordiatsepaami ja diatsepaami. Näissä laskua edelliseen vuoteen oli yhdeksän prosenttia. Lääkeainetapausten osalta on huomioitava, että kaikki positiivisiksi todetut tapaukset eivät olleet liikennejuopumuksia, sillä lääkettä oli voitu käyttää lääkärin määräämänä hoito-ohjeiden mukaisesti.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)