Kalastuksen painottuminen alkukesään voi pienentää lohien keskikokoa

Lohia Itämerellä käytettävissä rysissä. Lohia Itämerellä käytettävissä rysissä. Kuva: Pekka Tuuri

Lohien perimän tutkimuksessa paljastui, että kalastuksen painottuminen esimerkiksi alkukesään voi muuttaa lohikantojen lisääntymisikää ja keskikokoa. Tieto auttaa kalastuksen suunnittelussa ja lohikantojen monimuotoisuuden suojelussa.

Helsingin yliopiston johtama tuore tutkimus selvitti, kuinka eri aikoina kutuvaellusta kalastetut Itämeren lohet eroavat toisistaan perinnöllisesti.

Suuret ja vanhat lohet vaeltavat kutemaan muita ikäluokkia aiemmin eli kalastuskauden alussa loppukeväästä ja alkukesästä. Tutkimus osoitti, että etenkin alkukesästä kalastus kohdistuu sekä Pohjanlahden rannikolla että Tornionjoessa voimakkaasti suuriin lohiin, jotka kantavat niin kutsuttua ”suuren lohen geenimuotoa”. Kyseinen geenimuoto ohjaa lohta kasvamaan suurikokoiseksi ja tulemaan sukukypsäksi vanhempana kuin muut lohet. Lohikantojen elinvoimaisuus voi kärsiä, jos suuret lohet vähenevät.

Geneettiset analyysit tuhansista vuosien 1928 ja 2020 välillä kalastetuista luonnonlohista osoittivat, että vuodesta riippumatta suuren lohen geenimuotoa kantavat lohet olivat saaliissa yleisempiä kesän kynnyksellä kuin myöhemmin kalastuskauden aikana.

– Löydös viittaa siihen, että jos kalastus painottuu tiettyyn aikaan, se voi aiheuttaa evolutiivisia muutoksia lohen sukukypsyysiässä ja siten kalastettavien lohien koossa. Voimakas kalastus alkukesästä saattaa johtaa siihen, että suuren lohen geenimuoto vähenee ja lohet kutevat aiempaa nuorempina ja pienempinä, kertoo tutkimuksen pääkirjoittaja Antti Miettinen Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta tiedotteessa.

Tutkijoiden mukaan suurten lohien väheneminen olisi huono uutinen lohikantojen lisääntymismenestykselle, monimuotoisuudelle ja kookkaita saaliita suosiville kalastajille.

Tutkimuksessa analysoitiin Pohjanlahden rannikon lohirysien ja Tornionjoen vapakalastajien saalista. Molemmissa saalis koostui alkukesästä loppukesää enemmän lohista, jotka kutevat Tornionjoen ja Kalixjoen yläjuoksuilla. Itämeren lohen suurin kanta kutee Tornionjoen ja Kalixjoen laajassa jokisysteemissä.

– Alkukauden kalastus sekä merellä että joella kohdistuu erityisen vahvasti näiden jokien latvavesiltä lähtöisin oleviin lohiin, mikä kannattaa huomioida kalastuksensäätelyssä ja näiden lohikantojen elinvoimaisuuden turvaamisessa, Miettinen sanoo.

Itämeren lohikannat ovat tärkeitä taloudellisesti, kulttuurisesti ja ekosysteemien toiminnan kannalta. Luonnonvarakeskuksen mukaan viime kesänä Itämeren suurimpaan lohijokeen Tornionjokeen nousi kutemaan huolestuttavan vähän lohia. Myös lohenkalastuksen lakisääteinen ajoitus merellä ja Tornionjoessa on herättänyt Suomessa runsaasti keskustelua ja kysymyksiä, joihin vastajulkaistu tutkimus pyrkii vastaamaan. Tutkimus auttaa ymmärtämään, miten kalastuksen ajallinen painottuminen vaikuttaa lohikantojen ominaisuuksiin.

– Tutkimus vankisti tietopohjaa lohikantojen monimuotoisuuden säilyttämisestä tasapainoisella kalastuksella, kertoo erikoistutkija Atso Romakkaniemi Luonnonvarakeskuksesta.

Kalastussäädökset rajoittavat Itämeren lohen kalastuksen sallittua ajankohtaa ja saalismääriä. Osa rajoituksista pyrkii ehkäisemään suurten, loppukeväällä ja alkukesästä vaeltavien lohien liiallista kalastusta.

– Tutkimuksemme osoittaa, että alkukesän kalastuksen rajoittamisessa ollaan oikeilla jäljillä. Jatkossa on tarpeen arvioida vielä tarkemmin, kohdistuuko nykyinen kalastus tasapuolisesti lohikantojen perimältään erilaisiin osatekijöihin. Seurantatutkimus voisi näyttää, tapahtuuko lohikannoissa todella evolutiivisia muutoksia kalastuksensäätelyn muuttuessa, Romakkaniemi pohtii.

Tutkimus tehtiin Helsingin yliopiston, Luonnonvarakeskuksen (Luke), Ruotsin maatalousyliopiston (SLU) ja University of the Highlands and Islands (UHI) -yliopiston yhteistyönä.

Tutkimuksessa analysoidut Itämeren lohen näytteet ovat Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Ruotsin maatalousyliopiston (SLU) näytearkistoista. Tutkitut lohet kalastettiin vuosien 1928 ja 2020 välillä Tornionjoelta, Kalixjoelta ja Pohjanlahden rannikolta. Kalastettujen lohien suomunäytteistä eristettiin tutkimuksen geneettisissä analyyseissä käytetty DNA.

Tutkimuksen rahoittivat maa- ja metsätalousministeriö, kalastonhoitomaksuvarat, Luonnonvarakeskus, Tornionjoen kalaluvista saadut tuotot, Alfred Kordelinin säätiö, Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys (Betty Väänäsen rahasto), Raija ja Ossi Tuuliaisen Säätiö, Societas pro Fauna et Flora Fennica, Suomen Luonnonsuojelun Säätiö (Itämeri-rahasto), Suomalainen Tiedeakatemia, Helsingin yliopisto, Swedish Agency for Marine and Water Management, Swedish Research Council Formas, Kempestiftelserna ja Euroopan unioni.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turun telakalla laskettiin neljännen Icon-aluksen köli

Icon 4 -aluksen köli laskettiin maanantaina Pernossa.

Meyer Turun telakalla juhlittiin maanantaina 8. syyskuuta neljännen Icon-sarjan risteilyaluksen kölinlaskua. Royal Caribbean -varustamolle rakennettava laiva, työnimeltään Icon 4, on edennyt rungonkoontivaiheeseen.

Kaupunginhallitus hyväksyi uudet johtoryhmät ja päätöksenteon menettelytapaohjeen

Kaupunginhallitus asetti kolme uutta yhteisvaikuttavaa johtoryhmää kahden vuoden toimikaudeksi. Jokaiseen johtoryhmään nimettiin viisi luottamushenkilöä. Ryhmissä työskentelee kaupungin johtoa ja asiantuntijoita.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Pernontiellä ja Ankkurikylänkadulla

Pernontiellä tehdään jyrsintä- ja päällystystyötä Heinikonkadun ja Gotlanninkadun välillä 9.–21. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla.

Syyskesäinen lämpö jatkuu vielä alkuviikolla – sadevaroituksia osaan maata

Lämpötila on lähipäivinä suuressa osassa maata jopa kuusi astetta korkeampi kuin syyskuussa tyypillisesti tähän aikaan. Helleraja ylittyi tänään iltapäivällä Salossa.

Naapparit valtaavat Raision kirjaston

Raision Kirjastotalossa pidetään uuden kirjan Naapparit karkuteillä julkistamistilaisuus lauantaina 13. syyskuuta kello 11 alkaen. Koko perheen tapahtumassa on kaikenlaista puuhailtavaa perheen pienimmille.

Tupakankäry toi pelastuslaitoksen asunnon ovelle Ispoisissa

Naapurit havaitsivat maanantaina illalla jonkinlaista käryä asunnosta Rätiälänkadulla Ispoisissa ja soittivat hätäpuhelun, kun eivät saaneet ketään avaamaan ovea.

Pakina: Naapureita vältellen

Syksy on saapunut. Otan kolme askelta kotipihalla ja viima on värjännyt nenänpäästäni punaisen. Iltapäivällä hikoilen kuin pieni sika. Trenssitakki on liikaa, mutta pelkkä pitkähihainen aamulla auttamatta liian vähän.

Muiden rahoituslaitosten myöntämien kulutusluottojen keskikorot laskeneet

Uusia vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin vuoden toisella neljänneksellä muista rahoituslaitoksista 67 miljoonan euron edestä, mikä on 40 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Uusien vakuudettomien kulutusluottojen sovittu vuosikorko oli 8,03 prosenttia ja todellinen vuosikorko 12,52 prosenttia, kun vuosi sitten vastaavana aikana sovittu vuosikorko oli 8,71 prosenttia ja todellinen vuosikorko 13,50 prosenttia.

Korona- ja kausi-influenssarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa syys–lokakuussa

Koronarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa syyskuussa. Ne etenevät syksyn aikana THL:n määrittelemien kohderyhmien mukaisesti. Riskiryhmien influenssarokotukset alkavat loka–marraskuussa. Kaikki lisätiedot rokotuksista löytyvät verkkosivuilta varha.fi/influenssa ja varha.fi/korona.

Jari Paasikivi valittu Turun uudeksi joukkoliikennejohtajaksi

Jari Paasikivi.

Turun seudun joukkoliikennettä luotsaamaan valittiin diplomi-insinööri Jari Paasikivi . Paasikivellä on kokemusta joukkoliikenteen järjestämisestä ja kehittämisestä sekä kunnallisella että yksityisellä sektorilla. Tehtävän hakuaika päättyi 23. heinäkuuta.

Farmari-Volvo törmäsi pyöräilijään Länsikeskuksessa, poliisi pyytää ilmoittautumaan

Lounais-Suomen poliisi selvittää maanantaina 1. syyskuuta tapahtunutta liikenneonnettomuutta, jossa autoilija törmäsi suojatietä polkupyörällä ylittäneeseen poikaan Länsikeskuksessa.

Pukkilan korttelille LEED Platinum -sertifikaatti

Pukkilan vanhalle tehdasalueelle rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin.

Pukkilan vanhalle tehdasalueelle kortteli 88:aan rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin. Kohde on EU-taksonomian mukainen.

Hirvionnettomuudet lisääntyneet viime vuosina – eniten onnettomuuksia syyskuussa

Hirvionnettomuuksien määrä on kääntynyt kasvuun Suomessa. Viime vuonna sattui yli 1 600 hirvionnettomuutta, kun edellisvuonna niitä sattui noin 1 500. Etenkin syys-lokakuussa autoilijoiden on syytä olla valppaana, kun hirvet ovat aktiivisimmillaan ja keliolosuhteet muuttuvat haastavammiksi.

Marianne Gustafsson Burgmann 25-vuotistaiteilijajuhlakonsertissa Turun tuomiokirkossa

Marianne Gustafsson Burgmann.

Marianne Gustafsson Burgmann soittaa 25-vuotistaiteilijajuhlakonsertin Turun tuomiokirkossa lauantaina 13. syyskuuta kello 16. Konserttiin on vapaa pääsy. Konsertin järjestää Turun tuomiokirkkoseurakunta.

Turun keskustan ilmanlaatu viime vuonna enimmäkseen hyvä mutta heikompi kuin edellisvuonna

Raportti Turun seudun ilmanlaadusta vuonna 2024 on valmistunut. Raportissa käsitellään Turussa, Raisiossa, Naantalissa, Kaarinassa ja Paraisilla mitattuja ulkoilman epäpuhtauspitoisuuksia. Turun ilmanlaadun mittausasemat sijaitsivat Kauppatorilla ja Ruissalossa. Rikkidioksidia mitattiin Turussa Ruissalon Saaronniemessä, typpidioksidia Kauppatorilla sekä Ruissalossa, otsonia Ruissalossa ja hengitettäviä hiukkasia sekä pienhiukkasia Kauppatorilla. Raja-arvot eivät ylittyneet Turussa minkään epäpuhtauden kohdalla. Hengitettäville hiukkasille annettu raja-arvon numeroarvo (50 µg/m3) sen sijaan ylittyi neljä kertaa Turun Kauppatorilla.

Paimio 700 -juhlavuosimuraali valmis – teos esillä Paimion kaupungintalon länsipäädyssä

Juhlavuosimuraalin julkistus.

Paimion 700-vuotisjuhlavuoden kunniaksi toteutettu julkinen taideteos on nyt valmis ja kaikkien paimiolaisten sekä kaupungissa vierailevien nähtävillä. Suurikokoinen muraali sijaitsee Paimion kaupungintalon länsipäädyssä, ja se juhlistaa paikkakunnan pitkää historiaa, kulttuuriperintöä ja yhteisöllisyyttä. Teoksen on suunnitellut ja toteuttanut taiteilija Jukka Hakanen .

Kakkostyypin diabetes lisää suolistosyövän riskiä merkittävästi

Suomen Syöpärekisterin tutkimus osoittaa, että suolistosyövällä ja kakkostyypin diabeteksella on selkeä yhteys. Miehillä diabeteksen aiheuttama munuaissairaus kasvattaa suolistosyövän riskiä jopa yli 50 prosenttia muihin diabeetikkoihin verrattuna.

Leipäviikolla puhutaan täysjyväviljan puolesta

Täysjyväsuositus on 90 grammaa päivässä.

Leipäviikkoa vietetään 8.–14. syyskuuta teemalla Hyvää täysjyvää. Eri leivissä on eri määriä täysjyväviljaa ja kuitua. Täysjyväsuositus on 90 grammaa päivässä.

Urheilu

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.