Puoluekannatus seuraa Suomessa useissa länsimaissa havaittua trendiä, jossa miehet kannattavat yhä enemmän perinteistä talousoikeistoa ja radikaalioikeistoa, kun taas naiset suosivat vasemmistoa ja vihreitä. Suurin ero naisten ja miesten poliittisissa kannoissa on havaittavissa nuorissa ikäluokissa.

Muutos käy ilmi yleisen valtio-opin dosentti, varadekaani Hanna Wassin ja THL:n johtavan tutkijan Timo M. Kauppisen tutkimuksesta, joka julkaistiin viime viikolla Kalevi Sorsa -säätiön Eriarvoisuuden tila Suomessa 2024 -raportissa. Artikkeli perustuu vuoden 2023 lopulla kerättyyn kyselyaineistoon sekä vaalitilastojen ja Tilastokeskuksen väestörakennetietojen vertailuun.

– Naiset sijoittavat itsensä poliittisella kartalla vasemmalle selvästi useammin kuin miehet. Miehistä noin 60 prosenttia kannattaa keskusta-oikeistoa, kun taas naisista lähes yhtä moni tukee punavihreitä. Eriytyminen vaihtelee ikäryhmien mukaan. Esimerkiksi eläkeikäiset naiset kannattavat jopa enemmän oikeistoa, kun taas alle 35-vuotiaista yli 60 prosenttia kannattaa punavihreitä, Wass ja Kauppinen toteavat tiedotteessa.

Miesten keskuudessa ikä vaikuttaa vähemmän poliittiseen suuntautumiseen. Isoimmat erot sukupuolten välillä ovat nuorilla.

– Nuoret miehet ovat naisia konservatiivisempia, kun taas naiset pitävät itseään liberaalimpina. Juuri liberaali–konservatiivi-jakolinja erottaa nuoria naisia ja miehiä eniten. Merkille pantavaa on, että politiikan asiakysymyksissä sukupuolten erot ovat pienempiä kuin identiteettiä kysyttäessä, Wass sanoo.

Tutkimuksessa on kartoitettu myös eri ikäryhmien ja sukupuolten näkemyksiä politiikan asiakysymyksiin, kuten talouspolitiikkaan, sisäiseen turvallisuuteen ja kehitysapuun. Tutkimustulokset kertovat siitä, millaisella politiikalla puolueet voivat saada kannatusta eri ryhmissä.

– Esimerkiksi vasemmistopuolueilla ja vihreillä on nuorten naisten keskuudessa huomattava kannatuspotentiaali. Sen realisoituminen edellyttää tasa-arvon, vihreään siirtymän ja vähemmistöjen oikeuksien kaltaisten kysymysten edistämistä. Toisaalta vasemmistopuolueiden on vaikeampaa kilpailla oikeistokonservatiivien kanssa samoista äänestäjistä, Wass huomauttaa.

Wassin ja Kauppisen mukaan on mahdollista, että suomalainen politiikka siirtyy vähitellen kohti Ruotsin mallia, jossa vasemmisto- ja oikeistopuolueet muodostavat ennen vaaleja toisilleen vaihtoehtoisiksi hallituspohjiksi asemoituvia yhteenliittymiä eli blokkeja.

– Blokkipolitiikka toisi selvempiä vaihtoehtoja vaaleihin, mutta syventäisi esimerkiksi miesten ja naisten välistä kuilua entisestään ja lisäisi siten politiikan polarisaatiota. Mielekkäämpi tapa vastata sukupuolten eriytymiseen onkin ajaa tasa-arvoa laajasti edistävää politiikkaa, jossa eri ryhmien edut eivät näyttäydy toisilleen vastakkaisina vaan koko yhteiskuntaa hyödyttävinä, Wass summaa.

Eriarvoisuuden tila Suomessa 2024 on sarjan kolmas osa. Siihen on kirjoittanut 15 meritoitunutta eriarvoisuuden tutkijaa. Mikko Niemelä ja Markus Laaninen käsittelevät artikkelissaan koetun hyvinvoinnin ja onnellisuuden muutoksia Suomessa. Mia Hakovirta, Mikael Nygård, Mikko Niemelä ja Marja Lindberg käsittelevät artikkelissaan perhepolitiikkaa ja lapsiperheiden toimeentuloa Pohjoismaissa 2000-luvulla. Elina Kilpi-Jakonen, Jenni Alisaari ja Anuleena Kimanen tarkastelevat maahanmuuttajanuorten osallisuutta yhteiskuntaan. Marja Riihelän ja Matti Tuomalan sekä Esa Karosen ja Jani Erolan artikkeleissa tarkastellaan sukupolvien välistä tuloliikkuvuutta tilastojen avulla.

Kirjan on kustantanut Into Kustannus ja toimittanut Anna Rajavuori. Julkaisuun on saatu rahoitusta Palkansaajasäätiöltä ja Kuluttajaosuustoiminnan säätiöltä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)