Kasitien liikenneturvallisuutta halutaan parantaa

Varsinais-Suomen ELY-keskus on julkaissut kasitien välin Turku–Merikarvia liikenneturvallisuustarkastuksen tulokset. Tarkastuksessa kartoitettiin tieosuuden nykytilaa ja analysoitiin viiden viime vuoden aikana tapahtuneita onnettomuuksia. Tulosten perusteella on laadittu listaus toimenpiteistä, joilla tieosuuden liikenneturvallisuutta voidaan parantaa. Työ tukee tieliikenneturvallisuuden nollavisiota sekä Suomen tavoitetta puolittaa tieliikennekuolemien ja vakavien loukkaantumisten määrä vuoteen 2030 mennessä.

Tarkastelu kattaa noin 200 kilometriä pitkän tieosuuden, joka kulkee Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntien ja yhteensä yhdentoista eri kaupungin tai kunnan alueella. Työssä kartoitettiin tieosuuden nykytilaa alueen kunnille, urakoitsijoille ja muille sidosryhmille suunnatulla kyselyllä sekä maastokäynnillä. Viiden viime vuoden aikana tapahtuneista onnettomuuksista laadittiin onnettomuusanalyysi. Nykytila- ja onnettomuusanalyysin perusteella koottiin ehdotus toimenpiteistä, joilla tieosuuden liikenneturvallisuutta voidaan parantaa.

Työ pyrkii osaltaan vastamaan tieliikenneturvallisuuden nollavisioon, jonka mukaisesti liikennekuolemien määrä vähenee nollaan vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi Suomi on sitoutunut puolittamaan tieliikennekuolemien ja vakavien loukkaantumisten määrän vuoden 2019 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

Viimeisen viiden vuoden aikana tieosuudella on tehty paljon turvallisuutta parantavia toimenpiteitä. Jakson aikana on muun muassa avattu uusia ohituskaistoja, parannettu liittymiä ja lisätty riista-aitoja. Henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien määrä tieosalla on ollut laskusuuntainen viimeisen viiden vuoden aikana.

Vuosien 2019–23 aikana tieosuudella tapahtui yhteensä 511 poliisin tietoon tullutta onnettomuutta, joista 122 johti henkilövahinkoon. Vuosina 2019–23 tapahtui keskimäärin 24,4 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta vuodessa, kun vuosina 2014–18 tämä lukumäärä oli keskimäärin 30,8. Yleisimmät onnettomuustyypit olivat liittymäonnettomuudet, jotka muodostivat 43 prosenttia henkilövahinko-onnettomuuksista kyseisellä aikavälillä. Liittymäonnettomuuksia tapahtui vuosittain keskimäärin 14,4 vuosina 2014–19, kun taas vuosina 2019–23 niitä tapahtui keskimäärin 9,4 vuodessa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kasitien liittymäjärjestelyjä on parannettu monessa kohdassa.

Viiden vuoden ajanjaksolla (2019–23) onnettomuuksissa kuoli yhteensä yksitoista ihmistä, joista suurin osa kohtaamisonnettomuudessa. Vaikka loukkaantumiseen johtaneiden onnettomuuksien määrä on vähentynyt, kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien määrä on pysynyt samana.

Liikenneturvallisuustarkastuksessa listattiin yli sata toimenpidettä, joilla kasitien turvallisuutta voidaan parantaa edelleen. Suurin osa näistä on pieniä, helposti toteutettavia korjaus- ja parantamistoimenpiteitä. Toimenpiteet sisältävät muun muassa liittymäjärjestelyjen parantamista, saarekkeiden rakentamista liittyville teille, riista-aitojen korjaamista, tien uudelleen asfaltointia sekä liikennemerkkien ja heijastinvarsien lisäämistä.

Toimenpiteiden laskennallinen säästö henkilövahinko-onnettomuuksissa on 0,372 onnettomuutta vuodessa, ja niiden arvioidut kokonaiskustannukset ovat noin 320 000 euroa. Kasitielle on myös jo olemassa olevia kehittämissuunnitelmia, jotka tulevat toteutuessaan parantamaan tien turvallisuutta.

Varsinais-Suomen ELY-keskus aikoo toteuttaa esitettyjä toimenpiteitä resurssiensa rajoissa. Suuri osa toimenpiteistä on helposti toteutettavia pieniä toimenpiteitä, mutta osa toimenpiteistä edellyttää jatkosuunnittelua. Työ liikenneturvallisuuden parantamiseksi aloitetaan jo tänä vuonna korjaamalla tiestötiedoissa havaitut virheet, mikä auttaa muiden parannustoimenpiteiden toteuttamisessa. Vuoden 2025 aikana tavoitteena on toteuttaa uusia liikennemerkkejä, tiemerkintöjä sekä riista-aidan korjaustöitä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Sinulle on postia

Posti ja Tori.fi julkaisivat pari viikkoa sitten tiedotteen kuvineen Postin jakelukeskuksesta, jonka täyttävät mitä mielikuvituksellisimmat tee se itse -kierrätyspakettien viritykset. Halki Suomen ja Euroopankin kuljetetaan nyt muovipussi- ja teippimyttyjä sekä sipsipurkeissa puseroita.

Voi aikoja, voi tapoja

Cicero.

Ajat lienevät muuttuneet. Samoin tavat. Muutama vuosikymmen sitten iso joukko ihmisiä ”pahoitti mielensä”, osa miltei raivostuikin, mainosmaailman törkeydestä, moraalittomuudesta. Olihan eräskin maalimainos sietämättömän seksivetoinen. Maalausasunsa valinneen rintavan naisen dekoltee oli liian ”antava”, vaikkei mitään kuitenkaan ylipursunut. Tai rivo miesääni suklaapatukkamainoksessa kertoi kyseenalaisesti, että ”ei tiedä tyttö, että nurkan takana olisi patukkaa tarjolla! Olisivatko copywriterit enää alemmas kyenneet vajota!

Kotimaisen kuminan, korianterin ja öljyhampun viljelymäärää ja laatua nostetaan uudessa hankkeessa

Korianteria viedään ulkomaille.

Pyhäjärvi-instituutin Kumina ja kaverit -hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen. Hanke jatkuu vuoden 2027 loppuun saakka ja sen hankealue on Uusimaa, Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa.

Yrttiaho: Ammattiopetusta uhkaavat leikkaukset tulee torjua Turun budjettineuvotteluissa

Turun kaupungin ensi vuoden budjetti uhkaa leikata ammattiopetuksesta peräti 1,5 miljoonaa euroa. Muutaman vuoden aikana ammattiopetuksesta leikattaisiin peräti 4,5 miljoonaa euroa. Tavoite on muuttaa Turun ammatti-instituutin toiminta yhtiömuotoiseksi. Esitykset sisältyvät kansliapäällikön budjettiesitykseen, jonka pohjalta päättäjät nyt neuvottelevat.

Kuivuus karkottaa sokeritoukat

Sokeritoukat eivät ole vaarallisia, mutta runsas esiintymä voi kieliä kotona piilevästä kosteusvauriosta.

Sokeritoukat ovat yleinen riesa erityisesti kylpyhuoneissa ja muissa kosteissa tiloissa. Vaikka ne eivät ole vaarallisia, voi runsas esiintymä kieliä kotona piilevästä kosteusvauriosta. Usein sokeritoukista kuitenkin pääsee eroon systemaattisella siivouksella.

Työministeri vieraili Salossa ja Paimiossa

Työministeri Matias Marttinen (kok.) vieraili perjantaina 24. lokakuuta Salossa ja Paimiossa tutustumassa alueen työllisyystilanteeseen, elinvoimaan ja ajankohtaisiin kehityshankkeisiin. Vierailun aikana keskusteltiin myös Suomen kansainvälisistä yhteyksistä sekä mahdollisuuksista laajentaa alueellista junaliikennettä Varsinais-Suomeen. Lisäksi ministeri kuuli alueen yritysten huolia ja nostoja kasvun pullonkauloihin.

Myllyyn uusia ravintoloita ja etnisiä makuja

Kauppakeskus Myllyyn tuleva Moi ! Poke -ravintola avautuu Myllyntorin laidalle.

Myllyn kauppakeskuksen ruoka- ja juomatarjonta laajenee. Poke bowl -annoksista tunnettu Moi ! Poke avaa loppuvuoden aikana uuden ravintolan Myllyntorin laidalle. Finnkinon naapuriin tulee Moi ! Aasia -ruokakauppa. Ensi vuoden alussa Finnkinon päätyyn avautuu myös Fazer Café Mylly.

Veritaksen sijoitusten arvo ylitti ensimmäistä kertaa viisi miljardia euroa

– Viime vuosi oli meille ennätyksellisen kasvun vuosi ja näyttäisi siltä, että tänä vuonna pääsemme jopa piirun verran parempiin myyntilukemiin, Veritaksen vt. toimitusjohtaja Tommy Sandås kertoo tiedotteessa.

Turku Suomen kolmanneksi tunnetuin ja arvostetuin opiskelijakaupunki

Taloustutkimuksen Opiskelukaupungit 2025 -tutkimuksen mukaan Turku on nuorten aikuisten keskuudessa koko maan kolmanneksi tunnetuin, arvostetuin ja suositelluin opiskelijakaupunki. Vertailussa oli mukana 36 korkeakoulukaupunkia.

Parainen täyttää 700 vuotta vuonna 2029

Samalla kun Turku viettää 800-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2029, naapurikaupunki Parainen ei jää paljon jälkeen. Parainen täyttää 700 vuotta ja koko saaristokaupunki valmistautuu juhlaan.

Näyttely kutsuu edesmenneet tähän aikaan

Paula Saraste ja Aarni Vaarnamo, Karuizawa 1.

Pyhäinpäivän aattona avautuva näyttely Henkiin herätetyt kutsuu edesmenneet tähän aikaan taiteen välityksellä. Galleria Askissa on 31.10.–16.11. esillä Laura Iisalon , Paula Sarasteen ja Aarni Vaarnamon teoksia.

Kylpyhuoneessa tulipalo Elinantiellä

Kerrostaloasunnon kylpyhuoneessa syttyi tulipalo Elinantiellä perjantaina päivällä. Pelastuslaitos sammutti ja tuuletti asunnon. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Koko kylän retki kutsuu ylisukupolviselle seikkailulle Raisiossa

Raisiossa järjestetään luontoretki.

Raisiossa järjestetään luontoretki, joka kutsuu kaikenikäiset ja -kuntoiset liikkujat vauvasta vaariin yhteiselle seikkailulle maanantaina 3. marraskuuta kello 9.30–10.30. Retken oppaina toimivat Raision Rinkan luontoluotsit, jotka johdattavat Huhkonpuistoon luonnon äärelle. Reitin voi kulkea myös rattaiden tai vaunujen kanssa. Lähtö on Satelliitin pihasta, Sipilänkuja 2.

Turussa kirkkoon kuuluu noin 54 prosenttia väestöstä

Uudestamaasta on tullut Suomen ensimmäinen maakunta, jossa alle puolet väestöstä kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tilastokeskuksen päivittämän väestötilaston mukaan Uudenmaan väkiluku oli kuluvan vuoden syyskuussa 1 797 684. Kirkko ilmoittaa uusimaalaisten seurakuntiensa jäsenmäärän olleen syyskuussa 898 098. Tarkka kirkkoon kuuluvien jäsenosuus oli täten 49,96 prosenttia.

Nainen miehen menestyksen takana

Tuula Vainikainen.

Tuula Vainikainen esittelee kirjaansa Nainen sivulauseessa – kuolemaantuomitun Oskari Tokoin puolison Hanna Tokoin elämä Raision Kirjastotalon toisessa kerroksessa tiistaina 28. lokakuuta kello 18–19.30.

Viking Line onnistui kolmannella kvartaalilla, tulos parani

Viking Linen liikevaihto oli vuoden kolmannella kvartaalilla 152,5 miljoonaa euroa (151,5 miljoonaa euroa vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona). Liiketoiminnan muut tuotot olivat 0,2 miljoonaa euroa (0,2). Liiketulos oli 28,7 miljoonaa euroa (29,4).

Lounais-Suomen Jätehuolto luopuu pyörällisten biojäteastioiden suojasäkeistä

Biokaasulaitoksessa suojasäkit muuttuvat käsittelyssä purukumimaiseksi massaksi, joka takertuu koneisiin ja aiheuttaa tukoksia.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) luopuu suojasäkeistä, joita on käytetty pyörillä varustetuissa umpinaisissa biojäteastioissa. Päätöksen taustalla ovat suurikokoisten säkkien biokaasulaitoksessa aiheuttamat ongelmat. Biojätteen lajittelussa tärkeintä on muistaa pakata biojäte ensisijaisesti paperiseen biojätepussiin ja huolehtia astian säännöllisestä pesusta.

Uni tukee painonhallintaa

Hyvä uni on tärkeä osa painonhallintaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan yöunen määrä, päivärytmi ja päivävireys vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka hyvin ihmiset onnistuvat pudottamaan painoa. Paras laihtumistulos saavutettiin 7–9 tunnin yöunilla.

Urheilu

Alkanut kausi odotetun hankala TPS:lle ja FBC Turulle

TPS:lle ja FBC Turulle kauden alku miesten F-liigassa on ollut haastava. Kuva on tammikuulta.

Miesten F-liigan ensimmäiset kierrokset eivät ole turkulaisin tarjonneet juurikaan ilonaiheita. Otanta ei ole suuren suuri, mutta muutaman pelin jälkeen näyttää siltä, että sekin on mahdollista, ettei miesten pudotuspeleissä nähdä kuluvalla kaudella yhtäkään turkulaisjoukkuetta.

Puukkokatsomo: Salibandyn tuttu mitalinelikko

Salibandyn kansainväliseen kalenteriin on puuhattu hyvän tovin ajan puuhattu merkittävää muutosta. Tosin syy on jäänyt hieman epäselväksi.

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.