Sirkku Kemppainen jatkaa Varsinais-Suomen KD:n puheenjohtajana
Varsinais-Suomen Kristillisdemokraattien Somerolla kokoustanut syyskokous valitsi lietolaisen Sirkku Kemppaisen jatkamaan piirin puheenjohtajana vuonna 2026. Toimitusjohtaja ja Liedon kaupunginvaltuutettu Kemppainen aloittaa toisen vuoden piirin puheenjohtajana.
– Paras motivaattorini on se, kun näen toisten innostuvan. Meillä on Varsinais-Suomen KD:ssä paljon nousevia kykyjä ja koenkin omaksi tehtäväkseni eniten sen, että voin olla tuuppaamassa toisia eteenpäin. Erityisesti nuorten into on tarttuvaa ja sitä olen ilolla päässyt seuraamaan. Meillä on reilu meininki; täällä kyetään aidosti kannustamaan toisia, Kemppainen toteaa tiedotteessa.
Varsinais-Suomen KD:n syyskokous valitsi myös turkulaisen Tommi Terän jatkamaan piirin varapuheenjohtajana. Lisäksi piirihallitukseen valittiin Michelle Kivimäki Wilders, Turku, Tuomas Koivisto, Kaarina, Marja-Terttu Lampinen, Raisio, Henna Nieminen, Lieto, Pasi Riuttaskorpi, Loimaa, Kai Ruha, Salo, Ella-Maria Tuomela, Salo, Jani Ursin, Salo, Anne-Maarit Vehosmaa, Turku ja Sakari Ylikleemola, Naantali.
Piirihallituksen varajäseniksi vuodeksi 2026 valittiin Päivi Ruuskanen (Lieto) ja Jussi Kulmala (Lieto).
Varsinais-Suomen KD:n syyskokous pidettiin Someron kaupungintalolla lauantaina. Kokouksen puheenjohtajana toimi KD:n somerolainen kaupunginvaltuutettu Reima Anolin. Someron kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaana Kyyrä toi kokouspäivän alussa kokousväelle kaupungin tervehdyksen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















