On helppo unohtaa, että vielä joku aika sitten ihmiset odottivat asioita. Kirjeitä, telkkarisarjoja, uutisia, valokuvien kehittymistä ja ehkä jopa toisiaan. Odotus ajettiin hiljaa takaovesta ulos samaan aikaan, kun pikakuljetukset, suoratoistosarjat ja ruokasovellukset muuttivat olohuoneisiimme.

Kärsimättömyys on hiipinyt elämään ilman, että kukaan olisi kutsunut sitä sisään. Se vain tupsahti paikalle, istui sohvalle ja otti kaukosäätimen. Odottaa ei tarvitse enää missään. Paitsi jos on ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa. Siinä maailmassa kaikki on edelleen villiä ja ennustamatonta.

Nykyajan ihminen ei ehdi vanheta jonottaessaan. Hän ehtii korkeintaan valittaa sovellukselle, joka pahoittelee viivettä ja lupaa hyvityksen. Nopeasti meistä tuli ihmisiä, joiden kärsivällisyys on yksi prosentti, mutta puhelimen akku tarvitsisi ainakin sata.

Odotus on muuttunut vaaralliseksi sanaksi. Se tarkoittaa nykymaailmassa, että jokin ei suju täydellisesti suunnitelmien mukaan. Että aika pitää käyttää johonkin muuhun kuin hetken täyttämiseen ärsykkeillä. Siksi emme odota enää mitään, vaan täytämme jokaisen tyhjän välitilan kuiteilla, kuplilla ja notifikaatioilla. Mutta sitten joskus sattuu vahinko. Juna on myöhässä tai internet pätkii. Tai seisot kassalla jonon jatkeena, kun joku kaivaa pankkikorttiaan kuin arkeologi – tai yrittää vielä opetella, miten itsepalvelukassa toimii. Nopeuden kulttuuri muuttaa ihmissuhteita, kun toiset ihmiset eivät toimi kuten algoritmit.

Siksi tekisi ehkä hyvää opetella odottamaan taas. Ei mitään suurta: bussipysäkillä voisi katsoa taivaalle, eikä ruudulle. Pitsan sijainnin voisi antaa olla mysteeri, eikä reaaliaikainen karttapiste, joka näyttää, että kuski on vieläkin väärässä risteyksessä. Ja maailmaa voisi joskus katsoa siltä varalta, että siellä tapahtuisi jotain, joka ei piippaa.

Lopulta odotuksen sietäminen on ainoa tapa muistuttaa itseään siitä, että elämä ei ole koko ajan tapahtumassa jossain muualla. Joskus pienet viiveet tekevät elämästä juuri sopivaa. Ehkä odottaminen ei olekaan menneisyyttä, vaan tämän ajan ylellisyyttä.

Henriikka Fingerborg