Kotikaupunkini Raisio on tunnettu muutamastakin asiasta, kuten Sig-yhtyeestä ja Raision tehtaista, jonka margariinikoneesta 1980-luvun suosikkiyhtye tarinan mukaan nimensä nappasikin. Mutta Raisio on ollut ennen kaikkea tunnettu yläkoulustaan, siitä ainoasta. Liekö Suomessa toista samankokoista kaupunkia, joka olisi sullonut kaikki murkkunsa saman katon alle?

Vaisaaren koululla oli tarunhohtoinen maine jo 1980-luvun lopulla, jolloin astelin hieman pelokkaana seiskaluokkalaisena kesäloman jälkeen koulun suurelle asfalttipihalle. Sen verran oli vartta ja voimaa, että en sentään joutunut mopotetuksi, eli viedyksi kellarikerroksessa maan alla sijaitsevaan synkkään vessaan, jossa isommat koululaiset pesivät vessanpytyssä mokkerien päitä.

Isompia koululaisia enemmän meitä pelotti koulun rehtori, joka piti opinahjoa puristavan rautaisessa otteessaan. Viikoittain jaetut jälki-istunnot pidettiin maanantaiaamuisin kello kuusi rehtorin henkilökohtaisessa valvonnassa. Itsekin pääsin kerran osaksi tätä riittiä, kun jauhoin purkkaa teknisen työn tunnilla.

Kaikkein pahimmat pojat pääsivät rehtorin kansliaan kahdenkeskiseen puhutteluun, joka kuului vaivatta ovien läpi koulun käytäville. Tuomisen työt ja teot on sittemmin koottu kirjaksikin, Herra Rehtori (Ajatus, 2009).

Vaisaaren koulu ehti olla murkkusulattona liki 60 vuoden ajan. Vuodenvaihteen jälkeen se puretaan, kun koulun parkkipaikalle valmistunut uusi Tiedonpuiston koulu otetaan käyttöön. Vaisaaren koulusta jyrätään parkkipaikka uudelle koululle. Ihan sopiva kohtalo koululle, jossa on muun muassa kesken koulupäivän ajettu mopolla sisäkäytävää pitkin koko koulurakennuksen läpi ja pantu eteisaulassa iso ilotulitepata paukkumaan. Ja yritettiinhän koulu erään tulevan seiskaluokkalaisen päähänpistosta tuhopolttaakin kesällä 1988.

Mutta voi olla, että menen purkamista katsomaan. Olihan koulu aikanaan ensimmäinen työpaikkanikin, kun olin lukiolaisena kaupungilla kesätöissä siivoojana. Kesällä koko koulu jynssättiin ja puunattiin.

Minä sain päiväkausia irrotella kivettyneitä purkkaklönttejä pulpeteista vasaralla ja taltalla. Monet varmasti omiani.

Teemu P. Peltola