Kysely: Joka toinen kuorma-autonkuljettaja tarkistaa rengaspaineet harvemmin kuin kerran kuukaudessa

Riittävä rengaspaine on tärkeässä roolissa turvallisessa ja kustannustehokkaassa kuljetustoiminnassa. Siitä huolimatta rengaspaineiden säännöllinen tarkistaminen jää usein tekemättä, ilmenee rengas- ja autohuoltoketju Vianorin verkossa tekemästä kyselystä, johon osallistui raskaiden ajoneuvojen kuljettajia eri Pohjoismaista. Tulokset korostavat myös selkeiden turvatarkastusohjeiden merkitystä – monilta kuljetusyrityksiltä ne kyselyn mukaan puuttuvat kokonaan.

Kuorma-auton kuljettaja on ajoneuvonsa ”päällikkö”, ja hän on vastuussa siitä, että ajoneuvo on turvallinen ennen liikkeellelähtöä. Vianor kysyi raskaiden ajoneuvojen kuljettajilta, kuinka usein he tekevät keskeisiä rengastarkistuksia ymmärtääkseen, miten turvatarkastukset hoidetaan käytännössä.

Vianorin 1 070 suomalaiselle kuorma-autonkuljettajalle tekemän kyselyn mukaan yleisimpiä tarkistuksia ovat pulttien kireyden (ainakin silmämääräinen) tarkastus, epätasaisen kulumisen sekä halkeamien tai repeämien tarkistaminen ja kivien tai muiden esineiden poistaminen renkaista.

Yksi olennainen tarkastus kuitenkin jää usein vähälle huomiolle. Kyselyn mukaan 53 prosenttia suomalaisista vastaajista tarkistaa rengaspaineet harvemmin kuin kerran kuukaudessa, kun vastaavat luvut ovat Ruotsissa 33 prosenttia ja Norjassa 29 prosenttia.

– Rengaspaineiden tarkastuksessa on selvästi parantamisen varaa, sanoo fleet-myyntipäällikkö Pekka Nurme Vianorilta tiedotteessa.

– Riittävä rengaspaine on tärkeä turvallisuuden kannalta, sillä se vaikuttaa suoraan ajoneuvon vakauteen, pitoon ja jarrutuksiin. Väärä rengaspaine voi myös tulla kalliiksi: se lyhentää renkaiden käyttöikää, lisää polttoaineenkulutusta ja voi heikentää rungon uudelleenpinnoitettavuutta.

Nurme korostaa, ettei rengaspaineita voi arvioida ulkonäön, naputtelun tai potkimisen perusteella.

– Niistä huomaa vain, jos rengas on reilusti vajaa.

Oikean paineen varmistamiseksi Nurme suosittelee tarkistamaan rengaspaineet vähintään kerran kuukaudessa rengaspainemittarilla – mielellään sellaisella, jolla saadaan samalla myös lisättyä ilmaa.

– On myös tärkeää varmistaa, että kaikissa venttiileissä on korkit, jotta lika ei pääse sisään jumittamaan venttiilin neulaa, mikä voi aiheuttaa vuotoja. Jos rengas alkaa vuotaa, korkki voi hidastaa vuotoa ja antaa aikaa hakeutua välittömästi rengasliikkeeseen.

Vuodesta 2024 alkaen rengaspaineen valvontajärjestelmät (TPMS) ovat olleet pakollisia uusiin EU- ja ETA-alueella myytäviin kuorma-autoihin. Nurme suosittelee TPMS-järjestelmän asentamista myös vanhempiin ajoneuvoihin.

– Kokemukseni mukaan nämä järjestelmät ovat osoittautuneet luotettaviksi. TPMS auttaa kuljettajia ennakoimaan rengaspaineisiin liittyviä ongelmia, mikä tarkoittaa vähemmän yllättäviä pysähdyksiä ja viivästyksiä.

Kyselyyn osallistuneilta kuljettajilta tiedusteltiin myös, tarjoaako heidän työnantajansa ohjeet turvallisuustarkastusten tekemiseen. 29 prosenttia vastanneista kuorma-autonkuljettajista kertoi, ettei ohjeita ole, joten päivittäiset tarkastukset jäävät täysin kuljettajan vastuulle. 30 prosenttia vastaajista ilmoitti, että heillä on selkeät ohjeet, ja 41 prosentin mukaan työnantaja tarjoaa jonkinlaiset ohjeistukset.

Tulokset viittaavat siihen, että ne, joilla on käytössään ohjeet, tekevät säännöllisiä turvallisuustarkastuksia johdonmukaisemmin.

– Tämä korostaa selkeiden ohjeiden merkitystä, Nurme painottaa ja lisää, että Vianor tukee kuljetusalan asiakkaitaan ajoneuvoihin, reitteihin ja toiminnan tarpeisiin räätälöidyillä rengastarkistuslistoilla.

– Tarkistuslista parantaa liikenneturvallisuutta ja tuo mielenrauhaa sekä kuljettajalle että kaluston omistajalle. Se tukee käyttövarmuutta, vähentää kustannuksia ja auttaa ehkäisemään vaaratilanteita jo ennen niiden syntymistä. Turvallisuus ja vastuullisuus ovat tärkeitä tekijöitä myös kuljetusalan asiakkaille, joten selkeistä ohjeista voi tulla myös kilpailuetu.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Joka toinen suomalainen kiristäisi herkkujen verotusta

Lähes puolet suomalaisista kannattaa sokeriveroa tai ultraprosessoidun ruoan veroa, kertoo OP Pohjolan kysely. Samaan aikaan terveellisten elämäntapojen merkitys näkyy yhä enemmän myös Pohjola Vakuutuksen korvaustilastoissa: diabeteksesta maksetut korvaukset kasvoivat viime vuonna lähes kolmanneksen.

Disney Love Songs -konsertti Betel-kirkossa

Konsertti kuullaan Betel-kirkossa.

Disney Concerts ja Fever esittelevät Candlelight: Disney Love Songs -konserttisarjan. Erikoiskonserteissa valkokankaan ikonisimmat melodiat heräävät eloon klassisina sovituksina tuhansien kynttilöiden valaisemassa ympäristössä.

Virolaiset ja ruotsalaiset luistavat eniten pysäköintivirhemaksuistaan

Ruotsalaiset, saksalaiset ja norjalaiset maksavat ulkomaalaisista eniten pysäköintejä tällä hetkellä. Ulkomaalaisista pysäköintivirhemaksujaan jättävät Suomessa maksamatta virolaiset ja ruotsalaiset.

Kaupunginteatterin kevään ohjelmisto kasvaa 20 esityksellä

Aimo Räsänen ja Martti Suosalo.

Turun kaupunginteatteri avasi myyntiin 20 yhteistuotantoa ja vierailuesitystä täydentämään kevään 2027 ohjelmistoa, johon kuuluvat Ronja ryövärintytär ja Hyeenan päivät -esitykset.

Stairon keskittää tuotantoaan Pansion tehtaalle – Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta Steralle

Staironin Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta siirtyy Steralle.

Stairon ja Stera Technologies ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa Staironin Turun Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta siirtyy Steralle. Kauppa tukee molempien yhtiöiden strategisia tavoitteita: Stairon keskittää tuotantoaan Pansion tehtaalle ja suuntaa resurssejaan kasvavien nykyasiakkuuksiensa palvelemiseen, kun taas Stera vahvistaa koneistuskapasiteettiaan ja laajentaa palvelutarjontaansa vastatakseen asiakkaidensa kasvavaan kysyntään.

Tutkimushanke haastaa käsityksemme kestävyydestä ajassa, jossa turvallisuuskaan ei ole itsestäänselvyys

Nykyiset kestävyyden tavoitteet ovat pitkälti muotoutuneet aikana, jolloin rauhaa ja yhteiskuntien perustavanlaatuista turvallisuutta voitiin etenkin Euroopassa pitää verrattain vakaina lähtökohtina. Geopoliittinen toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut. Suurvaltakilpailu, sodat ja hybridiuhat ovat tuoneet yritysten ja yhteiskuntien arkeen turvallisuuskysymyksiä, joiden ajateltiin pitkään kuuluvan menneeseen maailmaan.

Ethän tee tätä virhettä akkukäyttöisten laitteiden talvisäilytyksessä

Moni vie sähköpyörän tai sähköpotkulaudan talveksi varastoon, mutta väärä säilytyspaikka voi vaurioittaa akkua ja tehdä siitä jopa vakavan paloriskin. Pohjola Vakuutus muistuttaa, että litiumioniakun palossa vapautuva vetyfluoridi voi olla hengenvaarallista jopa pienemmissäkin akkupaloissa.

Turun satama ja Mediateko yhteistyösopimukseen

Mediateko on tehnyt yhteistyösopimuksen Turun Satama Oy:n kanssa Digitaalisesta näyttöverkostosta maaliskuussa 2027 valmistuvaan Turun uuteen matkustajasatamaan Fregattiin. Mediateko vastaa näyttöverkoston teknisestä toteutuksesta, ylläpidosta sekä mediamyynnistä.

Kysely: Suomalaiset söisivät mieluiten kotimaista järvikalaa, mutta päätyvät ostamaan edullista kassilohta

Kasvatetun lohen suosio on kasvussa.

Kalaa syövät suomalaiset kuluttaisivat mieluiten kotimaista järvikalaa, paljastaa WWF:n Verianilla teettämä tuore kyselytutkimus. Luonnonvarakeskuksen tuoreimman tilaston mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisten kuluttamasta kalasta on kuitenkin ulkomaista: norjalaista kasvatettua lohta, tonnikalasäilykkeitä ja katkarapuja.

Rokottavien apteekkien määrä kasvanut nopeasti – jo noin 200 apteekkia tarjoaa rokotuksia

Apteekkien rokotustoiminta on laajentunut nopeasti viime vuosina. Rokotuspalveluja tarjoaa tällä hetkellä noin 200 apteekkia eli noin neljännes Suomen apteekeista. Vuosi sitten marraskuussa rokottavia apteekkeja oli vajaa 130.

Kaksipuolisissa maalauksissa sattumalla iso rooli

Riitta-Mai Pihala, Yyteri.

Riitta-Mai Pihalan näyttely Kierrätettyjä kuvia on esillä 3.–30. marraskuuta Kirjakahvilan eteiskabinetissa.

Joka neljäs työssäkäyvä tarvinnut apua mielenterveyden haasteisiin

Joka neljäs työssäkäyvä suomalainen on tarvinnut viimeisen vuoden aikana apua mielenterveyden haasteisiin. Apua tarvinneista reilu neljännes ei kuitenkaan ollut sitä hakenut. Mielen haasteissa työterveyspalvelut koetaan tärkeimmäksi avunhakukanavaksi työikäisten keskuudessa.

Taideakatemian yö tulee taas

Taideakatemian yössä nähtiin viime vuonna sirkuksen avolava-esitys.

Koko perheen maksuton tapahtuma Taideakatemian yö järjestetään 5. marraskuuta Turun ammattikorkeakoulun Linnankadun taidekampuksella (Linnankatu 54–60). Taideakatemian opiskelijat ovat luoneet erilaisia taidekokonaisuuksia. Opiskelijoiden lisäksi tapahtumaa on mukana luomassa Turun konservatorio ja kulttuurihyvinvoinnin osaamiskeskus.

Loton potti kasvaa jo 11 miljoonaan euroon

Illan arvonnassa ei löytynyt yhtään täysosumaa, joten ensi lauantaina Lotossa on tarjolla 11 miljoonan euron potti.

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee Kupittaankadun liikenteeltä

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee moottoriajoneuvoliikenteen Kupittaankatu 40:n kohdalta 2.–6. marraskuuta. Kävelijät pääsevät kulkemaan työmaan ohi.

Pimeä kausi houkuttelee kaivamaan kausivalot ja koristeet esiin

Käytetyt paristot ja pienakut voi palauttaa mihin tahansa ostopaikkaan navat teipattuna.

Suomessa raportoidaan kuukausittain tulipaloja, jotka aiheutuvat vioittuneista ja väärin hävitetyistä paristoista tai akuista. Paristot ja akut kannattaa hävittää kaapeista ja varastosta oikeaoppisesti, sillä ne muodostavat kotiin merkittävän paloturvallisuusriskin. EU:n akkuasetus velvoittaa lajittelemaan käytöstä poistetut paristot ja akut erilleen muusta jätteestä.

Lupa- ja valvontavirasto: Perintäyhtiö ei voi periä riitautettua saatavaa

Lupa- ja valvontavirasto kiinnittää huomiota perintäyhtiön toimintaan tapauksessa, jossa perintäyhtiö oli perinyt riitautettua kuluttajasaatavaa. Perintäyhtiö oli perinyt tratalla yrityssaatavaa, joka ei ollut selvä ja riidaton.

Logomossa loppuvuonna yli 40 keikkaa, konserttia ja show'ta

Logomo-salissa ja Teatrossa nähdään marras–joulukuussa yli 40 tapahtumaa yhteensä 26 iltana. Marraskuun 6. päivästä alkaen talossa tapahtuu jokaisena perjantaina ja lauantaina aina jouluun asti. Loppuvuoden ohjelmisto on herättänyt runsaasti kiinnostusta, ja useisiin tapahtumiin on jäljellä enää viimeisiä lippuja.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.

Maahockeyseura Kilppari vetäytyy Slovakian turnauksesta venäläisseurojen mukaantulon takia

Turkulainen maahockeyseura HC Kilppari vetäytyy ensi toukokuussa Slovakiassa järjestettävästä kansainvälisestä turnauksesta. Syynä on venäläisseurojen mahdollinen hyväksyminen turnaukseen. Jo aiemmin Valko-Venäjä hyväksyttiin takaisin eurooppalaiseen hockeykilpailutoimintaan.

Iida Suloselle tuplapotti tanko- ja ilmaurheilun MM-kisoista

Iida Sulonen nousi toisen kerran kakkoskorokkeelle.

Turkulainen Iida Sulonen , 18, voitti torstai-iltana hopeaa Artistic Pole Senior 18+ Women -sarjassa tanko- ja ilmaurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Prahassa. Kisat ovat lajien vuoden suurimmat. Tapahtumaan osallistuu yli 650 urheilijaa kymmenistä eri maista ja useassa sarjassa vain maansa paras lunastaa paikan MM-kisoihin.

FBC Loisto on syksyn positiivinen urheiluyllätys

Ruotsalainen Emeli Falkman (23) on sopeutunut hyvin FBC Loiston ykköskenttään.

Naisten F-liigan alkukauden positiivisiin yllättäjiin kuuluu ilman muuta FBC Loisto. Kauden alla keskikastiin povattu ryhmä on aloittanut tuloksellisesti vahvasti ja on kauden seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan ottanut kuusi voittoa. Kauden ainoa tappio tuli maalin erolla SB-Prolle. Seuraavaksi edelliset viisi liigaotteluaan voittanut Loisto kohtaa 31. lokakuuta Kupittaalla PSS:n, joten kaikki mahdollisuudet voittoputken kasvattamiseen on olemassa.

Otteluanalyysi: Klubi näytti mestarin elkeitä Kupittaalla

Klubi juhli Kupittaalla.

Tasapeli olisi ollut kelpo tulos Interille jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruustaiston kannalta jo lähes ratkaisevassa kamppailussa HJK:ta vastaan mutta sitä sille ei suotu. Kovaa syyskuntoon äitynyt HJK vei voiton Kupittaalta maalein 4–2.

Turkulainen Iida Sulonen hopealle tanko- ja ilmaurheilun MM-kisoissa

Iida Sulonen ja Diana Lopez Gomez.

Turkulainen Iida Sulonen , 18, voitti myöhään tiistai-iltana hopeaa Ultra Pole -sarjassa tanko- ja ilmaurheilun MM-kilpailuissa Prahassa. Sulonen raivasi tiensä finaaliin voittamalla kaikki kolme karsintakierrosta ja maailmanmestaruus ratkesi lopulta hiuksenhienosti tuomariäänin 1–2.