Maagisia olentoja ja naistenpäivän konsertti Kaarina-talolla
Kaarina-talon valtaavat torstaina 5. maaliskuuta erilaiset maagiset olennot. Maagisten olentojen ilta on suunnattu erityisesti alakouluikäisille ja perheille. Ohjelmassa on teemaan sopivaa askartelua, taikaolentosuunnistus sekä muuta tekemistä.
Illan päättää maagiseen maailmaan sopiva elokuvanäytös kello 18. Elokuvana nähdään Hotel Transylvania: Monsterimania. Elokuvaa voi tulla katsomaan, vaikka ei muuten osallistuisikaan tapahtumaan. Elokuva on puhuttu suomeksi, tekstitetty ruotsiksi. Sen ikäraja on K-7. Elokuvanäytös on osa Elokuvapäivän ohjelmistoa.
Kansainvälistä naistenpäivää vietetään sunnuntaina 8. maaliskuuta. Kaarina-talolla sitä juhlistetaan konsertilla. Perjantaina 6. maaliskuuta Naistenpäivän konsertissa juhlistetaan naisia sekä naismuusikoita. Konsertissa esiintyy laulaja Kaisa Leskisen sekä kanteletaiteilija Senni Eskelisen muodostama uniikki folk-duo Cienna.
Cienna on kahden muusikon muodostama kokonainen orkesteri, jossa kuuluvat sielukkaalla tulkinnalla sävytetyt tarinat ja kanteleen monisävyiset sekä syvät äänimaailmat. Kuulija löytää Ciennan musiikista persoonallisia kaikuja 1960- ja 70-lukujen folk- ja kantrimusiikin romantiikasta. Cienna on esiintynyt Kaarinassa viimeksi vuonna 2024.
Piikkiön kirjaston Kirjallisessa illassa on keskiviikkona 11. maaliskuuta vieraana kirjailija Ilona Tuominen. Tuominen tunnetaan erityisesti lämminhenkisestä Kortteli-romaanisarjastaan, joka kertoo vanhan turkulaisen Poppeli-puutalokorttelin asukkaiden elämästä. Häneltä on julkaistu myös kaksi trilleriä. Tuominen asuu Turussa ja työskentelee opettajana Kaarinassa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)















