Yrittäjät esittää perhevapaiden rahoituksen ja lapsituen uudistuksia – 10 000 euroa esikoisesta

Suomen Yrittäjät esittää perhevapaiden rahoituksen uudistamista, uutta etuutta sairastuneen alle 10-vuotiaan lapsen hoitavalle vanhemmalle ja ensimmäisen lapsen lapsilisän korvaamista kolmelle vuodelle hajautetulla 10 000 euron tuella. Yrittäjät tilasi Tilastokeskukselta ammattiasemakohtaisen tarkastelun, jonka mukaan yrittäjämiesten kokonaishedelmällisyysluku on korkein ammattiryhmistä.

– Syntyvyyden lasku ja väestön ikääntyminen vaikuttavat laajasti yhteiskuntaamme. Ne uhkaavat työvoiman saatavuutta ja yritysten kasvua. Perhepoliittisilla ratkaisuilla on suora vaikutus yritysten toimintaedellytyksiin ja Suomen talouden kestävyyteen, asiantuntija Mikko Kinnunen Suomen Yrittäjistä sanoo tiedotteessa.

Yrittäjät esittää ohjelmassaan, että vanhempainpäivärahojen rahoitusta painotetaan nykyistä enemmän valtion verotuloihin ja työnantajien sekä työntekijöiden suoraa rahoitusosuutta kevennetään.

– Perhevapaalla olevan toimeentulo tulisi turvata yhteisistä, verotuksella kerätyistä varoista. Esitämme siirtymistä kohti Tanskan mallia, jossa perhevapaalla olevan toimeentulo rahoitetaan pääosin verovaroista ja osin työnantajien yhteisillä vanhempainvapaarahastoilla, Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Héllsten sanoo.

Suomen Yrittäjien toimialajärjestö Yrittäjänaiset kannattaa myös perhevapaakulujen ja sairaan lapsen hoitamisesta aiheutuvien kustannusten tasaisempaa jakamista.

– Erityisesti naisvaltaisilla aloilla ja naisten omistamissa yrityksissä perhevapaan kustannuksista kannetaan suurin vastuu, Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja Carita Orlando sanoo.

Yrittäjät esittää lapsilisän korvaavaa uutta ensimmäisen lapsen perusteella maksettavaa tukea, jota maksettaisiin vaiheittain lapsen kolmen ensimmäisen elinvuoden ajan.

Tuki olisi lapsen ensimmäisenä vuonna 370 euroa, toisena vuonna 278 euroa ja kolmantena 185 euroa kuukaudessa. Näin kolmen vuoden aikana kyseisiä ensimmäisen lapsen perheitä tuettaisiin yhteensä 10 000 eurolla. Tämän jälkeen lapsilisä jatkuisi nykyiseen tapaan. Perheen muiden lasten lapsilisät toteutuisivat nykyisellä mallilla.

Jos 10 000 euron veronalaisella kannustimella saataisiin esimerkiksi 1 000 esikoista lisää, kustannukset olisivat yhteiskunnalle noin 200 miljoonaa euroa kolmessa vuodessa. Toisaalta yhteiskunta säästäisi samalla ajalla lapsilisissä noin 90 miljoonaa euroa ja veronalaisesta tuesta palautuisi valtiolle noin 30 miljoonaa euroa.

– Lapsilisän tilalle tarvitaan nykyistä vahvempi kannuste ensimmäisen lapsen hankkimiseen. Kun perheeseen syntyy esikoinen, on todennäköistä, että lapsia syntyy myöhemmin lisää. Tämä on lapsiystävällisen Suomen rakentamista, Kinnunen sanoo.

Ohjelmassa esitetään uutta rekrytointitukea yrittäjän jäädessä perhevapaalle. Yritys voisi palkata sekä kouluttaa sijaisen ja siten turvata liiketoiminnan.

Yrittäjät vaatii uutta etuutta sairastuneen lapsen hoitoon. Etuutta maksettaisiin vanhemmalle, joka jää töistä pois hoitaakseen sairastunutta alle 10-vuotiasta lasta.

– Nyt yrittäjät eivät saa korvausta menetetystä toimeentulosta lapsen sairastuessa. Lisäksi työnantajat joutuvat usein maksamaan palkan ajalta, jolloin työntekijä on hoitamassa sairasta lasta. Etuutta tulisi maksaa enintään neljältä työpäivältä, ja sen taso voisi vastata sairauspäivärahaa, Hellsten kertoo.

–Tämä Kelan kautta toteutettava etuus turvaisi paremmin sairasta lasta kotona hoitavan yrittäjän toimeentulon. Se auttaisi yrittäjää yhdistämään yrittämisen ja perhe-elämän. Työnantajalle se voitaisiin maksaa siltä ajalta, kun tämä on velvoitettu maksamaan työntekijälle palkkaa ajalta, jolloin tämä on hoitamassa sairasta lastaan, Hellsten jatkaa.

– Yrittäjälle perhevapaalle jääminen ei ole itsestäänselvyys, vaan siihen liittyy usein taloudellisia riskejä ja haasteita arjen järjestämisessä. Siksi on tärkeää, että ohjelmassa esitetään tälle ratkaisuja, Orlando sanoo.

Suomen Yrittäjät sai Tilastokeskukselta erikseen laaditun tarkastelun kokonaishedelmällisyysluvuista (TFR) ammattiaseman mukaan.

Tilastokeskuksen aineiston perusteella yrittäjien kokonaishedelmällisyysluku on keskimäärin korkeampi kuin palkansaajilla tai ei-työllisillä sekä naisilla että miehillä.

Yrittäjämiehillä kokonaishedelmällisyysluku on tarkastelujaksoilla korkein. Ero palkansaajiin on ollut noin 0,2–0,3 lasta ja ei-työllisiin lähes yksi lapsi.

– Yrittäjillä on keskimäärin enemmän lapsia kuin muilla ja varsinkin miesyrittäjillä. Tämä on mielenkiintoinen ja myös rohkaiseva tieto, Kinnunen sanoo.

– Vaikka yrittäjän arki on usein epävarmaa, taloudellinen tilanne ja työajat vaihtelevat, se ei ole estänyt muita ammattiryhmiä enempää perheellistymistä, vaan päinvastoin. Yrittäjät voivat usein vaikuttaa työaikoihinsa enemmän kuin palkansaajat, mikä helpottaa perheen ja työn yhteensovittamista, sanoo Kinnunen.

Yrittäjänaisten hedelmällisyys on pääosin ollut korkeampi kuin palkansaajilla, vaikka 2010-luvun puolivälissä kaikissa ryhmissä tapahtui jyrkkä lasku ja ryhmien väliset erot ovat sittemmin pienentyneet.

Vuonna 2021 hedelmällisyys nousi tilapäisesti kaikissa ryhmissä, minkä jälkeen lasku jatkui. Vuonna 2024 kokonaishedelmällisyys kääntyi jälleen loivaan nousuun useissa ryhmissä.

Naisten TFR-lukuja tarkasteltiin vuosilta 2000–24 ja miesten vuosilta 2018–24.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kasvomurtuma voi peittää alleen vakavan oheisvamman

Linda-Lotta Kokko.

EHL Linda-Lotta Kokon väitöstutkimuksessa tarkasteltiin kasvomurtumapotilaiden oheisvammoja ja niiden riskitekijöitä. Kasvomurtumapotilaat ovat monimuotoinen potilasryhmä, jonka vammat vaihtelevat yksinkertaisista, hyväasentoisista murtumista aina vaikeisiin kasvoluiden pirstaleisiin monimurtumiin. Vaikeimmissa tapauksissa tarvitaan vaativia kirurgisia korjauksia sekä pitkiä teho- ja sairaalahoitojaksoja.

Poliisi kerää aseita ja räjähteitä Lounais-Suomessa

Lounais-Suomen poliisi järjestää ase- ja räjähdekeräyksen. Huhtikuun lopussa toteutettavalla keräyksellä poliisi auttaa kansalaisia turvallisesti hankkiutumaan eroon tarpeettomista, luvattomista sekä epäkuntoisista aseista ja räjähteistä.

Turun seudulle kattava reaaliaikainen veden laadun seurantajärjestelmä

Meriveden pintalämpötilan mittausasema.

Turun rannikkoseudun veden laadun vaihteluista piirtyy tarkempi kuva, kun Turun AMK:n perustama reaaliaikainen seurantajärjestelmä on otettu käyttöön. Jatkuvatoimiset sensorit tuottavat avointa tietoa, jota voidaan hyödyntää vesiensuojelussa ja maankäytön suunnittelussa. Uimavesien lämpötila, sinilevät ja muut veden laatutiedot kiinnostanevat myös Saaristomeren rannikoilla ja alueen järvillä liikkuvaa yleisöä.

Eurojackpotista miljoonavoitto Ruskoon

Tiistai-iltana Suomi sai kuusi uutta miljonääriä Veikkauksen peleistä. Eurojackpotin viiden miljoonan euron päävoitto osui viiden osuuden porukkapeliin, jossa on voittajia eri puolelta Suomea. Tiistain Milli-pelistä osui miljoonan euron päävoitto Ranualle.

NCC toteuttaa Turun tuomiokirkon peruskorjauksen

Urakkasopimuksen allekirjoittivat Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Kalle Luoma (vas.) ja NCC:n Länsi-Suomen toimialajohtaja Esa Lehmusvuori.

NCC on valittu Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän projektinjohtourakoitsijaksi Turun tuomiokirkon laajaan peruskorjaukseen. Työt päästään aloittamaan saman tien. Kokonaisbudjetti on noin 20 miljoonaa euroa, josta NCC:n projektinjohtourakan osuus on noin 13 miljoonaa euroa.

Liedossa kolmen auton ketjukolari aamuruuhkassa

Kolme autoa oli osallisena ketjukolarissa aamuruuhkassa Liedossa Hämeentien ja Loukinaistentien risteyksessä.

Pimeä puoli keskittyy varjon monimuotoiseen, symboliseen ja visuaaliseen voimaan

Will You See I Need It? Teoksen sydän näyttää normaalilta, mutta varjopuolella asiat ovat toisin.

Rasekon artesaaniopintojen metalliseppä-osaamisalan opiskelijat kutsu yleisön tutustumaan Pimeä puoli -taidenäyttelyyn. Näyttely kokoaa yhteen kymmenkunta metalliveistosta, joita luodessaan opiskelijat ovat tutkineet materiaalin rajattomia mahdollisuuksia, valon ja varjon jännitteitä sekä omia persoonallisia tarinoitaan. Teokset on tehty rohkeasti eri tekniikoilla ja erilaisista metalleista – osa on herkkiä, osa karuja, kaikki omalla tavallaan voimakkaita. Varjo on saanut jokaiselta tulkitsijalta oman muotonsa: joskus se piilottaa, joskus paljastaa.

Merkittävä osa suomalaisista hakee verotuksessa matkakuluvähennystä väärin perustein

Matkakuluvähennystä saatetaan hakea esimerkiksi todellisuutta pidemmästä työmatkasta tai oman auton käytön mukaan ilman perustetta. Matkakuluvähennys sekä muut verovähennykset ja tulot pitää tarkistaa ja korjata esitäytetylle veroilmoitukselle omaan määräpäivään mennessä. Esitäytetyn veroilmoituksen määräpäivät ovat 14., 21. ja 28. huhtikuuta.

Sibelius soi jazzina Takatonic-yhtyeen käsittelyssä

Teemu Takasen johtama Takatonic esiintyy Café Tiljanissa lauantaina.

Saksofonisti-säveltäjä Teemu Takasen luotsaama Takatonic-yhtye tuo Jean Sibeliuksen vuonna 1903 säveltämän Kuolema -näytelmämusiikin tähän päivään. Lauantaina 11. huhtikuuta kello 19 Åbo Svenska Teaterin Café Tiljanissa kuultavassa konsertissa klassinen sävelmateriaali avautuu Takasen uusina jazzsovituksina, joissa melankolia ja svengi kulkevat käsi kädessä.

Eurojackpotin päävoitto osui Suomeen, Kaarinaan 380 000 euron voitto

Eurojackpotin tiistai-illan arvonnassa löytyi kaksi täysosumaa, joista toinen on pelattu Suomessa. Suomeen ja Slovakiaan osuivat viiden miljoonan euron päävoitot. Lisäksi tiistai-illan Milli-pelistä meni jakoon miljoonan euron päävoitto.

Valinnanvapauskokeilu lisäsi eläkeikäisten yksityislääkärikäyttöä kaikissa tuloryhmissä – eniten kokeilua käyttivät hyvätuloiset ja kaupunkilaiset

Valinnanvapauskokeilu lisäsi yksityisen yleislääkärin käyttöä kaikissa tuloryhmissä loppuvuodesta. Tuloryhmien väliset erot palveluiden käytössä kuitenkin pysyivät ennallaan: suurituloisemmat käyttivät niitä selvästi enemmän kuin pienituloisemmat. Kokeilun palveluita käytettiin eniten Helsingissä ja muissa kaupungeissa, selvästi vähemmän haja-asutusalueilla.

Vesilaitosalueelle lisää asumista suunnittelu- ja toteuttamiskilpailulla

Vesilaitostoiminnasta vuonna 2028 vapautuvalle vesilaitosalueelle suunnitellaan uutta toimintaa ja asumista. Aluetta kehittämään valitaan rakentaja ja rakennuttaja suunnittelu- ja toteuttamiskilpailulla. Kilpailun tavoitteena on löytää kilpailualueelle kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti toteutuskelpoinen rakentamisen mahdollistava suunnitteluratkaisu.

CM Länsikeskuksen Hesburger uudistuu – suljettuna remontin ajan

Länsikeskuksen Citymarketin yhteydessä oleva Hesburgerissa  alkaa toimia kaksi konseptia: perinteinen Hesburger sekä Kreikan ja Turkin herkkuja tarjoava Döner HeseKebab & Gyros.

Länsikeskuksessa Citymarketin yhteydessä toimiva Hesburger-ravintola suljettiin sunnuntaina 5. huhtikuuta alkavan remontin ajaksi.

Kaupunginhallitus myönsi 500 000 euroa työllisyyttä edistäviin pilotteihin

Turku edistää työllistymistä käynnistämällä neljä työllisyyden pilottihanketta, joiden arvo on yhteensä 500 000 euroa. Jo kokouksessaan 30. maaliskuuta kaupunginhallitus myönsi 500 000 ammatillisen koulutuksen oppimisen tuen uudistukseen ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseen ja laadun kehittämiseen.

Turun Pallokerhon värit ensi kaudella futsalin kahdella korkeimmalla sarjatasolla

TPK2 varmisti sarjanousunsa Hämeenlinnassa maanantaina.

Turun Pallokerhon kakkosjoukkue, TPK2, varmisti maanantaina 6. huhtikuuta Nokialla sarjanousun miesten toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Futsal-Ykköseen. Seuran edustusjoukkue on jo pelannut viisi kautta putkeen korkeimmalla sarjatasolla Futsal-Liigassa.

Etla: Tekoäly ei lannista vaan innostaa

Tekoälyä käyttävien työtyytyväisyys ei ole muita heikompaa eivätkä he pelkää muita enemmän työn korvautumista. Sen sijaan ns. työn imu on korkeampi niillä työntekijöillä, jotka käyttävät tekoälyä itse työssään, ilmenee Etlan tuoreesta tutkimuksesta. Yhteys on vahvin niillä, joille tekoäly on työn olennainen osa. Kansainvälisestä tutkimuksesta poiketen Suomessa ei ole havaittu tekoälyn käytön yhteyttä teknologiapelkoihin. Pelko oman työpanoksen korvautumisesta teknologialla on pysynyt käytännössä ennallaan vuosien 2018 ja 2023 välillä.

Suomalaistutkijat kehittivät uuden menetelmän tarkkaan molekyylikalvojen kasvatukseen

Molekulaarisen kalvon kasvattaminen selektiivisesti lasermuokatuille alueille grafeeniin.

Jyväskylän yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uuden lasermuokkaukseen perustuvan menetelmän, jonka avulla metalliorgaanisia materiaaleja voidaan kasvattaa paikallisesti molekyylin paksuinen kerros kerrallaan. Menetelmä mahdollistaa erimuotoisten kalvojen tarkan rakentamisen ja tarjoaa uusia tapoja muokata materiaalien ominaisuuksia eri käyttötarpeisiin.

Kaksi 14-vuotiasta tyttöä vastuussa kuuden rakennuspalon sarjasta Turussa

Lounais-Suomen poliisi epäilee teinien sytyttäneen lokakuun ja helmikuun välisenä aikana Turussa kaikkiaan kuusi tulipaloa. Nuoria epäillään muun muassa törkeistä vahingonteoista ja tuhotyöstä.

Näköislehti

Urheilu

Turun Pallokerhon värit ensi kaudella futsalin kahdella korkeimmalla sarjatasolla

TPK2 varmisti sarjanousunsa Hämeenlinnassa maanantaina.

Turun Pallokerhon kakkosjoukkue, TPK2, varmisti maanantaina 6. huhtikuuta Nokialla sarjanousun miesten toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Futsal-Ykköseen. Seuran edustusjoukkue on jo pelannut viisi kautta putkeen korkeimmalla sarjatasolla Futsal-Liigassa.

SBS Wirmo voiton päässä liiganoususta

SBS Wirmo hävisi Superfinaalissa SPV:lle mutta on nyt yhden voiton päässä noususta naisten F-liigaan.

SBS Wirmo löi naisten salibandyn F-liigan karsinnassa kotonaan PSS:n 5–1 ja on enää voiton päässä ensi kauden liigasta johtaessaan ottelusarjaa 2–0.

Otteluanalyysi: Inter pysähtyi VPS:n lihamuuriin

Juuso Hämäläinen oli Interin parhaimmistoa.

Mestarisuosikiksi nostettu Inter aloitti Veikkausliigan Kupittaalla tahmeasti. Vaasan Palloseura pysäytti Interin maalittomaan tasapeliin. Tulos oli pettymys kotiyleisölle. Maalitilanteilla ei mässäilty.

Turun Moottorikerhon perustamisesta sata vuotta

Turun Moottorikerhon Jaakko Lehmuskoski (2) vauhdissa motocrossin SM-osakilpailussa Turun Artukaisissa vuonna 1964.

Turun Moottorikerhon perustamisesta on kulunut sata vuotta. Suomen vanhimpiin moottoriurheiluseuroihin lukeutuvan Turun Moottorikerhon toiminta peilaa koko maamme moottoripyöräurheilun kehitystä.

Kymmenvuotias Hertta Karvonen debytoi Metsämäen perheraveissa

Hertta Karvonen ja Matilda Korpi.

Metsämäen raviradalla järjestetetään pitkäperjantaina ilmaiset perheravit. Päivän aikana nähdään myös monelle nuorelle ohjastajalle ensimmäisiä kilpailuja. Yksi heistä on pian kymmenen vuotta täyttävä Hertta Karvonen .

Turku-Rastit täyttää 50 vuotta

Turun seudun suunnistuksen kulmakivi, Turku-Rastit, täyttää tänä vuonna 50 vuotta. 1970-luvun alussa käynnistynyt kuntosuunnistustoiminta on kasvanut vuosikymmenten aikana yhdeksi alueen suosituimmista liikuntamuodoista. Juhlavuoden kunniaksi on luvassa juhlarasteja, joissa pääsee testaamaan suunnistusmaastoja 1970-luvun karttojen kera. Turku-Rastien kausi alkaa keskiviikkona 1. huhtikuuta Impivaarassa.