Kalervo Kummola: ”Ei ratikka ole vanhanaikainen”
Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kalervo Kummola (kok.) ja kaupunkineuvos, Espoon entinen kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä (kok.) oli kutsuttu mukaan Turun kauppakamarin järjestämään raitiotietä koskevaan paneelikeskusteluun Forum Marinumissa. Kumpikaan ei suostunut kertomaan äänestäisikö Turun valtuustossa raitiotien puolesta vai sitä vastaan.
– En tullut tänne neuvomaan ketään. Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana jätän tämän Turun kaupunginvaltuuston päätettäväksi, lohkaisi Kummola.
Mäkelän aikana Espooseen rakennettiin muiden muassa metro, metron jatke ja raidejokeri sekä aloitettiin kaupunkirata.
– Erityisesti investorit pitävät sellaisista ratkaisuista, jotka ovat luonteeltaan pysyviä, perusteli Mäkelä Espoon raideratkaisuja mutta sanoi, ettei raiteiden rakentamisen oikea motiivi ole autoilun vastustaminen.
Kummola ei ollut Tampereen valtuustossa päättämässä raitiotien rakentamisesta mutta on ollut tekemässä päätöksiä sen jatkamisesta. Kummola myönsi, ettei ollut aluksi ”mikään ratikkaintoilija”. Mieli on kuitenkin muuttunut.
– 80 prosenttia Tampereen tulevista asunnoista rakennetaan ratikkalinjojen yhteyteen. Vähän niin kuin aortta ja isot verisuonet kulkisivat kaupungissa.
Kummola kertoi, että aluksi 12-kilometrinen Tampereen raitiotie kasvaa 30-kilometriseksi. Raiteet ulotetaan Pirkkalaan ja suunnitelmissa on raitiotien jatkaminen Pirkkalaan ja Kangasalaan.
Vaunuja ollaan pidentämässä 37-metrisistä 47-metrisiksi. Matkustajia on kaksi miljoonaa kuukaudessa. Kahdella runkolinjoista otetaan käyttöön superbussit.
– Kysymys on pitkäaikaisesta kaupunkisuunnittelusta. Tärkein hyöty on kaupunkirakenteen tiivistäminen ja alueiden arvonnousu, kuvaili Kummola.
– Kyllä me laskimme sen Tampereella aika tarkkaan. Ei se ratikka ole vanhanaikainen ratkaisu. Otetaan kiskot sadan vuoden investointina. Jos lainat maksetaan 30–35 vuodessa pois, silloin se on aika paljon halvempaa.
Paneelissa olivat mukana myös toimitusjohtaja Pasi Lappalainen ja Turun Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Juha Saarikoski.
Lasse Virtanen

















