Yli kolme tuhatta kaivoa ja päälle neljä vuosikymmentä. Melkoiset lukemat keräsi plakkariinsa Kaivonporaus Stenmanin yrittäjä Hannu Stenman, ennen kuin tänä vuonna myi yritystoimintansa Saariston Kaivonporaukselle.

Koko ikänsä saaristossa – ja edelleen lossimatkan päässä mantereesta – asunut Stenman kertoo poraamistaan kaivoista peräti 80 prosentin sijaitsevan saaristossa. Olosuhteet ja sitä kautta vaatimukset sekä tekijälle että kaivolle poikkeavat merkittävästi mantereella tehtävästä työstä.

– Saaristossa tarvitaan erikoisosaamista. Tekijällä pitää olla paatteja ja proomuja, ja luonnollisesti merellä tulee osata liikkua. Siihenkin tarvitaan lupia, Stenman luettelee.

Ajankäytöllisestikin työ saaristossa on erilaista.

– Proomulla mennään normaaleissa olosuhteissa kuutta solmua, eli jo paikasta toiseen siirtymiseen voi kulua puoli päivää. Pisimmät tekemäni kaivonporausreissut ulottuivat Ahvenanmaan Brändöhön, Nauvon Aspöhön ja Uudenkaupungin Lyökkiin. Niihin meni päivä matkoihin ja toinen kaivon poraamiseen, Stenman muistelee.

Stenmanin mukaan saaristossa kaivoja porataan maksimissaan 40 metrin syvyyteen, kun mantereella vaihteluväli on 20–100 metriä.

– Saaristossa tulee merivesi vastaan, jos syvemmälle poraa. Pohjavesi on siellä kallioperään varastoitunutta sadevettä, hän avaa.

Kalliopohjavesi sisältää usein runsaasti kallioperästä liuenneita metalleja, kuten rautaa. Stenmanin toiminta-alueen pohjavesissä on Suomessa eniten rautaa ja mangaania Keski-Pohjanmaan ohella.

Tämän takia joissakin saariston kohteissa esimerkiksi pyykinpesu voi aiheuttaa omat ongelmansa. Raudan värjäämä valkopyykki on kurja yllätys.

– Rautapitoista vettä on etenkin Kustavissa, Taivassalossa ja Lokalahdella. Naantali ja Rymättylä ovat sitten tässä suhteessa parempia, Stenman kertoo.

Jokainen kaivonporausta vierestä seurannut on kuullut siitä lähtevän, suorastaan korviahuumaavan metelin. Miten Stenman kesti sitä vuosikymmenestä toiseen?

– Saaristossa itse kaivon poraaminen kestää tyypillisesti 2–3 tuntia. Loppuaika kuluu sitten pumpun asennukseen. Kyllä sitä meteliä oppii kestämään, Stenman hymähtää.

Stenmanin työhön kuului myös kaivojen huolto. Mikäli vesi kaivossa on laadultaan hyvää, eli se ei ole esimerkiksi rautapitoista eikä laadussa tapahdu muutoksia, ei kaivoa tarvitse puhdistaa kovin usein.

– Suunnilleen kymmenen vuoden välein tuli huoltotarvetta. Hoidin poraamani kaivot loppuun asti, kun sitä tarvittiin, Stenman kertoo.

Kaivonporaus Stenmanin historia ulottuu vielä Hannu Stenmanin vaikuttavaa uraakin pidemmälle. Yrityksen perusti Stenmanin setä jo 1960-luvulla.

Tuntuuko hyvästien jättäminen vuosikymmenten mittaiselle uralle haikealta?

– Tuli niitä kaivoja tarpeeksi porattua. Enkä jäänyt vielä eläkkeelle, jatkan yhä sokerijuurikkaan viljelyä, veneilyä vapaa-aikanaan harrastava Stenman sanoo.

Noora Lindberg