Pääkirjoitus: Talouden käänne vihdoin käsillä
Tätä on odotettu. Talouden käännettä on toivottu ja povattu mutta vihdoin toiveet alkavat näkyä arjessa. Vienti on vetänyt jo kotvan. Yritysten tilauskanta on parantunut ja isoista investoinneista on kerrottu.
Pienten ja keskisuurten yritysten saati tavallisten kansalaisten arkeen ne eivät tähän mennessä ole säteilleet lämpöä. Tilanne on onneksi muuttumassa.
Suomen Yrittäjien, työ- ja elinkeinoministeriön ja Finnveran teettämä pk-yritysbarometri kertoo, että pk-yritysten näkymät ovat Varsinais-Suomessa parhaimmat viiteen vuoteen ja hieman muuta maata paremmat. Parempaa odottavia on enemmän kuin heikkenevää kehitystä odottavia.
Työllisyyteen kohdistuvat odotukset ovat positiiviset, myönteisemmät kuin muualla maassa. Työntekijöitä aiotaan palkata lisää mutta kasvu on maltillista.
Liikevaihdon odotetaan kasvavan. Kannattavuus ei kasva samaa tahtia, sillä myös kulut ovat kasvussa. Kasvu ei välttämättä muutu paremmaksi tulokseksi, ei ainakaan heti. Tämä jarruttaa investointeja.
Työllisyydessä nyrkkisääntönä on ollut, että kasvun alkamisesta menee noin puoli vuotta ennen kuin työttömyys alkaa helpottaa. Yrityksille kasvun alku tarkoittaa sysäystä liikevaihtoon mutta kannattavuus paranee vasta pitemmän ajan kuluttua. Investoinnit eivät käynnisty, ellei kannattavuus kehity suotuisasti. Ei ole millä investoida.
Investointien odotetaan jopa vähenevän tai pysyvän matalalla tasolla. Tämä on ongelma. Yritykset ovat epävarmoja tulevaisuudesta. Geopoliittinen turbulenssi ei helpota tilannetta.
Esteitä ei sen sijaan ole asenteessa. Peräti 38 prosenttia varsinaissuomalaisista pk-yrityksistä on kasvuhakuisia. Rahoituksen tarvetta on ollut kolmanneksella pk-yrityksistä.
Vientiä harjoittaa viidennes pk-yrityksistä. Tutkimus- ja kehittämistoimintaa on vain neljänneksellä. Osuus on turhan pieni.
Yritysten kehittämistä jarruttaa eniten epävarma toimintaympäristö. Kilpailu ja kustannukset korostuvat Varsinais-Suomessa muuta maata enemmän.
Lasse Virtanen












