Tarinan mukaan Turun tuomiokirkon uuden kellon valu vuonna 1678 epäonnistui niin pahoin, että sen uskottiin kelpaavan vain naakkojen ja varisten pelotteluun. Tätäkään tehtävää kello ei ilmeisen hyvin hoitanut, sillä naakkoja asui Tuomikirkossa aina 1970-luvulle asti, kunnes niiden pesintä kirkossa estettiin.

Kirkkomajoituksen puute ei kuitenkaan ole Turun naakkoja haitannut, ja nykyään niitä näkee kaupungissa kenties enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Naakka on luultavasti ollut Turussa yhtä kauan kuin alueella on ollut kaupunkimuotoista asutusta. Luonnossa naakat pesivät puunkoloissa, minkä vuoksi niillä on taipumus pesiä ihmisen rakennelmiin syntyvissä onkaloissa. Naakkojen mielenkiinto kirkkoja kohtaan havaittiin jo varhain, mistä juontaa juurensa lajin vanha nimi kirkkohakkinen.

Turun tuomiokirkko sai pitää naakkansa vuosisatojen ajan, mutta Naantalin luostarikirkosta naakat yritettiin häätää tuhoisin seurauksin jo vuonna 1628, jolloin ”Juhana Henrikinpoika, Loppisten herra Paimiossa, naakkoja ampuessaan pyhän kirkon katolta, sytyttikin palavalla latingilla katon tuleen”.

Naakat ovat erottamaton osa Turun kaupunkikuvaa: niitä näkee kaikkialla ja niiden ääntely kuuluu erottamattomasti kaupungin äänimaisemaan.

Naakan olemuksessa on jotain arvokasta ja historialliseen kaupunkiin sopivaa: se kävelee ryhdikkäästi ja rauhallisesti samalta vastaan tulijoita silmäillen. Naakka on aina löytänyt kolonsa moneen kertaan puretun ja rakennetun Turun alati muuttuvasta kaupunkikuvasta.

Pekka Käär