Poliisi tehostaa polkupyörävarkauksien selvittämistä Lounais-Suomessa

Lounais-Suomen alueella varastetaan vuosittain polkupyöriä ja erilaisia pyörätarvikkeita noin miljoonan euron edestä. Ilmiön hillitsemiseksi poliisi tehostaa polkupyörävarkauksien selvittämistä. Tavoitteena on myös saada palautettua löytöpyöriä nopeasti takaisin omistajilleen.

Lounais-Suomen poliisille on tänä vuonna tehty jo 2 900 rikosilmoitusta varastetuista polkupyöristä ja pyörätarvikkeista. Se on 23 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Poliisissa vastataan pyörävarkauksien kasvuun erityisesti rikostutkinnan resursseja ohjaamalla. Kenttäpartioiden ja rikostutkijoiden yhteisellä työpanoksella on entistä tehokkaammin puututtu paitsi pyörien anastamiseen myös niiden kätkemiseen ja jälleenmyyntiin. Tuloksia on tullut.

– Selvitämme juuri muutamia tapauksia, joissa on harjoitettu ammattimaisesti varastettujen polkupyörien kätkemistä ja jälleenmyyntiä Turun alueella, rikoskomisario Mika Paaer kertoo.

Tänä vuonna tähän mennessä Lounais-Suomessa varastettujen pyörien ja pyörätarvikkeiden arvoksi on ilmoitettu jo yli 1,1 miljoonaa euroa. Se on 33 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, mikä saattaa osittain selittyä sähköpyörien yleistymisellä.

Pelkästään kesällä Turussa ilmoitettiin varastetuksi 68 yli tuhannen euron arvoista polkupyörää. Kallein varastettu pyörä oli 6 000 euron arvoinen. Yli tuhannen euron hintaisten pyörien yhteenlaskettu arvo yksinään oli kesäkuukausilta yhteensä noin 180 000 euroa.

– Vaikka yksittäinen pyörävarkaus voi tuntua pieneltä rikokselta, kyse on pyöränomistajan kannalta aina erittäin harmittavasta asiasta. Tilastot puolestaan osoittavat, että kokonaisvaikutuksiltaan kyse on merkittävästä ongelmasta. Pyörävarkauksien myötä päästään usein myös muiden rikosten jäljille, Paaer huomauttaa.

Yli puolet Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella ilmoitettavista pyörävarauksista tapahtuu Turun seudulla. Tänä vuonna Turussa ja sen lähialueilla on ilmoitettu varastetuksi 1 570 pyörää ja pyörätarviketta.

Koska vain alle kolmannes ilmoittaa pyörän runkonumeron rikosilmoituksessaan, vain pieni osa pyöristä lopulta päätyy takaisin omistajilleen. Se tarkoittaa, että Turun pääpoliisiaseman pyörävarastot pullistelevat jatkuvasti paljouttaan ja isoja pyörämääriä myydään vuosittain poliisin huutokaupoissa. Nyt poliisi haluaa puuttua asiaan ja tehostaa pyörien palauttamista omistajilleen.

Lounais-Suomi on maanantaina ensimmäisenä poliisilaitoksena Suomessa julkaissut Facebookissa oman polkupyöräsivun (Lounais-Suomen poliisilaitos: Polkupyörät). Jatkossa sivulla julkaistaan Turun seudulla löytyneiden polkupyörien kuvia. Runkonumeroa tai yksilöllisiä tuntomerkkejä vastaan omistaja saa pyörän itselleen poliisilta ottamalla yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen polkupyorat.lounais-suomi@poliisi.fi.

Poliisi tarvitsee pyörien palauttamisessa sekä rikosten selvittämisessä ja ennalta ehkäisemisessä myös kansalaisten apua.

– Runkonumero pitäisi aina kirjoittaa itselleen talteen ja mikäli pyörä varastetaan, se tulisi kirjata ilmoitukseen. Varkauksien estämiseksi pyörä on syytä lukita huolellisesti ja jäljittämistä helpottaakseen kannattaa myös valokuvata oma pyörä, Paaer vinkkaa.

Epäilyttävästä myyntitoiminnasta kannattaa ilmoittaa poliisille osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi. Pyörävarkauden nähdessään tulee soittaa hätänumeroon.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hesburger istutti yli 16 000 taimea Kankaanpäähän

Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle.

Hesburger on jatkanut metsitystyötään yhteistyössä kotimaisen Carboreal Oyj:n kanssa myös tänä vuonna. Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle. Uusi metsä tukee hiilensidontaa, vähentää maaperäpäästöjä ja lisää luonnon monimuotoisuutta.

Väkivaltainen The Com -verkosto painostaa nuoria satuttamaan itseään tai muita

Poliisi on jo aiemmin tuonut esiin huolta kansainvälisestä, äärimmäisen väkivaltaisesta The Com -verkostosta, jonka uhreja ovat etenkin haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, joilla saattaa olla vahva tarve kuulua johonkin yhteisöön tai verkostoon.

Kadoksissa ollut tyttö löytynyt kunnossa

Turussa kadonneeksi ilmoitettu 13-vuotias tyttö on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää havainnoistaan ilmoittaneita.

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta