Omena Hotels -ketju avaa toisen hotellin Turkuun
Omena Hotels -ketju avaa helmikuussa 2021 uuden hotellin Poriin neljän vuoden poissaolon jälkeen ja kuukautta myöhemmin juhlitaan avajaisia Turussa, kun Forum-kortteliin avataan kaupungin toinen Omena-hotelli.
– On hienoa, että haastavasta koronatilanteesta huolimatta vuokranantajilla ja sijoittajilla on uskoa meihin ja Omenan malliin ja pääsemme pian avaamaan uudet Omena-hotellit Porissa ja Turussa. Omenan itsepalvelukonseptia juhlitaan keväällä, kun se on toiminut Suomessa 20 vuoden ajan. Kontaktivapaa konseptimme on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan, kertoo Omenan toimitusjohtaja Kati Niemelä.
Kotimaisen Omena Hotels -ketjun tavoitteena on laajentaa hotelliverkostoaan edelleen. Yhtiö etsii jatkuvasti uusia kohteita myös kaupungeista, joissa Omena-hotelleja ei vielä ole.
Turku on kiinnostanut matkustajia myös pandemia-aikana ja yhä uudet asiakasryhmät ovat löytäneet Turun matkakohteekseen.
– Ensimmäinen Turun Omena on ollut suosittu ja uskomme, että toinenkin Omena täyttyy edullista ja toimivaa hotellimajoitusta etsivistä matkailijoista, tuumaa Niemelä.
Uusi Turun Omena-hotelli sijaitsee osoitteessa Kauppiaskatu 4 A, Kaikki 51 huonetta palvelevat niin yksin, kavereiden kuin perheenkin kanssa matkustavia.
Omena Hotels aloitti vuonna 2016 palvelukonseptin kehitysohjelman, jonka osana on myös kehitetty kokonaan uusi huonetyyppi: yhden hengen huone, jossa on huomioitu erityisesti työmatkustajan tarpeet. Myös Omenan perhehuonetta on päivitetty, jotta se palvelisi mahdollisimman monenlaisia hotelliasiakkaita.
Työmatkailijoiden osuus on yli kolminkertaistunut viimeisten kolmen vuoden aikana. Jo yli 6 000 suomalaista yritystä valitsee Omena-hotellin henkilöstönsä työmatkoilla. Myös lapsiperheiden osuus jatkaa kasvuaan. Myös hotellihuoneiden käyttäminen etätyötoimistoina on lisääntynyt.
Omena-hotellien ensimmäinen täysin uuden konseptin ja ilmeen mukainen hotelli avattiin keväällä Omenan kotipaikalle Vaasaan, kauppakeskus Espeniin. Omena-hotelleja on ensi vuonna yhteensä kahdeksan, kun Omenan Vaasan vanha Postitalon yksikkö suljetaan vuodenvaihteessa kohteen vuokrasopimuksen päättyessä ja uusien hotellikohteiden avautuessa Porissa ja Turussa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)