Turun kaupunki kannustaa rokotteen ottamiseen, koronatilanteessa käänne huonompaan

Turussa koronatartunnat ovat jälleen nousussa. Koronatartuntojen ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä noin 230 (230/100 000/14 vrk) ja luku on kasvanut tasaisesti. Positiivisten näytteiden osuus on tällä hetkellä noin 8–10 prosenttia. Kahdesti rokotettujen ei enää tarvitse hakeutua testiin, joten testeihin on hakeuduttu aiempaa vähemmän. Näin ollen testausmäärät ovat Turussa vähentyneet odotetusti. Rokottamattomien ja vain yhdesti rokotettujen yli 12-vuotiaiden on edelleen tärkeä hakeutua koronatestiin.

– Sairaalahoidossa on parikymmentä turkulaista eli epidemia ei ole ohi. Vain rokotuksella voi suojata itseään vakavalta koronataudilta, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi muistuttaa.

Turussa koulujen ja päiväkotien tartunnan jäljitystä on kevennetty kansallisen tutkimustiedon perusteella, sillä lasten jatkotartuntoja ilmenee vähän. Edelleen merkittävimmät paikat koronatartuntojen osalta ovat sama talous, lähipiiri, työpaikat ja ulkomaan matkat.

Turun tartuntamäärien perusteella maskin käyttöä suositellaan edelleen aiempaan tapaan ja tilannetta arvioidaan säännöllisesti. Kouluissa maskeja suositellaan käytettäväksi syyslomaan saakka 4. luokasta eteenpäin. Syysloman jälkeen maskisuositus jatkuu 6. luokasta alkaen kunnes toiset koronarokotteet on kattavasti annettu ja rokotevaste muodostunut. Koulujen maskisuosituksen päättymisestä tiedotetaan lisää, kun rokotukset etenevät.

Fölin liikenteessä ollut kasvomaskipakko päättyy ja muuttuu suositukseksi keskiviikkona 6. lokakuuta. Föli suosittelee kasvomaskin käyttöä sekä busseissa että pysäkeillä. Suositus koskee 12 vuotta täyttäneitä matkustajia.

Ensimmäisen rokoteannoksen on Turussa saanut 148 576 (75,4 % turkulaisista) ja molemmat rokoteannokset 117 783 (59,9 % turkulaisista) turkulaista.

Yli 80-vuotiailla rokotuskattavuus on 93,4 prosenttia, 70–79-vuotiailla 94,9 prosenttia, 60–69-vuotiailla 91,4 prosenttia, 50–59-vuotiailla 88,2 prosenttia, 40–49-vuotiailla 82,7 prosenttia, 30–39-vuotiailla 77 prosenttia ja 20–29-vuotiailla 79 prosenttia. 12–19-vuotiaista rokotteen on ottanut tähän mennessä 72,6 prosenttia.

Turussa annetaan parhaillaan kolmansia koronarokotuksia voimakkaasti immuunipuutteisille sekä niille turkulaisille, jotka ovat saaneet rokotteen 3–5 viikon annosvälillä. Muiden ryhmien kolmansista rokotuksista ei ole vielä kansallista linjausta.

Pop up -rokotuksissa annetaan sekä ensimmäisiä että toisia rokotuksia ilman ajanvarausta. Satakunnantie 105:n rokotusvastaanotolla järjestetään pop up -rokotuksia jokaisena arkipäivänä kaikille turkulaisille (ma-pe klo 8.45–15.15). 12–29-vuotiaat sekä raskaana olevat saavat rokotuksia opiskeluterveydenhuollosta (Hämeenkatu 10, 4. krs.) lauantaina 9. lokakuuta kello 10–15 ja sunnuntaina 10. lokakuuta kello 10–15

Varissuon terveysasemalla (Nisse Kavon katu 3) rokotuksia saa ilman ajanvarausta keskiviikkona 6. lokakuuta kello 8.45–15.

Pansion terveysasemalla (Hyrköistentie 26–28) annetaan rokotuksia koko lokakuun ajan maanantaisin ja tiistaisin kello 12–16. Ensisijaisesti rokotuksia annetaan 12 vuotta täyttäneille Pansion ja Pernon asukkaille sekä telakan työntekijöille.

Tarkat tiedot pop up -rokotuksista löytyvät osoitteesta turku.fi/pop-up-koronarokotus.

Rokotusajan voi myös varata esimerkiksi eTerveyspalveluiden kautta (turku.fi/eterveyspalvelut) tai soittamalla koronarokotuspuhelimeen (p. 02 266 0159, ma-pe klo 8–14) 

Paattisilla sijaitsevassa Hyvän mielen palvelutalo Suojakodissa sekä Ykköskoti Martissa ja Heikissä on todettu useita koronatartuntoja. Kummassakin yksikössä koronatilanne on hallinnassa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Konsulttiyhtiö: Liiga voi saada eron SHL:ään kiinni uudella mediasopimuksella

TPS:n liiketoiminnan kulut per piste ovat 150 000 euroa ja henkilöstökulut per piste 77 100 euroa.

Konsulttiyhtiö EY:n tuore analyysi SM-liigaseurojen taloudellisesta tilanteesta kaudelta 2024–25 osoittaa, että liigaseurojen yhteenlaskettu liikevaihto nousi ennätykselliseen 191,7 miljoonaan euroon, missä on kasvua 11 prosenttia edellisvuodesta. Kasvu ei kuitenkaan tullut jääkiekosta, vaan pääosin oheis- ja muusta liiketoiminnasta. Liigakarsinnat olivat tuottoisia liigalle ja toivat yli miljoonaa euroa lisää rahaa kiekkobisnekseen. Taloudellisessa tarkastelussa kauden tehokkaimpia olivat kauden finalistit Saipa ja Kalpa, jotka tekivät hyvän tuloksen pienellä budjetilla.

Uusi tutkimus paljastaa poikkeavuuksia aivojen dopamiini- ja opioidijärjestelmässä autismikirjon häiriössä

Tutkimuksessa selvitettiin tiettyjen dopamiinireseptorien ja opioidireseptorien toimintaa autismikirjon häiriötä sairastavilla aikuisilla miehillä. Aivojen toimintaa tutkittiin PET-kuvauksella. Tutkimukseen osallistui 16 autismikirjon häiriötä sairastavaa aikuista ja 24 verrokkihenkilöä.

Analogisia valokuvia ja kollaaseja suurikokoisilla käsinvärjätyillä kodintekstiileillä

Juliana Irene Smith, KillJoy2.

Juliana Irene Smithin näyttely Scaredy Cat – Boo! on esillä Valokuvakeskus Perissä 31.10.–30.11.

Ville Valkonen johtamaan velkajarru-työryhmää

Eduskuntaryhmät ovat nimenneet finanssipoliittisen parlamentaarisen työryhmän eli niin sanotun velkajarru-työryhmän. Työryhmän puheenjohtajaksi on valittu varsinaissuomalainen kansanedustaja Ville Valkonen (kok.) ja varapuheenjohtajaksi Joona Räsänen (sd.). Työ käynnistyy 4. marraskuuta.

Viemäri- ja vesijohtotyö kaventaa ajorataa Vähäheikkiläntiellä vuoden loppuun asti

Vähäheikkiläntien ja Rykmentintien risteyksessä tehdään viemäri- ja vesijohtotyötä 27.10.–31.12. Ajorata on kavennettu risteysalueella ja aiheuttaa haittaa kaikissa ajosuunnissa. Nopeusrajoituksena on 30 km/h.

Naapurimaat kiinnostivat kesällä suomalaismatkailijoita, risteilyjen suosio kasvoi

Suomalaiset tekivät touko–elokuussa ulkomaille kaikkiaan noin 2,8 miljoonaa lomamatkaa, mikä on hieman vähemmän kuin edelliskesänä. Naapurimaat kiinnostivat suomalaismatkailijoita kesällä eniten, kun taas Etelä-Euroopan suosio laski.

Turun seutu Suomen kansainvälisin start up -ekosysteemi

Vesa Palander.

Turun seudun start up -ekosysteemi on selvässä kasvussa, selviää vuoden 2025 startup-selvityksestä. Yrittäjät kokevat toimintaympäristön aiempaa myönteisemmäksi, ja alue houkuttelee yhä enemmän kansainvälisiä osaajia. Uudet avaukset, kuten start up -hubi ja sinisen talouden ohjelmat, vauhdittavat kehitystä kohti Suomen dynaamisinta kasvualuetta.

Väitös: Suomi voi säästää miljardi euroa vuodessa suhtautumalla henkilöstön hyvinvointiin investointina

Suomen terveydenhuolto on suurten haasteiden edessä: ikääntyvä väestö, vähenevä työikäinen väestö, lisääntyvät pitkäaikaissairaudet ja kustannusten nousu kuormittavat sekä yksilöitä että kansantaloutta. Åbo Akademin uusi väitöskirja osoittaa, että ratkaisu on henkilöstön terveyden johtamisessa – ei kustannuksena, vaan investointina.

Naantalin Teatterissa ensi-illassa Yksinen-näytelmä

Topi Kanerva, Teija Söderholm ja Unna Äkäslompolo.

Naantalin Teatterin lavan valloittaa Laura Ruohosen näytelmä Yksinen , joka saa ensi-iltansa 15. marraskuuta. Teoksen ohjaa Katariina Salonen . Rooleissa nähdään Teija Söderholm , Unna Äkäslompolo ja Topi Kanerva . Yksinen on samanaikaisesti karu, kaunis ja humoristinenkin tutkielma ihmisistä, jotka joutuvat kohtaamaan itsensä ja toisensa ilman yhteyttä ulkomaailmaan.

Eurojackpotin potti kohoaa noin 24 miljoonaan euroon

Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Tiistain Eurojackpotin potti kohoaa noin 24 miljoonaan euroon.

Sinulle on postia

Posti ja Tori.fi julkaisivat pari viikkoa sitten tiedotteen kuvineen Postin jakelukeskuksesta, jonka täyttävät mitä mielikuvituksellisimmat tee se itse -kierrätyspakettien viritykset. Halki Suomen ja Euroopankin kuljetetaan nyt muovipussi- ja teippimyttyjä sekä sipsipurkeissa puseroita.

Kotimaisen kuminan, korianterin ja öljyhampun viljelymäärää ja laatua nostetaan uudessa hankkeessa

Korianteria viedään ulkomaille.

Pyhäjärvi-instituutin Kumina ja kaverit -hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen. Hanke jatkuu vuoden 2027 loppuun saakka ja sen hankealue on Uusimaa, Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa.

Yrttiaho: Ammattiopetusta uhkaavat leikkaukset tulee torjua Turun budjettineuvotteluissa

Turun kaupungin ensi vuoden budjetti uhkaa leikata ammattiopetuksesta peräti 1,5 miljoonaa euroa. Muutaman vuoden aikana ammattiopetuksesta leikattaisiin peräti 4,5 miljoonaa euroa. Tavoite on muuttaa Turun ammatti-instituutin toiminta yhtiömuotoiseksi. Esitykset sisältyvät kansliapäällikön budjettiesitykseen, jonka pohjalta päättäjät nyt neuvottelevat.

Kuivuus karkottaa sokeritoukat

Sokeritoukat eivät ole vaarallisia, mutta runsas esiintymä voi kieliä kotona piilevästä kosteusvauriosta.

Sokeritoukat ovat yleinen riesa erityisesti kylpyhuoneissa ja muissa kosteissa tiloissa. Vaikka ne eivät ole vaarallisia, voi runsas esiintymä kieliä kotona piilevästä kosteusvauriosta. Usein sokeritoukista kuitenkin pääsee eroon systemaattisella siivouksella.

Työministeri vieraili Salossa ja Paimiossa

Työministeri Matias Marttinen (kok.) vieraili perjantaina 24. lokakuuta Salossa ja Paimiossa tutustumassa alueen työllisyystilanteeseen, elinvoimaan ja ajankohtaisiin kehityshankkeisiin. Vierailun aikana keskusteltiin myös Suomen kansainvälisistä yhteyksistä sekä mahdollisuuksista laajentaa alueellista junaliikennettä Varsinais-Suomeen. Lisäksi ministeri kuuli alueen yritysten huolia ja nostoja kasvun pullonkauloihin.

Myllyyn uusia ravintoloita ja etnisiä makuja

Kauppakeskus Myllyyn tuleva Moi ! Poke -ravintola avautuu Myllyntorin laidalle.

Myllyn kauppakeskuksen ruoka- ja juomatarjonta laajenee. Poke bowl -annoksista tunnettu Moi ! Poke avaa loppuvuoden aikana uuden ravintolan Myllyntorin laidalle. Finnkinon naapuriin tulee Moi ! Aasia -ruokakauppa. Ensi vuoden alussa Finnkinon päätyyn avautuu myös Fazer Café Mylly.

Veritaksen sijoitusten arvo ylitti ensimmäistä kertaa viisi miljardia euroa

– Viime vuosi oli meille ennätyksellisen kasvun vuosi ja näyttäisi siltä, että tänä vuonna pääsemme jopa piirun verran parempiin myyntilukemiin, Veritaksen vt. toimitusjohtaja Tommy Sandås kertoo tiedotteessa.

Turku Suomen kolmanneksi tunnetuin ja arvostetuin opiskelijakaupunki

Taloustutkimuksen Opiskelukaupungit 2025 -tutkimuksen mukaan Turku on nuorten aikuisten keskuudessa koko maan kolmanneksi tunnetuin, arvostetuin ja suositelluin opiskelijakaupunki. Vertailussa oli mukana 36 korkeakoulukaupunkia.

Urheilu

Konsulttiyhtiö: Liiga voi saada eron SHL:ään kiinni uudella mediasopimuksella

TPS:n liiketoiminnan kulut per piste ovat 150 000 euroa ja henkilöstökulut per piste 77 100 euroa.

Konsulttiyhtiö EY:n tuore analyysi SM-liigaseurojen taloudellisesta tilanteesta kaudelta 2024–25 osoittaa, että liigaseurojen yhteenlaskettu liikevaihto nousi ennätykselliseen 191,7 miljoonaan euroon, missä on kasvua 11 prosenttia edellisvuodesta. Kasvu ei kuitenkaan tullut jääkiekosta, vaan pääosin oheis- ja muusta liiketoiminnasta. Liigakarsinnat olivat tuottoisia liigalle ja toivat yli miljoonaa euroa lisää rahaa kiekkobisnekseen. Taloudellisessa tarkastelussa kauden tehokkaimpia olivat kauden finalistit Saipa ja Kalpa, jotka tekivät hyvän tuloksen pienellä budjetilla.

Alkanut kausi odotetun hankala TPS:lle ja FBC Turulle

TPS:lle ja FBC Turulle kauden alku miesten F-liigassa on ollut haastava. Kuva on tammikuulta.

Miesten F-liigan ensimmäiset kierrokset eivät ole turkulaisin tarjonneet juurikaan ilonaiheita. Otanta ei ole suuren suuri, mutta muutaman pelin jälkeen näyttää siltä, että sekin on mahdollista, ettei miesten pudotuspeleissä nähdä kuluvalla kaudella yhtäkään turkulaisjoukkuetta.

Puukkokatsomo: Salibandyn tuttu mitalinelikko

Salibandyn kansainväliseen kalenteriin on puuhattu hyvän tovin ajan puuhattu merkittävää muutosta. Tosin syy on jäänyt hieman epäselväksi.

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .