Koronatartuntoja todettu Ruskakodissa ja päiväkodissa, tartunnanjäljitys ruuhkautunut
Hulvelan palvelukeskuksen yhteydessä sijaitsevan Ruskakodin tiloissa olleilla henkilöillä on todettu koronavirustartunnat. Altistuneet on asetettu karanteeniin, ja Ruskakodissa on toistaiseksi vierailu- ja kotilomakielto. Henkilökunta ja asukkaat on testattu koronan varalta, minkä lisäksi heiltä otetaan myöhemmin seurantatestit.
Kahdella Lapiokujan päiväkodin tiloissa 20. ja 27. joulukuuta olleella henkilöllä on todettu koronatartunnat. Yhteensä 21 altistunutta on asetettu karanteeniin.
Raision tartunnanjäljitys on tällä hetkellä ruuhkautunut, ja soiton saaminen voi kestää muutamiakin päiviä. Kontaktien välttäminen sairaana sekä maskien käyttö, hyvä käsihygienia ja turvavälien pitäminen ovat edelleen tärkeitä tapoja ehkäistä taudin leviämistä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)