Per Brahe -palkinnon saa vanhempi yliopistonlehtori Jessica Hemberg

Jessica Hemberg. Jessica Hemberg. Kuva: Åbo Akademin säätiö sr

Åbo Akademin säätiö jakaa vanhemmalle yliopistonlehtori Jessica Hembergille vuoden 2022 Per Brahe -palkinnon. Palkintosumma 12 000 euroa suunnataan vuosittain lupaavalle tutkijalle, jonka jatkuva yhteys Åbo Akademihin on toivottavaa. Palkintojenjako pidettiin Åbo Akademin valtuuskunnan syyskokouksen yhteydessä 14. joulukuuta.

TtT, dosentti Jessica Hemberg (s. 1980, Uusikaarlepyy) on työskennellyt vuodesta 2015 terveystieteiden vanhempana yliopistonlehtorina Åbo Akademin Vaasan yksikössä. Vuonna 2019 Hembergille myönnettiin dosentin arvonimi hoitotieteen alalta. Hän on terveystieteiden didaktiikan opettajien pedagogisten opintojen aineen johtaja sekä hoito- ja sosiaalijohtamisen aineen johtaja. Hembergin tieteelliseen tuotantoon kuuluu noin 50 kansainvälisesti tunnustetuissa aikakauslehdissä julkaistua artikkelia.

– Tutkimukseni keskittyy terveyden edistämiseen sekä terveyden ja kärsimyksen ymmärryksen syventämiseen eri ikäryhmissä, terveydenhuollon eettisiin ja eksistentiaalisiin kysymyksiin sekä eettiseen johtamiseen. Tuntuu todella hienolta, että saan tällä tavoin kiitosta ja että panostukseni terveys- ja hoitotieteellisen tutkimukseen saa tunnustusta. Olen äärimmäisen iloinen ja kiitollinen palkinnosta ja odotan innolla, että voin luoda uusia tutkimustuloksia minulle niin tärkeällä tieteenalalla, sanoo Hemberg.

– Tällä hetkellä johdan muun muassa laajempaa tutkimusprojektia nuorten yksinäisyydestä ja hyvinvoinnista suomenruotsalaisten keskuudessa. Johdan myös uutta projektia eettisestä stressistä vanhustenhuollossa. Tällainen stressi on valitettavasti yleistynyt, Hemberg sanoo.

Hembergillä on myös kokemusta kliinisestä hoitotyöstä ja hän on työskennellyt hoitotyön opettajana ammattikorkeakoulu Noviassa. Lisäksi hän syventänyt asiantuntemustaan muun muassa verkko-oppimisesta, työterveyshuollosta, psykologiasta, korkeakoulupedagogiikasta ja kasvatusjohtamisesta.

Åbo Akademin kasvatus- ja hyvinvointialojen tiedekunta perusteli Hembergiä Per Brahe -palkinnon saajaksi: "Hemberg osoittaa erittäin korkeaa tutkimustoimintaa, vaikka hänen tohtorin väitöksestään on kulunut suhteellisen vähän aikaa. Hänellä on hyvät edellytykset jatkaa vahvaa tutkijanuraa alallaan. Hän on tutkimustyöllään tuottanut ja tuottaa edelleen erittäin ajankohtaista ja yhteiskunnallisesti merkittävää tutkimustietoa ja myötävaikuttaa terveystieteiden jatkokoulutukseen.”

– Dosentti Jessica Hemberg on vuoden 2015 väitöstutkimuksestaan lähtien panostanut määrätietoisesti hoitotieteen tutkimukseen ja julkaissut erityisen aktiivisesti kansainvälisissä tieteellisissä julkaisuissa. Hemberg on tehokas tutkija, jolla on suuri intohimo osallistua terveystieteiden kehittämiseen, sanoo terveystieteiden professori Lisbeth Fagerström Åbo Akademista.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Inter vahvistaa valmennustiimiään

Vesa Vasara (vas.) jatkaa Interin päävalmentajana kauden 2027 loppuun. Ville Peltonen jatkaa fysioterapeutin työnsä ohella suorituskyky-yksikön päällikkönä.

FC Interin edustusjoukkueen taustatiimi kaudelle 2026 on valmis. Päävalmentaja Vesa Vasara jatkaa tehtävässään jatkosopimuksella, joka ulottuu kauden 2027 loppuun. Hänen ympärilleen on koottu pitkälti tuttu, mutta selvästi vahvistunut valmennus- ja tukiryhmä.

Varsinais-Suomeen saatiin 271 kilometriä laajakaistaa elpymisvarojen avulla

Varsinais-Suomen ELY-keskus myönsi EU:n elpymisvaroista vuosina 2021–22 rahoitusta 22 maaseudun kyläverkkohankkeelle. Kaikki hankkeet on saatu valmiiksi. Hankkeiden avulla rakennettiin yli 600 uutta liittymää, joiden kautta lähes 4 000 maaseudun asukasta pääsi valokuidun päähän. Laajakaistaa vedettiin 271 kilometriä.

Väittelijä kehitti uuden pisteytysjärjestelmän edistyneiden turvallisuusteknologioiden arvioimiseksi

Aleksandra Karimaa.

Uusi arviointikehys ottaa huomioon turvallisuusteknologiajärjestelmien koko elinkaaren arvon, vastaa sidosryhmien tarpeisiin ja nopeuttaa innovaatioita.

Kynnys-palkinto valmennuspäällikkö Janne Keräselle

Kynnys ry:n Turun toimikunnan myöntämä Kynnys-palkinto luovutetaan tänä vuonna valmennuspäällikkö Janne Keräselle kansainvälisen vammaisten päivän huomionosoituksena 3. joulukuuta.

Joulutori Katariinan kirkolla, Finlandia kansallispyhäkössä

Tuomiokirkon ovet ovat avoimet itsenäisyyspäivänä kello 21:een asti osana Valon polku -tapahtumaa.

Turun ja Kaarinan kirkoissa kokoonnutaan itsenäisyyspäivänä kiittämään kotimaasta, rukoilemaan rauhaa ja nauttimaan juhlan tunnelmasta. Perinteisten jumalanpalveluksien ja seppeleiden laskujen lisäksi seurakunnat tarjoavat itsenäisyyspäivään myös musiikkia, historiaa ja koko perheen ohjelmaa.

Varhan sote-palvelujen yt-neuvottelut päättyivät erimielisinä

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) sote-palveluissa on tarvetta siirtää henkilöstöä toimipisteiden välillä, muuttaa tehtäviä ja palvelussuhteen ehtoja sekä siirtää henkilöstöä toisiin tehtäviin palvelutuotannon tarpeiden mukaisesti. Sote-palvelujen yt-neuvottelut käynnistyivät 20. lokakuuta ja päättyivät 1. joulukuuta erimielisinä.

Maxim Fedorov vierailee Kaarina-salissa Kirjallisessa illassa

Maxim Fedorov.

Toimittaja ja kirjailija Maxim Fedorov saapuu torstaina 4. joulukuuta kello 17.30 Kaarina-saliin vieraaksi Kirjalliseen iltaan. Fedorov on tullut tunnetuksi erityisesti Ylen Ukrainan-kirjeenvaihtajana ja hän on kirjoittanut kolme tietokirjaa, joista viimeisimpänä tämän vuoden syyskuussa ilmestynyt Itsenäisyydestä itsenäisyyteen – Suomi ja Ukraina 1917–1991 .

Puoli tuntia raskasta työtä kuumassa voi ylikuumentaa kehon

Ilmastonmuutos lisää kuumia jaksoja ja kuumissa olosuhteissa tehtävää työtä, joten varautuminen työpaikoilla on yhä tärkeämpää. Lämpökuormituksen terveysriskit ovat vakavia, mutta niitä voidaan hallita, kun työ suunnitellaan oikein. Työterveyslaitos on laatinut ensimmäiset Suomen ilmastoon sopivat tauotussuositukset keskiraskaaseen ja raskaaseen kuumatyöhön.

2000-luvun konkurssiennätys rikkoutui taas

2000-luvun konkurssiennätys rikkoutui jälleen. Synkkä ennätys meni rikki viime viikon perjantaina 28. marraskuuta. Marraskuun loppuun mennessä konkurssiin asetettiin 3 019 yritystä.

Etla: Varhaiskasvatuksen opettajista yhä useammalta puuttuu kelpoisuus

Kelpoisten opettajien osuus kaikista varhaiskasvatuksen opettajista on laskenut viime vuosina Suomessa, vaikka alalla työskentelevien opettajien määrä kokonaisuudessaan on kasvanut. Näin todetaan maanantaina julkaistussa Etla-tutkimuksessa. Varhaiskasvatuksen opettajana työskentelevien määrä on kasvanut viidenneksellä, mutta kelpoisten opettajien määrä on kasvanut vain kolme prosenttia. Kehityksessä on kuitenkin alueellisia eroja: kelpoisten opettajien osuus on laskenut eniten Uudellamaalla ja Lapissa.

Ansiotulot kasvoivat, mutta työllisyyden heikkeneminen hidasti palkkojen verotulojen kasvua

Verohallinto on julkaissut tilastotietoja viime vuoden tuloverotuksesta. Suurin osa ansiotuloveroista kertyi 40–59 000 euroa vuodessa tienaavilta suomalaisilta. Tuloverot olivat suurimmat Espoon Westendissä asuvilla.

Oikaisuja

TTS Työtehoseura oli jäänyt pois, kun mainittiin Varsinais-Suomesta ammatillisen koulutuksen kokeilussa mukana olevat oppilaitokset ( Aamuset 25.11.). TTS:lla on toimintaa esimerkiksi Turun alueella.

Yrityskysely: Pk-yritykset ennakoivat kasvua ensi vuodelle

Pk-yrityksissä ennustetaan kysynnän ja ulkomaankaupan kasvua ensi vuodelle. Myös työllisyyden odotetaan lievästi kohentuvan. Etenkin teollisuuden ja keskisuurten yritysten näkymät ovat plusmerkkisiä, mikä voi vetää myös niiden alihankintaketjuja kasvuun, ilmenee EK:n Pk-Pulssi-kyselystä.

Elektronisia mediataidekonsertteja Valon polku -tapahtumaviikonloppuna

Impråbo -työryhmän pianisti Tuuli Lempa muokkaa ääntä elektronisesesti. Taustalla Artturi Elovirran mediataidetta.

Turkulaistyöryhmä Impråbo toteuttaa kaksi ambient-tyylistä mediataidekonserttia joulukuun ensimmäisellä viikolla. Konsertit järjestetään Turun kaupungin Valon polku -tapahtuman oheisohjelmana. Ne ovat helposti saavutettavissa Valon polku -reitin tuntumassa.

Viranomaisposti ensi vuodesta alkaen ensisijaisesti sähköisesti

Suomi.fi-tunnistuksen yhteydessä saa 2. joulukuuta alkaen muistutuksen, jos on uusi lukematon viesti Suomi.fi-viesteissä. Muistutus näkyy, kun tunnistautuu valtion, kunnan tai hyvinvointialueen sähköisiin asiointipalveluihin. Muutos auttaa varmistamaan, että tärkeät viranomaisviestit, kuten päätökset, laskut ja ajanvarauskirjeet, tulevat varmasti huomatuiksi.

Terry Riley, Claire Chase, Jukka-Pekka Saraste & Karen Cargill nousevat Turun musiikkijuhlien avauksen keskiöön

Claire Chase.

Turun musiikkijuhlat (TMJ) avataan lauantaina 1. elokuuta. Festivaalin avajaisia juhlitaan ensi vuonna kokonaisen viikonlopun verran Turun kaupunginteatterilla sekä Turun konserttitalossa kansainvälisten sekä kotimaisten klassisen musiikin tähtien voimin.

Kaupunginhallitus hyväksyi ilotulitusten jatkumisen uutenavuotena ja Turun päivänä

Turun kaupunki järjestää edelleen ilotulituksia uudenvuoden ja Turun päivän kunniaksi. Ilotulitteiden aiheuttamia haittoja pyritään vähentämään esimerkiksi rajoittamalla niiden käyttöä keskustassa ja tehostamalla valvontaa pelastuslaitoksen ja poliisin kanssa.

Turkulainen Tiliteema Oy osaksi Wulff-verkostoa

Eija Kujala (vas.) ja Maija Euranto.

Wulff Tilitoimistot Oy ostaa turkulaisen Tiliteema Oy:n ja vahvistaa asemaansa Varsinais-Suomen taloushallintomarkkinassa. Yrityskauppa tuo Wulffille vuositasolla yli miljoonan euron lisäliikevaihdon ja noin 230 uutta asiakkuutta. Kaupan myötä Wulffin tilitoimistoammattilaisten verkosto kasvaa yhdeksällä kokeneella asiantuntijalla.

Urheilu

Inter vahvistaa valmennustiimiään

Vesa Vasara (vas.) jatkaa Interin päävalmentajana kauden 2027 loppuun. Ville Peltonen jatkaa fysioterapeutin työnsä ohella suorituskyky-yksikön päällikkönä.

FC Interin edustusjoukkueen taustatiimi kaudelle 2026 on valmis. Päävalmentaja Vesa Vasara jatkaa tehtävässään jatkosopimuksella, joka ulottuu kauden 2027 loppuun. Hänen ympärilleen on koottu pitkälti tuttu, mutta selvästi vahvistunut valmennus- ja tukiryhmä.

Airisto Segelsällskap i Åbo nimettiin vuoden purjehdusseuraksi

Vuoden veneilytapahtumana palkittiin 8mR-luokan MM-kilpailut Turussa.

Perinteiset vuoden valinnat julkistettiin Suomen Purjehdus ja Veneilyn kaudenpäätösjuhlassa. Vuoden seuraksi valittiin Airisto Segelsällskap i Åbo. 160-vuotisjuhliaan viettävä seura järjesti erittäin onnistuneet 8mR-luokan maailmanmestaruuskilpailut yhteistyössä lähialueen muiden seurojen ja toimijoiden kanssa. ASS ja 8mR-kilpailut innostivat myös nuoria klassikkopurjehduksen pariin. 8mR-luokan MM-kilpailut voitti myös Vuoden veneilytapahtuma -yleisöäänestyksen sekä Vuoden markkinointiteko -palkinnon.

Lasse Ikonen jatkaa TPS:n keskikentällä ensi kaudella

Lasse Ikonen.

Keskikenttäpelaaja Lasse Ikonen , 22, jatkaa uraansa Turun Palloseurassa Veikkausliigan kaudella 2026. Ikonen ja TPS ovat allekirjoittaneet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Puukkokatsomo: Fatos Durmishin huikea painiura päättyi

Yksi luku suomalaista ja turkulaista urheiluhistoriaa tuli päätökseensä 18. marraskuuta, kun Janakkalassa kisattiin vapaapainin Suomen mestaruuksista. 61-kiloisten sarjassa Suomen mestaruuteen paini Fatos Durmishi (kuvassa).

Laitapakki Oscar Häggström jatkaa TPS-paidassa

Oscar Häggström.

Jalkapalloilun Veikkausliigaan noussut Turun Palloseura on solminut jatkosopimuksen laitapuolustaja Oscar Häggströmin , 21, kanssa. Jatkosopimus pitää Häggströmin Turussa kauden 2027 loppuun.

Suomalainen jääkiekko historiallisen päätöksen kynnyksellä

Pelaavatko TPS ja Tuto ensi kaudella samalla sarjatasolla? Kuva on vuodelta 1995.

Suomalaisessa jääkiekossa eletään parhaillaan päiviä, jotka saatetaan muistaa vielä pitkään. 27. marraskuuta, kuluvan viikon torstai, on tuomionpäivä, jolloin tulevaisuuden sarjajärjestelmästä pitäisi päättää.