Kahden vuoden kiinteät sähkösopimukset halvimmillaan sitten viime kesän
Määräaikaisia kahden vuoden kiinteitä sopimuksia on viimeksi ollut tarjolla yhtä halvalla viime heinäkuussa. Hintatasoa laskee sähköfutuurien selvästi alhaisempi hinta tulevalle talvelle. Tuoreet sähköfutuurit ennustavat jopa puolet halvempia hintoja kuin vielä kuukausi sitten.
Kuluvan talven sähköfutuurit ovat laskeneet alle kuukaudessa vain puoleen aiemmasta. Sähkön hinta ei futuurien perusteella kohoa enää yhtenäkään kuukautena yli 20 sentin kilowattituntihintaan. Kahden vuoden määräaikaisen sähkösopimuksen saa nyt halvemmalla kuin kertaakaan viime heinäkuun jälkeen. Syksyn kalleimpiin kahden vuoden sopimusten hintoihin verrattuna hintataso on jopa puolittunut
Sähkön arvonlisäverollinen hinta nousee kalleimmillaan vajaaseen 20 senttiin kilowattitunnilta ja halvimmillaan vuoden kolmannella kvartaalilla hinta on alle kymmenen sentin.
9. tammikuuta vertailun halvimman täysin kiinteän kahden vuoden sähkösopimuksen saa 17,81 sentin kilowattituntihintaan. Uudenlaisia kulutusvaikutteisia sopimuksia on tarjolla tätäkin halvemmalla.
Viimeksi samoissa hinnoissa oltiin heinäkuun alussa, kun saman vertailun halvin sopimus maksoi 14,39 senttiä kilowattitunnilta. Heinäkuun lopusta eteenpäin hintataso on pysynyt nykyhintaa korkeammalla.
Kalleimmillaan kaksivuotiset kiinteät sopimukset maksoivat syksyn ja alkutalven aikana yli 30 senttiä kilowattitunnilta. Vielä joulukuussakin osa kaksivuotisista sopimuksista maksoi paikoitellen lähes 30 senttiä. Hintataso on jopa puolittunut vain hetkessä.
Vuoden 2023 sähköfutuurit ovat laskeneet sähkön johdannaismarkkinoilla huomattavasti. Esimerkiksi helmikuun 2023 sähköfutuurin kurssi oli ennen 9. tammikuuta pörssipäivän aukeamista 19,14 senttiä kilowattitunnilta. Vielä 13. joulukuuta samaa futuuria myytiin hintaan noin 45 senttiä kilowattitunnilta.
Merkittävin muutos on tapahtunut nimenomaan vuoden 2023 futuureissa. Sekä systeemihinta että Suomen aluehintaeroa kuvaava aluefutuuri ovat laskeneet merkittävästi.
Vuodelle 2024 futuurihinnat eivät ole muuttuneet niin dramaattisesti. Tällä hetkellä talven 2024 futuureita Suomen hinta-alueelle myydään vajaan 20 sentin kilowattituntihintaan.
Sähköyhtiöt käyttävät sähköfutuureita suojatakseen sähkön ostohintoja. Jotta sähköyhtiö voisi myydä kaksivuotisen sopimuksen tiettyyn hintaan, on sen suojattava se sähköfutuureilla.
Kun sähköfutuurien hinnat ovat nyt merkittävästi laskeneet lyhyessä ajassa, myös kiinteiden määräaikaisten sähkösopimusten hinnat laskevat.
Selvityksen sähköfutuuritiedot on kerätty Nasdaqin sivuilta. Huomioon on otettu sekä systeemifutuuri että Suomen aluehintaerosta kertovat aluefutuuri. Lisäksi olemme muuntaneet hinnat senttiä/kilowattituntimuotoon ja lisänneet mukaan ajankohtaisen arvonlisäveron.
Sähkön arvonlisävero on tammi–huhtikuussa kymmenen prosenttia, ja tämän jälkeen normaali 24 prosenttia.
Koko selvitys tarkoin futuurihinnoin on luettavissa osoitteesta https://halvinsahkosopimus.fi/artikkelit/sahkon-hinnat-ja-ennusteet-laskeneet-merkittavasti/.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)