Maaseutu on tyhjentynyt kiihtyvällä vauhdilla. Kaupungistumisen myötä vanhat talot ovat jääneet tyhjilleen ja lopulta autioituneet. Autiotaloja harrastuksekseen bongaavan Sara Lindströmin mukaan rakennemuutos selittää osittain jopa aikakapseleina säilyneiden autiotalojen tarinaa. Hän on kuvannut autiotaloja harrastuksekseen yli kymmenen vuoden ajan, mutta aihepiiri on kiehtonut lapsuudesta asti.

– Muistan jo alle 10-vuotiaana Espoossa, mistä olen kotoisin, se alue ei ollut 1980-luvulla vielä täyteen rakennettu. Pientaloalueella oli myös autiotaloja. Muistan, miten jännää niihin oli mennä, se oli vähän kiellettyä ja jotenkin aavemaista.

Nyt Lindström on kolunnut autiotaloja pitkin Suomea ja Viroa, ”jossa hylättyä infraa on vaikka kuinka”. Yleiseen tapaan kuuluu olla paljastamatta kohteiden sijaintia, jotta ne saavat jatkossakin yllättää löytäjänsä.

– Harrastajien kesken puhutaan turistikohteista, eli ne ovat paikkoja, jotka kaikki tietävät.

Varsinais-Suomesta Lindströmille tulee mieleen erityinen turistikohde, hylätyt kaivokset Salon Kiskossa. Hän on kiinnostunut myös maaseudun autioituneista hotelleista, leirikeskuksista ja lomakylistä.

– Rakennetaan ihmisille viihdettä ja matkailualaa, ja sitten ne ovat jääneet tyhjilleen, Lindström hämmästelee.

Vaikuttavimpiin kohteisiin liittyy ensisijaisesti tunne.

– Kaikkein mieleenpainuvimmat eivät ole kaikkein hienoimmat, vaan sellaisia, joissa aika on pysähtynyt kuin seinään. Ihan kuin siellä olisi aamulla ollut joku, mutta illalla ei enää ketään, Lindström kuvailee.

Yhtenä ahdistavana esimerkkinä hän mainitsee ”poikamiehen talon”, johon hän tutustui nokialaisen harrastuskaverinsa seurassa.

– Se oli piilossa, pimeässä, yksin erillään muusta maailmassa. Siellä oli hirveät määrät pulloja, lääkkeitä ja tyttökalentereja. Tuli tunne, että täällä on asunut varmasti todella yksinäinen ja surullinen mies.

Lindström on tutustunut moniin harrastajiin netin kautta. Autiotalojen bongaus yhdistää eri taustaisia ihmisiä, joihin ei ehkä muuten tulisi koskaan tutustuttua.

– Joskus vuonna 2010 löysin blogin nimeltä Esoteerinen maantiede. Tajusin, että autiotaloharrastajia on paljon muitakin. Facebookissa liityin Urban Explorers Finland -ryhmään, ja kahdeksan vuotta sitten Instagramiin. Se on ruokkinut harrastusta, kun on samanhenkisten ihmisten kanssa käynyt keskustelua.

Moni ei-harrastaja pelkää autiotaloissa seikkailemisen olevan vaarallista. Perusautiotaloissa ei ole Lindströmin mukaan vaaran uhkaa, mutta terveen järjen pitää olla mukana.

– Kaikkein surullisin erimerkkihän on Turusta Raunistulan rehutehtaalta, jossa pieni poika kuoli, Lindström muistelee vuoden 2009 traagista onnettomuutta.

Lindström arvelee sen vaikuttaneen entistä tarkempiin kulkuaukkojen levytyksiin hylätyissä kohteissa.

– Varsinkin hylätyt teollisuuskiinteistöt saattavat olla tosi vaarallisia. Siellä voi olla asbestia, vaarallisia nauloja tai mitä tahansa. En mene itse koskaan taloon, missä epäilen, että joku kohta voisi sortua. En ota turhia riskejä.

Lindströmille autiotalojen bongaus toimii hektisen työn ja kännykän selaamisen vastapainona.

– Se täydellinen pysähtyneisyys ja hiljaisuus, mikä autiotaloissa on, on terapeuttista.

Eveliina Portnoj