HC TPS:n peleissä tarjolla nakkimukin ohella entistä laajemmin myös kasviperäisiä ruokia

Pikaruokana on tarjolla esimerkiksi MUU:n kasvishodareita. Pikaruokana on tarjolla esimerkiksi MUU:n kasvishodareita. Kuva: HC TPS

HC TPS ja Gatorade Center aloittavat yhteistyön kasviproteiinibrändi MUU:n kanssa. Kasvisruokavaihtoehdolle on jatkuvasti enemmän kysyntää, joten jatkossa Gatorade Centerissä on tarjolla jokaisen ruokavalioon sopiva vaihtoehto lounailla, konserteissa ja pelipäivinä.

Jo ensimmäisessä kotipelissä tarjolla oli MUU:n tuotteita eri ravintoloissa. MUU-brändille tulee oma myyntipiste halliin.

– Haluamme tarjota jokaiselle areenalla vierailevalle mahdollisuuden valita laadukkaan kasvisvaihtoehdon. Meistä on äärimmäisen iloista, että Meeat Food Tech Oy:n MUU-brändi on lähtenyt yhteistyöhön jääkiekkoseuran kanssa, kertoo HC TPS:n liiketoimintajohtaja Heidi Aho seuran tiedotteessa.

– TPS-yhteistyö on ensimmäinen iso urheiluyhteistyö MUU-brändille, ja on upeaa päästä tekemään yhteistyötä ja tuomaan lätkäkatsomoihin myös vegaanisia vaihtoehtoja. Gatorade on ensimmäinen tapahtuma-areena, jossa olemme mukana palvelutarjonnassa näin laajasti. Meille on tärkeää päästä tarjoamaan uusia vegeherkkuja kaikille hallissa vieraileville, sanoo Meeat Food Tech Oy:n myyntijohtaja Mari Lilja.

– Kannustamme herkuttelemaan matseissa silloin tällöin esimerkiksi vegehodarilla. MUU:n tuotteet ovat saaneet paljon positiivista palautetta mausta, ja kuluttajat ovat ottaneet meidät hyvin vastaan, sanoo Lilja.

Kasvisruokavaihtoehdoille on yhä enemmän kysyntää.

– Jos vuonna 2018 kasvishodareita meni peleissä joitain kymmeniä, niin nykyään puhutaan useista sadoista. Meillä on vahva tahtotila viedä jääkiekkokulttuuria eteenpäin myös ruokapuolella. Haluamme palvella myös jokaista katsojaa, ja tämä on jälleen yksi askel eteenpäin siinä. Erinomaisia kasviproteiinituotteita on nykyään saatavilla enemmän, Aho sanoo.

Otteluasiakkaille pikaruokana on tarjolla esimerkiksi MUU:n kasvishodareita. Hodareiden ja grilliruoan lisäksi jokaisesta Gatorade Centerin ravintolasta löytyy jatkossa kasvisvaihtoehto, myös lounaalla.

– Samalla tavalla kisamakkara kuuluu kasvisruokailijan pelikokemukseen, Aho toteaa.

Gatorade Centerissä järjestetään erilaisia tapahtumia ympäri vuoden, kuten yritystapahtumia ja keikkoja.

– Tapahtumapaikkana palvelemme kiekkokansan lisäksi myös erilaisia tapahtumakävijöitä esimerkiksi konserttien yhteydessä. Olemmekin monipuolistaneet ravintolatarjontaa merkittävästi viime vuosina, Aho kertoo.

Myös otteluasiakkaat etsivät uusia vaihtoehtoja.

– Kisakävijätkään eivät ole kaikki samanlaisia. Osa kaipaa vaihtelua ja uusia makuja, ja niitä haluamme perinteisen kisaruoan rinnalle tarjota. Meillä on panostettu myös erikoisoluisiin ja seuraamme tarkasti, mitä ruoka- tai juomatrendejä milloinkin on pinnalla. Tavoitteenamme on, että turkulaiset kiekkokävijät mieltävät Gatorade Centerin olohuoneena, jonne tullaan syömään ja viihtymään jo ennen pelin alkua, Aho korostaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hesburger istutti yli 16 000 taimea Kankaanpäähän

Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle.

Hesburger on jatkanut metsitystyötään yhteistyössä kotimaisen Carboreal Oyj:n kanssa myös tänä vuonna. Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle. Uusi metsä tukee hiilensidontaa, vähentää maaperäpäästöjä ja lisää luonnon monimuotoisuutta.

Väkivaltainen The Com -verkosto painostaa nuoria satuttamaan itseään tai muita

Poliisi on jo aiemmin tuonut esiin huolta kansainvälisestä, äärimmäisen väkivaltaisesta The Com -verkostosta, jonka uhreja ovat etenkin haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, joilla saattaa olla vahva tarve kuulua johonkin yhteisöön tai verkostoon.

Kadoksissa ollut tyttö löytynyt kunnossa

Turussa kadonneeksi ilmoitettu 13-vuotias tyttö on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää havainnoistaan ilmoittaneita.

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

Näköislehti

Urheilu

Tomi Väkiparta ja TPS jatkosopimukseen

Tomi Väkiparta.

Turun Palloseura on solminut 2+1-vuotisen jatkosopimuksen keskikenttäpelaaja Tomi Väkiparran kanssa. 18-vuotias Väkiparta pelaa debyyttikauttaan Veikkausliigassa. Hänellä on tällä hetkellä vyöllään seitsemän liigapeliä. Väkiparta on noussut määrätietoisella työnteolla askel kerrallaan pelaamaan korkeamman sarjatason pelejä. Porissa syntynyt nuorukainen nousi aikanaan FC Jazzin miesten edustusjoukkueeseen jo 15-vuotiaana.

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.