Uusi a cappella -yhtye Flok esittää konsertillisen uutta joulumusiikkia Betel-kirkossa
Tampereen Sävelen yleisöäänestyksen ja vahvistettujen yhtyeiden kategoriat voittaneen Flok-yhtyeen konsertti kuullaan marras–joulukuussa Tampereella, Jyväskylässä, Helsingissä ja Turussa. Konserteissa kuullaan myös yhtyeen kaksi marraskuussa julkaistavaa singleä. Flok esiintyy Betel-kirkossa 10. joulukuuta kello 19.
Reilu vuosi sitten perustettu kuuden ammattimuusikon a cappella -yhtye esittää uutta joulumusiikkia ja vanhoja joulunajan klassikoita tuorein sovituksin. Flokin sointi on yhdistelmä perinteisen lauluyhtyemusiikin ja nykypäivän rytmimusiikin ammattilaisuutta. Yhtye hyödyntää beatboxia ja tarkkaa rytmistä bassofraseerausta pop-yhtyeen komppisektion lailla. Flok on parhaimmillaan yhtyeen itse säveltämissä ja kirjoittamissa kappaleissa, joista yhtye sai erityiskiitosta myös Tampereen Sävel -kilpailun tuomaristolta. Saman kilpailun ovat voittaneet uransa alussa muun muassa Rajaton ja Club for Five.
– Flok syntyi yhteisestä unelmasta päästä toteuttamaan omia musiikillisia visioitamme a cappella -kokoonpanossa, Lilja Lundén (sopraano) kertoo tiedotteessa.
– Vaikka jouluun kuuluu tuttujen joululaulujen äärelle pysähtyminen, tuntuu merkitykselliseltä kirjoittaa uusia joulun tarinoita laulumuotoon”.
Lundénin kirjoittama Sydäntalvi-kappale julkaistaan joulukonserttien kynnyksellä marraskuun lopussa. Liisa Kivisen (mezzo) sovittama Lumi julkaistiin puolestaan marraskuun alussa. Molempien
julkaisujen taiteellisena tuottajana on toiminut Jussi Chydenius (Rajaton).
Kaikki pehmeäksi muuttuu -konserttikokonaisuus on kokoelma uusia yhtyeen kirjoittamia kappaleita sekä rakkaita joulunajan lauluja. Kaikki sovitukset ovat yhtyeen omaa käsialaa.
– Sovitusprosessin varrella on innostavaa pohtia, miten kunkin
yksittäisen laulajan instrumentti pääsisi parhaiten oikeuksiinsa, yhtyeen altto Maija Laurinsilta kertoo.
Yhtyeen jäsenet kirjoittavat sovituksia myös yhteistyössä – Laurinsilta ja tenori Wiljami Miettunen sovittivat Maa on niin kaunis -kappaleen kiertueelle yhdessä.
– Taiteellisen työn jakaminen tarjoaa uusia kiinnostavia näkökulmia, Miettunen nyökkää.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)