Joulurauhan julistamisen perinne säilynyt jo 700 vuoden ajan

Mika Akkanen lukee joulurauhan julistustekstin jo 11. kerran. Mika Akkanen lukee joulurauhan julistustekstin jo 11. kerran. Kuva: Jori Liimatainen

Perinteinen joulurauhan julistus kaikuu tänäkin vuonna Brinkkalan talon parvekkeelta jouluaattona 24. joulukuuta kello 12. Yleisö on tervetullut seuraamaan julistusta paikan päälle.

Joulurauhan julistus on vuosisatoja vanha perinne, joka julistaa joulun alkaneeksi.

– Samaan aikaan, kun rauhoitumme Turussa joulun viettoon, ajatuksemme ovat siellä, missä joulua ei voida tänäkään vuonna rauhassa viettää. Vetoamme kaupunkina maailmanrauhan puolesta, Turun pormestari Minna Arve kertoo tiedotteessa.

Aurajoen ylittävä Kirjastosilta valaistaan jouluaattona valkoisella värillä rauhan puolesta.

Suomeksi ja ruotsiksi luettavan joulurauhan julistuksen lukee Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen. Akkanen julistaa joulurauhan nyt 11. kertaa. Viittomakielen tulkkina tilaisuudessa on Eva Mäkinen.

Tilaisuutta voi seurata myös Yleisradion kautta televisiosta, radiosta tai Yle Areenasta. Suora lähetys alkaa kello 11.55. Viittomakielelle tulkattu lähetys on katsottavissa suorana verkkolähetyksenä Yle Areenassa.

Muutoksia liikenteessä

Tuomiokirkon ja Vanhan Suurtorin ympäristö suljetaan liikenteeltä ja pysäköinniltä lauantaina 23. joulukuuta kello 8 alkaen. Alueesta ilmoitetaan siirtokehotuskyltein. Järjestely puretaan mahdollisimman pian tilaisuuden jälkeen. Yleisöä kehotetaan ottamaan huomioon poikkeavat liikennejärjestelyt ja saapumaan paikalle ajoissa jalkaisin tai joukkoliikennettä käyttäen. Tilaisuuteen odotetaan jopa 15 000 henkilöä. Uudenmaankatu suljetaan liikenteeltä 24. joulukuuta kello 11.30.

Turun avustajakeskuksesta on kaksi avustajaa paikan päällä saattamassa ja avustamassa liikuntarajoitteisten pääsyä lähemmäs Vanhan Suurtorin yleisöalueen etuosaa. Erillistä aluetta liikuntaesteisille ei alueella ole mahdollisuus järjestää. Yleisön toivotaan antavan tilaa katsomoalueen etuosassa. Avustajat ovat käytettävissä Uudenmaankadun puoleisessa päässä kello 11.15 alkaen. Heidät tunnistaa avustaja liiveistä.

– Julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehoittamalla kaikkia tätä juhlaa asiankuuluvalla hartaudella viettämään.” Nämä sanat ovat perinteisesti johdattaneet joulun viettoon ja julistaneet joulun alkaneeksi. Tradition ensimmäisiltä vuosisadoilta ei ole säilynyt tarkkoja sanamuotoja, mutta sen keskeinen sisältö on säilynyt samana: ääneen luettu julistus muistuttaa joulurauhan alkamisesta, kehottaa viettämään juhla-aikaa sopuisasti, uhkaa rikkomuksen tekijöitä ankarilla rangaistuksilla ja toivottaa hyvää joulua.

Joulurauhan julistus on luettu Turussa lähes katkeamattomana perinteenä 700 vuoden ajan aina 1300-luvulta asti. Brinkkalan talon parvekkeelta joulurauha on julistettu vuodesta 1886 lähtien. Nykyinen joulurauhan julistuksen kaava on peräisin vuodelta 1903.

Joulurauha on jäänyt julistamatta kokonaan ilmapommitusten pelon takia 1939 ja miliisilakon aikana 1917. Tiettävästi joulurauhaa ei julistettu isonvihan vuosina 1712–21, eikä mahdollisesti vuosien 1809–15 aikana. Vuosien 2020 ja 2021 aikana julistus luettiin poikkeuksellisesti ilman yleisöä vaikean koronatautitilanteen vuoksi.

Turun joulurauhan julistus on radioitu vuodesta 1935 lähtien. Televisiolähetykset aloitettiin vuodesta 1983 alkaen kotimaahan ja vuodesta 1986 lähtien myös Ruotsiin. Nykyään joulurauhan julistusta voi seurata internetin välityksellä suorana lähetyksenä ympäri maailmaa.

Joulurauhan julistuksen ohjelma:

Suomen Punaisen Ristin Turun osasto jakaa yleisölle yhteisesti laulettavien laulujen sanoja ja tarjoaa glögiä Porthanin patsaan luona.

klo 11.30 Laivaston soittokunta, joht. musiikkikomentajakapteeni Juha Ketola sekä Mieskuoro Laulun Ystävät ja Turun NMKY:n mieskuoro esittävät joululauluja Niklas Taanilan johdolla. Mieskuoro Laulun Ystävien taiteellinen johtaja Nikke Isomöttönen ja Turun NMKY:n mieskuoron taiteellinen johtaja Niklas Taanila.

noin klo 11.35 Kuorot ja Laivaston soittokunta, joht. musiikkikomentajakapteeni Juha Ketola esittävät joululauluja, joissa yleisö voi halutessaan laulaa mukana. Säävaraus.

noin klo 11.45 Laivaston soittokunta, joht. musiikkikomentajakapteeni Juha Ketola

Joulurauhan julistus alkaa

klo 11.57 Jumala ompi linnamme – virsi 170; 1, 4

klo 12.00 Turun Tuomiokirkon kello lyö 12. Alkufanfaari Marsalkan hopeatorvet marssista, säv. Artturi Rope

Suomen Turku julistaa joulurauhan, protokollapäällikkö Mika Akkanen

Maamme-laulu (1. suomi, 1. ruotsi, 2. suomi)

Porilaisten marssi 

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hesburger istutti yli 16 000 taimea Kankaanpäähän

Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle.

Hesburger on jatkanut metsitystyötään yhteistyössä kotimaisen Carboreal Oyj:n kanssa myös tänä vuonna. Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle. Uusi metsä tukee hiilensidontaa, vähentää maaperäpäästöjä ja lisää luonnon monimuotoisuutta.

Väkivaltainen The Com -verkosto painostaa nuoria satuttamaan itseään tai muita

Poliisi on jo aiemmin tuonut esiin huolta kansainvälisestä, äärimmäisen väkivaltaisesta The Com -verkostosta, jonka uhreja ovat etenkin haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, joilla saattaa olla vahva tarve kuulua johonkin yhteisöön tai verkostoon.

Kadoksissa ollut tyttö löytynyt kunnossa

Turussa kadonneeksi ilmoitettu 13-vuotias tyttö on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää havainnoistaan ilmoittaneita.

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta